Opetusmenetelmät opetuksen monipuolistajana

Aktivointi ja mielenkiinnon herättäminen

Opetusmenetelmien monipuolisen käytön idea on aktivoida ja motivoida oppijoita. Tavoitteena on edistää oppimista, poistamalla rutiineja ja ehkäistä oppijoiden passivoitumista. Opettajan rooli on tärkeä. Hänen tulisi saada esiin ryhmän aktiiviset osallistujat ja herättää passiivisissa rooleissa toimivat oppijat (Vuorinen 2001, 52).

Opiskelijan aktiivisuus on suoraan yhteydessä käytettyihin opetusmenetelmiin. Tärkeintä on kuitenkin opettajan oma asenne on oppijoita kohtaan. Aktivointi voi tapahtua monilla eri tasoilla:

  • Älyllinen aktivointi (äly, ymmärrys, ajattelu).
  • Elämyksellinen aktivointi (tunne, kokemus, asenteet).
  • Toiminnallinen aktivointi (toiminta, harjoittelu).

Näitä voidaan aktivoida eri aktivointimenetelmin. Menetelmä voi aktivoida kutakin osa-aluetta e

rikseen tai niitä kaikkia yhdessä. (Vuorinen 2001, 52.)

Älyllinen aktivointi

Älyllinen aktivointi vaikuttaa älyyn, ajatteluun ja ymmärrykseen. Koulutettavien aktiivinen toiminta ja ajattelu helpottavat kokonaisuudessa opittavan asian omaksumista ja tällöin pystytään paremmin seuraamaan sitä, onko asia todella ymmärretty. Ihmisen älystä ovat tutkijat erottaneet yhdeksän eri älykkyyttä: verbaalis-lingvististä, matemaattis-loogista, musikaalista, visuaalis-avaruudellista, kehollis-kinesteettistä, interpersoonallista, intrapersoonallista, naturalistista ja eksistentiaalista. Verbaalis-lingvistiseen älykkyyteen kuuluvat kielen taidot, sanavarasto, merkitystaju ja lause- ja tekstitaju liittyvät kirjoittamisen ja puhumisen opettamiseen. Matemaattis-loogiseen älykkyyteen sisältyvät päättelymenetelmät deduktiivinen, induktiivinen ja abduktiivinen.

Opetuskeskustelu

Opetuskeskustelu tarkoittaa opettajan ja oppilaiden tasaveroista osallistumista keskusteluun ja sen onnistuminen riippuu sekä opettajasta että oppijasta. Se sopii sellaiseen opetustilanteeseen, missä pitää ottaa huomioon toisen mielipide, muotoilla omat ajatukset, oppia muilta, kehittää omia keskustelutaitoja ja selvittää yhdessä ongelmia. Keskusteluaiheen tulee olla jollakin tavalla tuttu kaikille keskustelijoille. Tavoitteena voi olla ratkaisun tuottaminen, tilanteen analysointi tai erilaisten näkemysten esittely. Opetuskeskustelun voi aloittaa esittämällä kysymyksiä ja siinä voi käyttää liikkeellelähdön apuna tarinaa, lehtileikettä, uutista, videopätkää jne.

Menetelmässä opettaja pääsee lähelle oppijan omaa ajattelua ja voi myös ohjata sitä kysymyksillään. Dialogin avulla voidaan jakaa mielipiteitä, ratkaista yhdessä ongelmia ja analysoida asioita monesta eri näkökulmasta. Hiljaisten oppijoiden aktivointi tuottaa ohjaajalle haastetta ja ohjaajan tulee muistaa, ettei hän ala liikaa dominoida keskustelua, jolloin vaarana on ohjaajan pitämä monologi. (Vuorinen 2003.)

Kyselevä opetus

Kyselevässä menetelmässä sekä opettaja että oppilaat kyselevät toisiltaan ja oppilaat kyselevät keskenään. Kysymykset voidaan antaa etukäteen, ne voidaan tehdä yhdessä tai synnyttää spontaanisti. Opettaja ja opiskelijat voivat harjoitella erilaisia kysymystekniikoita, jolloin tulee kiinnittää huomio laadullisten kysymysten esittämiseen (kyllä-ei välttäminen) ja kysymysten selkeyteen. Montaa asiaa ei kannata kysyä kerralla ja kysymysten tulisi mahdollistaa asioiden pohtiminen. Niin oppijalla kuin opettajallakin tulee olla turvallinen olo. Kenellekään ei saa tulla tunnetta tuntea pelkoa tai häpeää vajaiden kysymysten tai vastausten esittämisestä. Opettajan ei tule asettaa itseään oppilaan yläpuolelle vaan häneen tulee suhtautua tasavertaisena yksilönä. Menetelmässä opettaja pääsee lähemmäksi opiskelijan ymmärryksen tasoa ja se haastaa opiskelijat älylliseen työskentelyyn. Opettajalla puolestaan on oltava riittävän hyvä itsetunto, jotta hän kykenee kohtaamaan kysymykset, joihin ei tiedä vastausta. (Vuorinen 2003.)

