Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 1/2012

Leevi Madetoja -pianokilpailun historia ja merkitys

Metatiedot

Nimeke: Leevi Madetoja -pianokilpailun historia ja merkitys

Tekijä: Tötterström Jouko

Aihe, asiasanat: konsertit, koulutus, musiikki -- esittäminen, musiikkikilpailut -- piano, opiskelu, Oulu seudun ammattikorkeakoulu, soittaminen -- piano, taidemusiikki

Tiivistelmä: Leevi Madetoja -pianokilpailu pidetään kolmen vuoden välein, ja tammikuussa 2012 on vuorossa jo yhdeksäs kilpailu. Ouluun saapuu pianomusiikin asiantuntijoita, pedagogeja ja musiikin opiskelijoita. Kilpailun kehityskaari on edennyt pienestä paikallisesta tapahtumasta sen nykytilaan, valtakunnallisesti merkittäväksi koulutus- ja konserttitapahtumaksi. Kilpailun yksi merkitys on siinä, mitä se antaa nuorille soittajille kokemusten ja elämysten kautta. Toisaalta oppilas ja opettaja pystyvät kilpailemisen kautta entistä paremmin hahmottamaan, mikä on oppilaan sen hetkinen osaamisen taso ja taiteellinen kyky ilmaista asioita. Tämä auttaa jatkotyöskentelyssä. Tapahtuma on suunnattu myös yleisölle, joka pääsee nauttimaan pianomusiikista kuuden päivän ajan.

Julkaisija: Oulun seudun ammattikorkeakoulu

Aikamääre: Julkaistu 2012-01-03

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe201201021030

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun seudun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

Näin viittaat tähän julkaisuun

Tötterström, J. 2012. Leevi Madetoja -pianokilpailun historia ja merkitys. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 12. Hakupäivä 29.3.2024. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe201201021030.

Leevi Madetoja -pianokilpailu on esimerkki siitä, miten nykyään valtakunnallisesti merkittävä ja näkyvä tapahtuma on kasvanut pienestä parin päivän paikallisesta välisoitosta suureksi sinfoniaksi. Kilpailu järjestetään Oulussa jo yhdeksännen kerran tammikuussa 2012 Oulun seudun ammattikorkeakoulu 2011. IX Leevi Madetoja -pianokilpailun sivusto. Hakupäivä 14.12.2011. http://www.pianokilpailu.oamk.fi/. Tapahtumaan on ilmoittautunut edellisten kilpailujen tapaan runsaasti osallistujia kautta maan. Kilpailu on vakiinnuttanut asemansa monipuolisena eri-ikäisten soittajien esiintymisfoorumina, pianomusiikin ystävien kohtauspaikkana sekä koulutustapahtumana.

Kilpailun kehitys paikallisesta tapahtumasta kansalliseksi

Ensimmäinen Leevi Madetoja -pianokilpailu toteutettiin Oulun konservatorion sisäisenä pianistikatselmuksena joulukuussa 1988. Tapahtuma syntyi tarpeesta antaa oppilaitoksen opiskelijoille mahdollisuus soittaa julkisesti omassa kilpailussa. Siitä saadun kokemuksen myötä nuorten soittajien olisi luontevaa esiintyä useammin ja ottaa myöhemmin osaa muihin kilpailuihin.
 
Ensimmäisen kilpailun jälkeen Pohjois-Suomen muut musiikkioppilaitokset viestivät Ouluun siitä, että myös niiden opiskelijoilla olisi tarve päästä kilpailemaan omalla maaperällään. Tämän vuoksi kilpailu päätettiin laajentaa kaikkia Oulun ja Lapin läänien musiikkioppilaitoksia koskevaksi. Tässä muodossa kilpailu toteutettiin vuosina 1991 ja 1994. Koska Oulun konservatorion järjestämät kolme kilpailua olivat sujuneet hyvin, rohjettiin ottaa seuraava askel ja muuttaa kilpailu vuonna 1997 valtakunnalliseksi, Sibelius-Akatemian opiskelijat pois lukien. 

