Opetusmenetelmät opetuksen monipuolistajana

Luovuus

Luovuuden avulla hyödynnetään ihmisen kykyä kuvitteellisuuden kautta luoda uusia näkökulmia, mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Ihminen pystyy tuottamaan myös uutta tietoa ja jäsentämään asiat uudelleen luovuuskapasiteettinsa keinoin. Luovuus-menetelmässä edetään opettajan ja oppilaan yhdessä tekemästä ongelman hakuvaiheesta ideoiden tuoton ja ratkaisun etsimisen kautta ratkaisun perusteluihin, hyväksymiseen ja arvion tekemiseen. Menetelmä vaatii opiskelijalta paljon, ja vaarana onkin, että hän väsyy liiallisen paineen alla. Joillakin ihmisillä luovuus saattaa olla piilossa, käyttämättömänä, ja sen esille tuominen voi aiheuttaa suuria ponnisteluja.

Ongelmaperusteinen oppiminen (Problem Based Learning, PBL)

Ongelmaperusteisessa oppimisessa painotetaan liikkeellelähtöä ongelmasta sekä ryhmässä oppimista. Menetelmästä on eri vaihtoehtoja ja lähestymistapoja ja sitä on kehitetty pidemmälle kuin monia muita opetusmenetelmiä- tai tapoja. Menetelmässä korostuu oppijan rooli tiedon hankkijana ja jäsentäjänä. Hän kerää itse tarvittavan tiedon ja jäsentää ongelman, johon ei aina ole yksiselitteistä vastausta saati kysymystäkään. PBL-malli ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö ohjaaja voisi poiketa siitä ja luoda, soveltaa tai uusintaa itse menetelmää. PBL-menetelmästä – kuten muustakaan menetelmästä - ei tule muodostaa opetuksen itseisarvoa, jolloin ei enää oteta huomioon opetettavan asian sisältöä. menetelmän sisäistäminen vaatii oppijalta opettelua ja harjaantumista sekä kuten kaikki muutkin ryhmäopetusmenetelmät ryhmätyötaitoja. (Vuorinen 1993.)

Tutkiva oppiminen

Tutkiva oppiminen-menetelmä tarkoittaa sitä, että ongelma ratkaistaan ja tiedonrakentelu suoritetaan yhteisöllisesti. Oppimisen lähtökohta on tutkimusongelma, joka perustuu oppijoiden ennakkokäsityksiin ja aiempiin tietoihin. Tiedon tutkiminen, tuottaminen ja jakaminen toteutetaan yhdessä. Myös verkko-oppimisympäristöt käyvät hyvin ongelmalähtöisen ja tietoa rakentelevan keskustelun välineeksi. Tutkivan oppimisen keskeisiä osa-alueita ovat mm. tutkivan oppimisen prosessi, jaettu asiantuntijuus, yhdessä oppiminen ja opettajan roolin muuttuminen. (Collin & kumpp. 2003.)

Tutkivan oppimisen ajatus on, että oppilaan tulisi jo kouluaikana saada kokemusta siitä, millaista on oppiminen ja tiedon tuottaminen asiantuntijan näkökulmasta.  Menetelmän lähtökohtana on aito ongelma, jonka ratkaisemisen yhdessä toisten kanssa tulisi johtaa asian syvempään ymmärrykseen ja hyödylliseen tietoon.  (Collin & kumpp. 2003.)

Tutkivan oppimisen kohteena olevan ongelman tulisi perustua opetettavan aineen opetussuunnitelman keskeisiin asioihin sekä olla niin monimutkainen, että sen ratkaisemiseksi tarvitaan todellista sitoutumista ryhmän työskentelyyn. Menetelmä vahvistaa oppijan itseohjautuvuus- ja ongelmanratkaisutaitoja sekä lisää kykyä kehittää uusia innovaatioita. Tutkiva oppiminen vahvistaa oppijan sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. (Collin & kumpp. 2003.)

Pedagoginen draama

Pedagoginen draama-menetelmä perustuu ihmisessä olevaan ilmaisutaitoon. Jokaisessa ongelmakeskeisen oppimisen aineistossa on materiaalia pienimuotoista pedagogista draamaa varten. Opettajasta itsestään riippuu, käyttääkö hän draamaa työtapana. Draama on perinteisesti yhdistetty taide- ja ilmaisukasvatukseen. Laajemman käytön esteenä on pidetty draama-työtavalle asetetut liialliset taidekasvatukselliset vaatimukset. Pedagogista draamaa voidaan kuitenkin käyttää muidenkin kuin taideaineiden ehdoilla ja täten draaman käyttömahdollisuudet lisääntyvät. Draamaa käytetään pienryhmätyöskentelyssä ja sen painopiste on ongelmanratkaisussa. Päämääränä ei ole saada materiaalia esityskuntoon. Draamaryhmän voi muodostaa kaksi paria eli neljä oppilasta, joille kullekin annetaan erillinen ohje. Kumpikaan pari ei näe toistensa ohjeita. Opettajan tulee varmistaa, että osallistujat ovat ymmärtäneet roolihenkilöidensä tarpeet ja odotukset. Kumpikin pari miettii myös vastaparin toimintaa ja pyrkimyksiä. Valmistautumisen jälkeen parit kehittelevät tilannetta yhdessä. Ohjaajan on muistettava, että draaman tulee toteutua opetettavan aineen ehdoilla. (Suutarinen 1998 ja Hurri Kimmo 1998.)

