Hyväksilukemisen muotoja ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ovat korvaaminen, sisällyttäminen tai osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Opintojen hyväksilukua on mahdollista hakea ammatillisen opettajankoulutuksen kasvatustieteellisiin perusopintoihin ja valinnaisiin opintoihin joko muualla suoritettujen vastaavien opintojen perusteella (opintojen korvaaminen) tai aiemmin hankitun osaamisen tunnistamis- ja arviointimenettelyn avulla.
Korvaaminen
Korvaaviksi opinnoiksi esitettävien opintojen tulee vastata opetussuunnitelman tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä ja osaamisen tulee olla olemassa. Korvaavien opintojen tulee olla korkeakoulutasoisia, liittyä opettajan työhön ja pedagogiseen ammattitaitoon tai oman ammattialan kehittämiseen. Korvattavat opinnot eivät voi olla osa sitä opiskelijan suorittamaa tutkintoa, jonka perusteella hänet on valittu opettajankoulutukseen.
Kasvatustieteelliset perusopinnot 10 op hyväksiluetaan automaattisesti opiskelijoille, joilla on ollut todistus suoritetuista perusopinnoista (approsta 15 ov/25 op) opiskelijavalinta-asiakirjojen mukana. Tätä hyväksilukua ei tarvitse erikseen hakea. Jos approa ei ole, mutta opiskelija on tehnyt 10 op kasvatustieteen, aikuiskasvatuksen, ammattikasvatuksen tai erityispedagogiikan opintoja, tästä haetaan normaali hyväksiluku kasvatustieteellisiin perusopintoihin.
Hyväksilukua haetaan e-HOPSin kautta. Lähitulevaisuudessa hyväksilukemishakemukset tehdään opiskelijaportaalin kautta. Todistuskopiot, joilla hyväksilukua haetaan, tulee toimittaa opintotoimistoon. Hyväksilukuhakemuksia käsitellään joka kuukauden ensimmäisellä viikolla (heinä- ja elokuuta lukuun ottamatta). Johtaja tekee hyväksilukupäätöksen opintoasiainpäällikön ja ao. opintojakson vastuuopettajan esityksestä. Hyväksilukupäätökset voi tarkistaa omasta e-HOPSistaan/opiskelijaportaalista noin viikon kuluttua käsittelypäivästä.
Sisällyttäminen
Sisällyttäminen tarkoittaa muualla suoritettujen opintojen liittämistä osaksi opintoja. Suorituksen tulee liittyä opettajan työhön ja tukea opettajan pedagogista tai ammatillista osaamista. Ammatillinen opettajakorkeakoulu päättää opiskelijan esittämien opintojen sisällyttämiskelpoisuudesta. Kasvatustieteen maisterin opinnoista 14 op sisällytetään osaksi muita, valinnaisia opintoja.
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Osaamisen tunnistamisen ja arvioinnin kautta tapahtuvasta hyväksilukemisesta opiskelija sopii opintojakson vastuuopettajan kanssa. Osaamisen tunnistamista ja arviointia haettaessa opiskelijan tulee toimittaa kirjallinen aineisto, jonka perusteella tunnistamista haetaan. Aineistosta tulee käydä esille opiskelijan oma arviointi siitä, miten osaaminen vastaa opintojakson osaamistavoitteita ja miten osaaminen on saavutettu sekä miten/mihin sitä on hyödynnetty. Opintojakson vastuuopettaja tekee päätöksen osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta saamansa aineiston ja mahdollisen ohjauskeskustelun perusteella.
Henkilökohtainen suunnitelma osaamisen osoittamisesta valinnaisissa
opinnoissa
[.doc]