Lähestyttäessä 2000-lukua Suomessa järjestettävien pianokilpailujen ”uusjako” alkoi hahmottua. Vuodesta 1975 Jyväskylän Ilmari Hannikainen -pianokilpailu järjestettiin kansallisena vuonna 1996 pidettyyn osittain kansainväliseen kilpailuun asti. Tuolloin Baltian maista oli mahdollisuus osallistua kahteen eri sarjaan. Kilpailu muutettiin kuitenkin takaisin kansalliseksi vuonna 2001. Seuraavana vuonna Sibelius-Akatemian järjestämä Maj Lind -kilpailu muuttui kansainväliseksi. 

Tästä eteenpäin työnjako Suomen pianokilpailujen kesken on ollut selvä: Leevi Madetoja -pianokilpailu on suunnattu Suomen musiikkioppilaitoksissa, konservatorioissa sekä ammattikorkeakouluissa opiskeleville nuorille soittajille, Jyväskylän kansallinen pianokilpailu kaikille vähintään 15 vuotta täyttäneille, ja Maj Lind -kilpailu on kansainvälinen tapahtuma, Suomen pianokilpailujen lippulaiva. Lisäksi Suomessa järjestetään maakunnallisia kilpailuja, jotka toimivat usein ponnahduslautana suurempiin haasteisiin.

Vuonna 2000 viidennen Leevi Madetoja -pianokilpailun järjestäjinä toimivat yhdessä Oulun konservatorio sekä Oulun seudun ammattikorkeakoulu (Oamk). Sen jälkeen kilpailun järjestäjävastuun on kantanut yksin Oamk. Kilpailu pidetään joka kolmas vuosi. Suomessa järjestettävien pianokilpailujen sykli on aikojen kuluessa muotoutunut sellaiseksi, ettei päällekkäisiä tapahtumia ole.

Kilpailun merkitys ja luonne

Musiikkikilpailujen yhteydessä pohditaan, voiko taidetta mitata? Miten kilpailijoitten taiteellista näkemystä, teknistä osaamista ja soiton yleistä laatua voidaan arvioida yhteismitallisesti? Miten nuoret kokevat kilpailemisen? Näihin kysymyksiin ei ole yleispätevää vastausta, mutta Leevi Madetoja -pianokilpailussa on pyritty karttamaan liikaa kilpailuhenkisyyttä erityisesti kahdessa nuorempien sarjassa nimeämällä palkinnot kannustus- ja tunnustuspalkinnoiksi. Näissä sarjoissa ei jaeta sijoituksia, toisin kuin 17-vuotiaiden ja sitä vanhempien sarjassa, jonka soittajat ovat jo nuoria aikuisia.

Kilpailun palkituista monet muistetaan vuosienkin jälkeen. On ollut hienoa seurata esimerkiksi Mika Rännälin tai Maija Väisäsen taivalta muusikon uralla. Voittajien lisäksi moni nuori soittaja on saanut lisäkipinää opintoihinsa ja esiintymiseen. Madetoja-kilpailun tavoitteena on aina ollut kannustaa kaikkia soittajia musiikin opiskelussa. Kilpailusta on pyritty luomaan sellainen, jossa kaikkien olisi hyvä olla ja jossa jokainen kokisi saavansa hyvillä mielin nauttia sekä esiintymisestä että muiden soitosta. Arviointilautakunta on pyrkinyt kireästä aikataulusta huolimatta antamaan rakentavaa palautetta sitä haluaville kilpailijoille.

Kilpailun tavoitteesta puhuttaessa siteeraan mielelläni omia sanojani sanomalehti Kalevan haastattelusta Aho, E. 2002. Madetoja-kilpailu ei aiheuta kähmintää. Sanomalehti Kaleva 31.12.2002. Hakupäivä 14.12.2011. http://www.kaleva.fi/uutiset/madetoja-kilpailu-ei-aiheuta-kahmintaa/280120:

”Oppilas ja opettaja pystyvät kilpailemisen kautta paremmin ymmärtämään missä mennään ja suhteuttamaan tasoa. Madetoja-kilpailuissa ei ole ilmennyt mitään kähmintää. En muista, että kukaan olisi edes kauheasti masentunut tulosten takia tai protestoinut omaa sijoitustaan.”