Elämyksellinen aktivointi

Elämyksellinen aktivointi koskee tuntemista, tuntemusta ja tunnetta, kokemusta ja asennetta. Elämys tai eläytyminen voidaan käsittää psykologisesti tai ei-psykologisesti laajana ja monimerkityksellisenä ilmiönä. Elämystä voidaan pitää kokemuksen synonyyminä vaikka psykologian käsitysten mukaan elämys on kokemusta sisäisempi ilmiö tai tapahtuma. Elämyksellinen aktivointi-menetelmä on osa elämyspedagogiikkaa. (Seppo J. A. Karppinen.)

Elämyspedagogiikassa oppiminen perustuu opettajan laatimien tilanteiden ja ilmiöiden välittömään kokemiseen ja niistä muodostettuihin heijastusvaikutuksiin eli reflektioihin. Elämyspedagogiikan oppimisprosessiin liittyvät periaatteet liitetään humanistiseen kokemukselliseen oppimiseen. Kokemuksista ja havainnoista muodostetaan reflektoimalla eli pohdiskelemalla käsitteitä ja ajatusmalleja, joista vastaanottaja muodostaa itsenäisesti tai opettajan opastuksella tietoisen tai tiedostamattoman ymmärtämisen riippuen elämyksen laadusta ja vaikuttavuudesta. Kokemuksellisessa oppimisessa erotetaan neljä orientaatiovaihetta, jotka ovat:

  1. Konkreettinen kokeminen, jossa henkilökohtaiset kokemukset, tunteet ja taiteellinen (luova) orientaatio ovat etualalla.
  2. .Reflektiivinen havainnointi, joka keskittyy elämysten kokemiseen ja tilanteiden monipuoliseen pohdiskeluun (reflektointiin).
  3. Abstrakti käsitteellistäminen, jolle on ominaista systemaattinen ajattelu ja ongelmanratkaisu.
  4. Aktiivinen kokeilu, jossa korostuu käytännön toiminta ja ihmisiin, tilanteisiin sekä ympäristöön vaikuttaminen.

(Seppo J. A. Karppinen.)

Elämyspedagogiikan metodeina käytetään esim. taide- ja ilmaisukeinoja (teatteri, laulaminen, soittaminen jne.), seikkailua ja liikuntaa (melonta, seinäkiipeily, vaellukset, pelit jne.) sekä retki- ja projektityöskentelyä (erämaavaellukset, hiihtoretket, kirjasto- ja museoprojektit). (Seppo J. A. Karppinen.)

Toiminnallinen aktivointi

Toiminnallinen aktivointi käsittää toiminnan ja harjoittelun, ja se on osa toiminnallista pedagogiikkaa eli freinetpedagogiikkaa. Vuorovaikutteinen toimintapedagogiikka on yksi kokemuksellisen ja yhteistoiminnallisen oppimisen muoto.

Ihmisen eri älykkyyksistä, jotka on mainittu kohdassa Älyllinen aktivointi, visuaalis-avaruudellinen ja kehollis-kinesteettinen, soveltuvat hyvin toiminnalliseen aktivointiin, esim. luetun pohjalta tehtyihin dramatisointeihin ja pieniin teatteriesityksiin.

Freinetpedagogiikka on käytännön toimintaa, jonka on kehittänyt ranskalainen Celestin Freinet. Pedagogiikan kasvatusnäkemyksen perustana on ajatus positiivisesta yksilöstä. Freinetpedagogiikkaa kutsutaan todellisuuspedagogiikaksi. Lähtökohtana oppimiselle on ihmisen senhetkinen todellisuus. Opetus lähtee liikkeelle niistä tiedoista ja taidoista, joita oppilaalla käsiteltävästä asiasta on (vrt. konstruktivistinen oppimiskäsitys). Ajatuksena on saada oppija kiinnostumaan työstään ja omasta elämästään. Opettajan tehtävänä on ohjaajana, kannustajana ja uusiin asioihin innostajana järjestää tähän mahdollisuus.

Työllä on hyvin suuri merkitys Freinetin ajattelussa. Työnteon kautta syntyy arvoja ja ratkaistaan ongelmia. Oppimisen käsitteeseen liittyy toiminnallisuus, omat kokemukset ja itsenäinen työnteko. Näiden kautta syntyy työhön sitoutuminen.

Lähteet

Vuorinen Ilpo, 2001. Tuhat tapaa opettaa. Vammala. Vammalan Kirjapaino Oy.

Seppo J. A. Karppinen. Elämyspedagogiikka ongelmaoppilaiden opetuksessa. Nuorisoasiain neuvottelukunta – NUORA.
Viitattu 15.4.2006 http://www.minedu.fi/nuora/mll12_97.html

Lisätietoa

Tuomo Jämsä 2004. Kirjallisuuskasvatuksen mieli . Savonlinnan opettajakoulutuslaitos.
Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksessa tuotettun verkkokirjan Tutkiva opettajakoulutus - taitava opettaja -julkaisun artikkeli.
Luettu15.4.2006 http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/tutkivaope/jamsa.htm

Stömbergin koulutun www-sivut. Freinetpedagoiikka. Helsingin kaupunki.
Luettu 15.4.2006 http://www.str.edu.hel.fi/freinetpedagogiikka.htm