Ammattikorkeakoulujen vuoden 2007 parhaat opinnäytetyöt valittu
Julkaistu: 7.4.2008 13:29
Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisessa Thesis-opinnäytetyökilpailussa on valittu vuoden 2007 parhaat opinnäytetyöt. Kilpailuun osallistui yhteensä 175 opinnäytetyötä.
Vuosittain järjestettävän Thesis-kilpailun tarkoituksena on lisätä ammattikorkeakoulututkintojen tunnettuutta ja tuoda esille tutkintojen erityispiirteitä, kuten työelämäläheisyyttä. Lisäksi tavoitteena on kehittää opinnäytetöiden laatua ja vahvistaa opinnäytetyökulttuuria ammattikorkeakouluissa.
Kilpailun järjestämisvastuu on Oulun seudun ammattikorkeakoululla.
– Ammattikorkeakouluissa suoritetaan vuosittain yli 20 000 tutkintoa, joihin jokaiseen kuuluu opinnäytetyö. Ammattikorkeakoulujen opiskelijat ja opettajat tekevät vuosittain reilun viiden tuhannen henkilötyövuoden verran töitä opinnäytetöiden parissa. Parhaimmillaan opinnäytetyöllä on tärkeä rooli yksittäisen ammattikorkeakoulun alueellisessa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa, sanoo Thesis-hankkeen johtoryhmän puheenjohtaja, rehtori Lauri Lantto.
Thesis-kilpailu on järjestetty vuodesta 1992. Kilpailua on tänä vuonna uudistettu siten, että koulutusalakohtaisten sarjojen lisäksi järjestetään oma sarja ajankohtaisena ja merkittävänä kehittämis- tai laatutekijänä pidetylle teemalle. Tässä kilpailussa teemaksi on valittu yrittäjyys.
Yrittäjyysteemasarjassa palkittavan opinnäytetyön valitsijaksi on kutsuttu viestintäjohtaja Paavo Moilanen Kesko Oyj:stä. – Oli kunnia saada kutsu raatiin yrittäjyysteeman osalta. Aihe on läheinen, sillä yrittäjyys on ollut K-ryhmän toiminnan kantavia voimia alusta lähtien. Kilpailutöiden taso oli kaikkiaan erittäin hyvä ja valinta ei ollut aivan helppo. Voittajatyöksi nousi työ, jonka ansioita olivat erittäin laaja-alainen ja perusteellinen taustaselvitys sekä raikas, toteuttamisvalmis liikeidea, kertoo Keskon viestintäjohtaja Paavo Moilanen.
Yrittäjyysteemasarjassa palkitaan yksi opinnäytetyö 2 000 euron stipendillä ja koulutusalakohtaisissa sarjoissa 23 opinnäytetyötä 1 000 euron stipendillä.
Kilpailun palkinnot sponsoroi Kesko Oyj. Palkinnot sekä kunniakirjat jaetaan ammattikorkeakoulupäivillä 14. toukokuuta 2008 Hämeenlinnassa. Palkintojenjako toteutetaan yhteistyössä Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE ry:n kanssa.
Hankkeen www-sivut ovat osoitteessa
www.oamk.fi/thesis. Opetusministeriö tukee hanketta, ja ammattikorkeakoulut maksavat osallistumismaksun kilpailuun lähettämistään opinnäytetöistä.
Lisätietoja:
Thesis-johtoryhmän puheenjohtaja, rehtori Lauri Lantto, puh. 010 2722 651
Thesis-yhteyshenkilö, koulutussuunnittelija Kaarina Närhi, puh. 010 2722 880, kaarina.narhi#oamk.fi
(korvaa # -> @)
PALKITTAVAT OPINNÄYTETYÖT
Yrittäjyys-teema
Rinta-Loppi Antti, Tampere, tradenomi, Liiketoimintasuunnitelma. Muotoilutoimisto Exentria Design, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, ohjaaja Turunen Tero
Kulttuuriala
Ahlsten Silja, Tuovilanlahti, muotoilija (AMK), Psalmeista koruiksi - Koruja elämän eri vaiheisiin pohjautuen Raamatun psalmeihin,
Savonia-ammattikorkeakoulu, ohjaajat Kares Antti ja Kesola Juhani
Mikkilä Jaana, Kotka, artenomi (AMK), Kymenlaakson perinnerakentamisen osaajien kartoitus, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, ohjaaja Räsänen Anne
Perälä Jonna, Savonlinna ja Pylvänäinen Jenni, Kotka, artenomi (AMK), ILOMIELI ekodesign - Vaate- ja asustemallisto kierrätysmateriaaleista, Mikkelin ammattikorkeakoulu, ohjaajat Kivimäki Satu ja Kauppi Ilona
Luonnonvara- ja ympäristöala
Klemola Salla, Kokkola ja Nevalainen Heidi, Nurmes, agrologi (AMK), Erikoispeltokasvit camelina, hamppu, rypsi, kumina, speltti ja tattari. Viljelyoppaan tuottaminen verkkoon,
Savonia-ammattikorkeakoulu, ohjaajat Ripatti Sinikka ja Suhonen Pirjo
Korhonen Heikki, Vuokatti ja Oinonen Timo, Valtimo, agrologi (AMK), Ohjeistava tuotantorakennuksen rakennuskustannuslaskuri lypsykarjapihaton esisuunnitteluun,
Savonia-ammattikorkeakoulu, ohjaajat Viitala Hannu, Kangas Olli ja Suhonen Pirjo