Kilpailu tuo Oamkille runsaasti näkyvyyttä ja kuuluvuutta valtakunnallisesti ja toimii tätä kautta myös Kulttuurialan yksikön markkinointikanavana. Tiedotusvälineet ovat aktiivisesti tuoneet kilpailua esille. Muun muassa YLE Radio 1 tuottaa kilpailusta radiolähetyksen. Oamkin kulttuurialan musiikinopiskelijoista kaksi osallistuu kilpailuun, ja kaikkiaan Oamkin opiskelijat suorittavat kilpailussa yhteensä yli 100 opintopistettä, jotka koostuvat muun muassa pääinstrumenttiopinnoista, ohjelmapalvelut-opintojaksosta, projektiopinnoista ja harjoittelusta. Opiskelijat oppivat kilpailun aikana työelämässä hyödyllisiä taitoja, kuten esiintymisvalmiutta ja tapahtumatuottamista.

Musiikkikilpailuilla on aina myös voimakas sosiaalinen merkitys, kun eri suunnilta kotoisin olevat opiskelijat ja opettajakollegat kohtaavat toisensa. Kilpailun tauolla kahvilassa on helppo aistia innostunut ja avoin ilmapiiri. Se antaa kaikille voimia ja intoa jatkaa opiskelua ja työntekoa eteenpäin, tapahtuman aikana kuultavista monista upeista esityksistä puhumattakaan. Soittotunneilla oppii. Soittamalla ja esiintymällä oppii. Toisia kuulemalla oppii. Kokemukset ja elämykset kannattelevat. 
 
Pianomusiikki on taidetta. Taide saa aikaan meissä ihmeellisiä asioita, jotka auttavat meitä henkisesti arjessa. Eeva-Kaarina Aronen kirjoitti Helsingin sanomissa vuonna 2003 Aronen, E. 2003. Irti arjesta, taiteen avulla. Helsingin sanomat 28.2.2003. Hakupäivä 14.12.2011. http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Irti+arjesta+taiteen+avulla/HS20030228SI1TL01e8r:

”Taide tulee muutenkin meitä vastaan kaikkialla ja saa aikaan pieniä tai suuria sykäyksiä verenkierrossamme. Musiikkikappale radiosta, hieno taulu julkisen tilan seinällä, sattumalta käteen osunut kirja... Pienet asiat saavat aikaan suuren elämyksen.”

Madetoja-kilpailu on kokemuksia ja elämyksiä. Kilpailun huipentaa 17-vuotiaiden ja sitä vanhempien sarjan finaali, joka on samalla Oulu Sinfonian konsertti Oulu Sinfonia 2010. Oulu Sinfonian sivusto. Konsertit 2011–2012, Leevi Madetoja -pianokilpailu. http://www.oulusinfonia.fi/sivu/fi/konsertit/kaikki_konsertit_2011-2012/lauantai_28_1_klo_15/.

Oamkin opiskelija Petteri Turunen osallistuu yhdeksänteen Leevi Madetoja -pianokilpailuun tammikuussa 2012

Kuva 1. Oamkin opiskelija Petteri Turunen osallistuu yhdeksänteen Leevi Madetoja -pianokilpailuun tammikuussa 2012 Kuva 1. Oamkin opiskelija Petteri Turunen osallistuu yhdeksänteen Leevi Madetoja -pianokilpailuun tammikuussa 2012. IX Leevi Madetoja -pianokilpailun juliste. Oulun seudun ammattikorkeakoulu 2011. Hakupäivä 14.12.2011. http://www.pianokilpailu.oamk.fi/

Soitto soikoon!

Kirjallisuutta

Saresma, T. 2002. Häivähdys kauneutta. Taide suomalaisten arjessa. Helsinki: Kansanvalistusseura.

Kauppinen, E. & Sintonen, S. (toim.) 2004. Musikaalinen elämä. Helsinki: Kansanvalistusseura.

Arfman, S. 2009. Oppiminen on menestystä. Henkilöstölehti Osekki 1/2009. http://www.osekki.osekk.fi/2009/1/?s=9

Mika Rännäli soittaa Leevi Madetojaa (Leikki Op. 21 nro 4)

Mika Rännäli soittaa Leevi Madetojaa (Preludi Op. 31 nro 2)

Lähteet

    Kuvalähteet