Draaman avulla voi oppia tuntemaan itsensä ja ymmärtämään muita ihmisiä paremmin. Se vahvistaa ihmisen luottamusta itseensä päätöksentekijänä ja ongelmanratkaisijana. Draaman keinoin opitaan tekemään yhteistyötä ja sen avulla voi tutkia turvallisissa puitteissa inhimillisiä tunteita, sosiaalisia tilanteita ja moraalisia ongelmia.  (Suutarinen 1998 ja Hurri Kimmo 1998.)

Arviointi

Olennainen osa tutkivaa oppimista on prosessin tulosten yhteenveto ja selitysten julkistaminen esimerkiksi seinätaulun, tutkimusraportin tai multimediaesityksen muodossa. Perinteisissä kouluprojekteissa opiskelijoiden toiminta ja kiinnostus kohdistuvat helposti teoreettisten ideoiden sijasta ulkonäöllisesti näyttävään muotoon. Ulkoinen esitystapa on tutkivassa oppimisessa kuitenkin toisarvoinen seikka verrattuna niihin käsitteisiin, joiden ymmärtämiseen ja kehittämiseen prosessi tähtää. Arviointi ohjaa oppilaiden toimintaa voimakkaasti, ja se on usein motivaation ja oppimisen suuntaaja. Arvioinnin tulisi tutkivassa oppimisessa keskittyä produktion sijasta prosessin aikaiseen itse- ja vertaisarviointiin ja kohdistua oppilaan oppimisen arviointiin ja määrällisestä oppimistulosten mittaamisesta tulisi siirtyä oppimisen laadulliseen arviointiin. Perinteisellä arvioinnilla on evaluoitu tiedon hankkimista ja ulkoaoppimista, jota on mitattu erilaisilla testeillä ja kokeilla. Perinteisillä arviointimenetelmillä ei ole voitu osoittaa oppilaan ajattelu- ja ongelmanratkaisutaitojen kehittymistä eikä tehdä näkyväksi oppilaan oppimisprosessia.  (Niikko 2001.)

Jalansijaa perinteiseltä arvioinnilta on saamassa uudenlainen arviointitapa, jolla tarkoitetaan autenttista eli todellista, aitoa ja luonnollista arviointia. Autenttinen arviointi voidaan toteuttaa monin eri tavoin käyttämällä erilaisia lähteitä ja kanavia kuten portfolio-arviontia. Uudentyyppisessä arvioinnissa arvioinnista tulee osa oppimisprosessia, eikä se jää irralliseksi tapahtumaksi oppijakson jälkeen. Tutkivassa oppimisessa keskeistä on edellä mainittu prosessin aikainen palaute ja arviointi. Painotettaessa itsearvioinnin ja oppimaan oppimisen taitoja oppimisen tukemisen tavoite korostuu. Palautteen ja arvioinnin merkitys on tärkeää jo oppimisprosessin aikana, sillä väärinymmärrykset voidaan vielä korjata toisin kuin kokeen jälkeen, ellei koetta käydä perusteellisesti läpi. (Niikko 2001.)

Arvioinnin tehtävänä on tukea oppimista, ohjata, kannustaa ja motivoida oppilasta sekä kehittää itsearvionnin taitoja. Arvionnin avulla oppilas saa tietoa omasta osaamisensa tasosta ja edistymisestään ja opettaja taasen voi vahvistaa oppilaan myönteistä minäkuvaa ja motivaatiota. (Niikko 2001.)

Lähteet ja lisätietoa

Collin Jenni, Korhonen Kati, Penttinen Laura ja Vakiala Virve 2003. Tutkiva verkko-oppiminen -www-julkaisu.
Viitattu 15.4.2006 www.tutkiva.edu.hel.fi/index.html

Hurri Kimmo, Draama rippikoulussa 1998. Kristillinen kasvatus verkossa 2-3/1998 –www-verkkojulkaisu. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 15.4.2006 http://www.evl.fi/kkh/to/kkn/kksv/19982/hurri.htm

Niikko Anneli 2001. Portfolio oppimisen ja kasvun välineenä –www-jukaisu. Joensuun yliopisto. Savonlinnan opettajakoulutuslaitos. Viitattu 15.4.2006: http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/kipinat/AnneliN.htm

Suutarinen Sakari 1998. Ongelmakeskeisen oppimisen aineiston pedagogiset perusteet –www-jukaisu. Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylän yliopisto.
Viitattu 15.4.2006: http://www.peda.net/historia/sivut/pedperusteet1.html

Vuorinen Ilpo, 1993. Tuhat tapaa opettaa. Vammala. Vammalan Kirjapaino Oy.