Opetusmenetelmät opetuksen monipuolistajana

Väittely

Väittelyllä opetusmenetelmänä on pitkät perinteet. Väittelyn avulla ajattelua opettivat jo mm. sofistit, Sokrates, Platon, Aristoteles ja roomalaiset reetorit. Menestyksekäs väittely perustuu väittelijän omakohtaiseen tietämykseen, jonka varassa hän pystyy esittämään ja perustelemaan mielipiteensä. Väittely on tehokas tapa edistää tietojen omaksumista, omakohtaistumista ja käyttämistä. Väittely noudattaa tiettyjä sääntöjä ja se on kurinalaista.

Väittelyn periaatteet

  1. Tuloksiin päästään todistusaineiston perusteellisen tutkimuksen avulla. Olennaista on kriittisyys ja loogisuus.
  2. Hyvä väittelijä ei ole kansankiihottaja tai populisti vaan tutkija, joka etsii totuutta ja perustaa väitteensä tutkimuksiin ja kiistattomiin tosiasiohin.
  3. Väittelyn aihepiiri voidaan valita vapaasti, mutta sen alueelta rajataan jokin tarkka ja yksiselitteinen väite, johon on helppo esittää myös vastaväitteitä.
  4. Kukaan ei ole väittelijä vielä silloin, kun puhuu tai kirjoittaa asiasta, vaan vasta kun osaa jämäkästi perustella mielipiteensä argumentein.
  5. Loogisuuden ohella ovat tärkeitä persoonalliset ja emotionaaliset tekijät.
  6. Väittelijän tyylin ja esityksen tule olla selkeä ja kiehtova. Väittelijällä pitää olla myös kyky vedota kuulijoihin.

Koska väittelyssä tarvitaan aina vähintään kaksi osapuolta, se soveltuu pienryhmästä suurryhmäopetukseen. Väittely voidaan toteuttaa joko lähi-, etä- kuin verkko-opetuksessa. Väittelyn osapuolten tulee olla jollain tavalla väiteltävän asian osaajia tai hallitsijoita, joten menetelmänä se sopii parhaiten oppimisen siihen vaiheeseen, kun oppijoilla on jonkin verran käsitystä ja omia mielipiteitä aiheesta. Toisaalta sitä voidaan käyttää myös opittavan aiheen opintojen alkuvaiheessa ajatusten herättämiseen ja lähtötason arvioimiseen.

Resurssit

Väittelytilaisuutta varten opetustila järjestetään siten, että väittäjä ja vastaväittäjä ovat vastakkain ja että heille syntyy katsekontakti. Yleisö seuraa esitystä sivusta.

Väittelyä voidaan käydä myös etä- ja verkko-opetuksena käyttäen apuna tietoverkkoa ja tietoliikenneyhteyksiä.


Kuvaus menetelmästä

Väittelyyn valitaan ensin osapuolet eli väittelijä ja vastaväittäjä. Osapuolina voi olla yksittäinen oppija, asiantuntija tai opettaja tai ryhmä. Osapuolten määrittelyssä on tärkeää, että osapuolet ovat väitettävän asian osaamiseltaan tasapainossa, ettei väittelytilaisuudesta tule kuulustelua tai altavastaamistilaisuutta, jossa toinen osapuoli joutuu vain puolustamaan. Tasapainoon voidaan päästä esim. siten, että oletetussa heikommassa asemassa olevana osapuolena on suurempi ryhmä. Esim. asiantuntija vastaan oppijaryhmä. Väittelytilaisuudessa pitää olla myös puheenjohtaja, joka alkusanoin johdattaa osapuolet väittelyyn ja tarvittaessa pystyy keskeyttämään väittelyn, mikäli väittelyssä mennään aiheen ulkopuolelle tai epäasiallisuuksiin.

Argumentti on yksittäinen lausuma tai väite, jota väittelijä kannattaa ja johon vastaväittäjällä on yleensä vasta-argumentti tai toinen argumentti, jolla vastaväittäjä pyrkii kumoamaan väittäjän argumentin. Argumentilla on aina selvä tavoite. Opetuksessa argumentit voivat muodostua oppikirjan tekstistä, hakuteoksista, sanomalehdistä jne. Kun argumenttia laaditaan, tulee seuraavia asioita ottaa huomioon.