Viljakainen Antti, Joroinen, agrologi (AMK), Kalliokiviainesten jalostaminen maatalouden lisäelinkeinona, Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaaja Luukko Harri
Matkailu-, ravitsemis- ja talousala
Päkkilä Hanna, Jyväskylä ja Rajamäki Sini, Kolla, restonomi (AMK), Ympäristöopas Jyväskylän virastotyöntekijöille, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ohjaaja Asunta Jorma
Sipilä Anu, Mertie, restonomi (AMK), Laatutonni pienyrittäjän arjessa - Laatujärjestelmän vaikuttavuuden arviointi,
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, ohjaajat Kantola Tarja ja Soisalon-Soininen Tuovi
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala sekä humanistinen ja kasvatusala
Erkkilä Päivyt, Espoo, Kolehmainen Kati, Kouvola ja Pellikka Päivi, Helsinki, terveydenhoitaja (AMK), Tuntosarvet pystyssä - Erityistuen tarpeessa olevan lapsiperheen tunnistaminen, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, ohjaaja Paavilainen Riitta
Iivonen Antti, Lahti ja Ikonen Eveliina, Kuopio, röntgenhoitaja (AMK), Lasten saamat pinta- ja pinta-ala-annokset keuhkojen natiiviröntgentutkimuksen AP-suunnan projektiossa, Savonia-ammattikorkeakoulu, ohjaajat Leppäsaari Pirjo ja Halimaa Sirkka-Liisa
Lehtola Outi, Oulainen, fysioterapeutti (AMK), Liikuntasuositukset sydämen ohitusleikkauksesta toipuvalle - Ohjekirjanen Oulun yliopistollisen sairaalan fysiatrian vastuualueen fysioterapeuteille, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, ohjaajat Ruokamo Milja ja Lehtelä Maija-Leena
Malmlund Jenni, Espoo, terveydenhoitaja (AMK), En bra dag på Lilla Ro - Hemmet - anhörigas tankar om god vård inom demensvården, Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, ohjaaja Wärnå-Furu Carola
Rautakorpi Leena, Vantaa, terveydenhoitaja (AMK) ja Åström Kati, Järvenpää, sairaanhoitaja (AMK), "Jag är här för dig" Selkokielinen suomi-ruotsi -sanasto dementiaryhmäkodin arkea helpottamaan, Diakonia-ammattikorkeakoulu, ohjaajat Näkki Pirjo ja Näslindh-Ylispangar Anita
Tekniikan ja liikenteen ala
Aronen Matti, Vierumäki, insinööri (AMK), Erikoissairaanhoidon asiakashallinnan tehostaminen. Tekstiviestien käyttö erikoissairaanhoidon jononhallinnan työkaluna,
Lahden ammattikorkeakoulu, ohjaaja Welin Matti
Flyktman Anu, Vihtavuori, laboratorioanalyytikko (AMK), Mansikan meristeemien kryosäilytys pisara-vitrifikaatiomenetelmällä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ohjaaja Värtö-Niemi Merja
Hietanen Jenni, Kerava, laboratorioanalyytikko (AMK), Reaaliaikaisen PCR-testin spesifisyys mastiittipatogeenien tunnistuksessa, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, ohjaajat Salmikivi Laura ja Soininen Tiina
Myllymäki Matti, Rauma, insinööri (AMK), Kalanteriolosuhteiden optimointi, Satakunnan ammattikorkeakoulu, ohjaaja Hannelius Timo
Vesa Jaana, Oulu, insinööri (AMK), Viivakoodien käyttöönoton kartoitus ja toteutus lääketieteen tekniikan yrityksessä, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, ohjaaja Jauhiainen Jukka
Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala sekä luonnontieteiden ala
Aivio Noora, Jyväskylä ja Kinnunen Johanna, Kajaani, tradenomi, Networking efficiency - Case Kessu Oy, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ohjaaja Neuvonen Heidi
Halonen Tuomas, Oulu ja Pohjosenperä Timo, Oulu, tradenomi, Työnantajien tarpeet logistiikan ammattikorkeakoulutason osaamiselta, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, ohjaaja Aro Päivi
Helén Raija, Helsinki, tradenomi, Jätelaitosten yhteiskuntavastuun GRI-tunnusluvut, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, ohjaaja Rohweder Liisa
Laakkonen Hanne, Vantaa, tradenomi, Hyvästä asiakaspalvelusta kilpailuetua lohjalaisille yrityksille - Case Lohjan Kaupungin Palvelupassi, Laurea-ammattikorkeakoulu, ohjaaja Vahvaselkä Irma
Rantanen Heini, Helsinki, tradenomi, Henkivakuutusyhtiön tunnettuus ja yrityskuva - Case Nordea Henkivakuutus Suomi Oy, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, ohjaajat Autio Tarja ja Saaranen Pirjo