  • mitä itse asiassa väitetään
  • millä perusteella niin voi väittää
  • mistä väitteelle löytyy tukea (teoria, dokumentit, auktoriteetit, yleiset periaatteet)
  • mitkä perustelut ovat vahvempia kuin toiset
  • mitkä perustelut ovat uskottavia
  • missä kohdin omissa perusteluissa on aukkoja (ennakoi mahdolliset takaiskut ja vastaväitteet, varaudu puolustamaan).

Väittelyn muotoja ovat mm. traditionaalinen väittely, ristikuulustelu tai parlamentaarinen väittely. Seuraavassa on tarkennettu kuvaus opetuksessa eniten käytetystä traditionaalisesta väittelystä.

Traditionaalinen väittely

Ennen varsinaista väittelyä valitaan puheenjohtaja, sihteeri, tuomaristo, väittelijät ja yleisö. Valitaan myös teema, toinen henkilö tai ryhmä vastustaa (antiteesi) ja toinen puolustaa (teesi) teemaan liittyvää väitettä. Ennen väittelyä myös väittelyosapuolten henkilöt, parit tai ryhmä valmistavat argumenttinsa. Väittelyn kesto on yleensä 10 - 20 min. Puheenvuorojen kesto voi olla 1-3 min., kummallakin puolella on yhtä paljon puheaikaa. Tätä ajankäyttöä puheenjohtaja seuraa ja valvoo. Väittely etenee seuraavan struktuurin mukaan:

  • Puheenjohtaja avaa väittelytilanteen.
  • Teesiä puolustava puheenvuoro (A)
  • Teesiä vastustava puheenvuoro (C)
  • Teesiä puolustava puheenvuoro (B)
  • Teesiä vastustava puheenvuoro (D)

Tämän jälkeen väittely etenee siten, että puheenvuorot siirtyvät vuoronperään puolustajille ja vastustajille, jotka itse päättävät, kumpi puhuu. Jos väittely jumiutuu, puheenjohtaja voi antaa puheenvuoron yleisölle. Ajanottaja voi ilmoittaa kaksi minuuttia ennen päättymisajankohtaa, että aika alkaa olla lopussa. Tämän jälkeen osapuolet saavat käyttää yhden minuutin pituisen tiivistävän puheenvuoron siten, että puolustajan puheenvuoro on aina viimeinen. Tuomaristo ratkaisee paremmuuden puheenvuorojen perusteella.

Väittely arvioidaan sisällön asiallisuuden, väitteiden todenmukaisuuden ja tositettavuuden, esitystavan tehokkuuden, hauskuuden ja vaikuttavuuden perusteella.

Väittelytilaisuus voidaan järjestää myös etä- ja verkko-opetuksessa. Väittelyn osapuolet voivat olla joko reaaliaikaisesti eri paikkakunnilla etäyhteyksien mahdollistaen vuorovaikutuksen tai että yleisö seuraa väittelyä etäyhteydellä. Väittely voidaan toteuttaa reaaliaikaisesti myös tietoverkossa käyttäen siinä esim. chat-, äänipuhelu- tai videopuhelupalveluja. Väittelyä voidaan käyttää verkko-opetuksessa myös hyödyntäen esim. keskustelualuetta, jolloin väittely ei edellytä sitä, että osapuolet ovat samaan aikaan verkossa. Tällöin valitut osapuolet käyvät väittelyä verkkokeskusteluna ja yleisö seuraa keskustelualueen keskustelua. Verkkoväittelyssä on tärkeää, että se on hyvin ohjeistettu ja että keskustelu etenee vastaten argumenttiin vasta-argumentilla eli uusia argumentteja ei saa esittää ennen kuin on vastattu vastapuolen esittämään argumenttiin. Esim. argumentti esitetään aina uutena keskustelualueen viestinä ja siihen vastataan vastaamalla ko. viestiin. Myös vastausten pituutta voidaan rajoittaa.

Lähteet ja lisätietoa

Lavonen, Meisalo & al. Väittely. Työtapaopas -www-julkaisu. Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteen laitos.
Luettu 16.4.2006 http://www.edu.helsinki.fi/malu/kirjasto/yto/vaittely/index.htm

Opetushallitus 2006. Peruskoulun 5 – 7 luokkie oppilaille suunnattu Tikapuu-sivusto, jossa he voivat käydä verkossa väittelyä ja arvioida toisten tekemiä väittelyjä.
Luettu 16.4.2006 http://db3.oph.fi/Tikapuut/vaittely/index.asp

Kurki, L. & Sihvonen, P.(1988). Väittely opetusmenetelmänä. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja 25.