Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 4/2017

Kolmikantayhteistyö auttaa master-opiskelijaa osaamistaan vastaavalle uralle

Metatiedot

Nimeke: Kolmikantayhteistyö auttaa master-opiskelijaa osaamistaan vastaavalle uralle

Tekijä: Korhonen Tanja; Kiviniemi Liisa; Sandelin Pirkko

Aihe, asiasanat: ammattikorkeakoulututkinnot, työelämälähtöisyys, työelämäyhteydet, ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot

Tiivistelmä: Työelämän ja ammattikorkeakoulun edustajat muodostavat yhdessä toinen toisistaan hyötyvän verkoston. Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot tuottavat työelämään osaajia ja työelämä määrittelee puolestaan osaltaan koulutuksen sisältöjä. Yhteistyö on kuitenkin jäänyt monin paikoin pintapuoliseksi. Kolmikannan mukainen yhteistyö ja sen vahvistaminen ovat lähes tärkeimpiä kehittämiskohteita ylemmän ammattikorkeakoulun toiminnassa.

Artikkeli on kolmas YAMK-koulutus vahvaksi tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiovaikuttajaksi tki-hankkeen kolmikantayhteistyötä käsittelevän Oulun osatutkimuksen artikkelisarjasta. Oulun osatutkimus liittyi valtakunnalliseen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan hankkeeseen, jonka tarkoituksena oli uudistaa YAMK- toimintoja vahvistamalla tki-työn vaikuttavuutta. Oulun, Turun ja Vaasan ammattikorkeakouluissa toteutetuissa osatutkimuksissa kuvattiin opiskelijoista, työelämän edustajista ja opettajista muodostettujen fokusryhmien kokemuksia kolmikantamallin mukaisesta yhteistyöstä ylemmän ammattikorkeakoulun tki-oppimisympäristöissä. Opiskelijoilla, työelämän edustajilla ja opettajilla on yhteinen tahtotila yhteistyökumppanuuden kehittämiseksi opiskelijan oppimista ja tulevaa urakehitystä edistäväksi.

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2017-01-26

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2016122131640

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

Näin viittaat tähän julkaisuun

Korhonen, T., Kiviniemi, L. & Sandelin, P. 2017. Kolmikantayhteistyö auttaa master-opiskelijaa osaamistaan vastaavalle uralle. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 4. Hakupäivä 18.11.2017. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2016122131640.

Suomalaiseen koulutusjärjestelmään kuuluva ylempi ammattikorkeakoulu- eli master-tutkinto on vielä melko tuntematon. Osaltaan tästä syystä tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen koulutustaan ja osaamistaan vastaaviin työtehtäviin on osoittautunut haasteelliseksi. Opinnäytetyö on merkittävä osa master-koulutusta. Se liittyy usein laajaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeeseen, joka mahdollistaa opettajien, opiskelijoiden ja työelämän edustajien välisen kolmikantayhteistyön. 

Johdanto

Artikkeli on kolmas YAMK-koulutus vahvaksi tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiovaikuttajaksi (tki)-hankkeen kolmikantayhteistyötä käsittelevän Oulun osatutkimuksen artikkelisarjasta. Oulun osatutkimus liittyi valtakunnalliseen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan hankkeeseen, jonka tarkoituksena oli uudistaa YAMK-toimintoja vahvistamalla tki-työn vaikuttavuutta Lampinen, M. & Turunen, H. 2015. YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. Teoksessa M. Lampinen & H. Turunen (toim.) YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. HAMKin julkaisuja 14. Tampere: Tammerprint Oy, 6-8. Hakupäivä 5.12.2016. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/101028/HAMK_YAMK_TKI_2015_ekirja.pdf?sequence=1. Artikkelisarjan kaksi ensimmäistä artikkelia ovat Toimivan yhteistyömallin kehittäminen ylemmässä ammattikorkeakouluopinnoissa sekä Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä

Oulun, Turun ja Vaasan ammattikorkeakouluissa toteutetuissa osatutkimuksissa tarkoituksena oli kuvata opiskelijoista, työelämän edustajista ja opettajista muodostettujen fokusryhmien kokemuksia kolmikantamallin mukaisesta yhteistyöstä ylemmän ammattikorkeakoulun tki-oppimisympäristöissä. Opiskelijoilla, työelämän edustajilla ja opettajilla on yhteinen tahtotila yhteistyökumppanuuden kehittämiseksi opiskelijan oppimista ja tulevaa urakehitystä edistäväksi.

Osatutkimuksen toteutus

YAMK-koulutus vahvaksi tki-vaikuttajaksi -hankkeen Oulun osatutkimus oli kaksivaiheinen:

1. Ensimmäisen vaiheen aineistonkeruu toteutettiin fokusryhmähaastatteluna maaliskuussa 2015. Fokusryhmähaastattelu on haastattelijan vetämä aito keskustelutilanne, jolla on fokus ja selkeästi tunnistettava eteneminen Parviainen, L. 2005. Fokusryhmät. S. Teoksessa A. Ovaska, A. Aula, & P. Majaranta (toim.) Käytettävyystutkimuksen menetelmät. Raportti B: B-2005-1. Tampereen yliopisto, Tietojenkäsittelytieteiden laitos, 53–62. Hakupäivä 5.12.2016. https://tampub.uta.fi/handle/10024/96627 Liamputtong, P. 2011. Focus group methodology, principles and practice. London: Sage Publications.. Fokusryhmä muodostui työelämän edustajista, opettajista ja master-opiskelijoista. Nauhoitetut keskustelut tuottivat runsaan aineiston, joka analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. 

2. Toisen vaiheen aineisto kerättiin samalle fokusryhmälle pidetyssä tulkintafoorumissa, joka ajoittui lokakuulle 2015. Tulkintafoorumissa ensimmäisessä vaiheessa kerätyn aineiston analysoinnista saadut tutkimustulokset ja kolmikantayhteistyötä edistävät yhteistyötoimet täsmentyivät. Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167

YAMK-koulutus vahvaksi tki-vaikuttajaksi – osatutkimusten tuloksia

YAMK-koulutus vahvaksi tki-vaikuttajaksi -hankkeen Oulun osatutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa vastattiin tutkimuskysymyksiin:

Tutkimuksen toisen vaiheen tarkoituksena oli:

Tuloksissa korostuivat master-koulutuksen tuntemattomuus ja aliarvostettuus sekä opiskelijan urapolun selkiytymättömyys. Tulosten mukaan YAMK-koulutuksen nimi ei kuvaa koulutuksen sisältöä eikä tutkinnon suorittaneiden osaamistasoa. Koulutuksen nimi ei myöskään anna kuvaa sen sijoittumisesta suomalaisessa koulutusjärjestelmässä samalle tasolle duaalimallin mukaisesti yliopiston maisteritutkinnon kanssa Opetus - ja kulttuuriministeriö. 2010. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tutkintojen ja muun osaamisen viitekehyksestä. Hakupäivä 28.8.2016. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/artikkelit/ammatillisen_koulutuksen_koeoepenhamina-prosessi/Liitteet/Kansallinen_viitekehys_HE_luonnos_210510.pdf. Fokusryhmässä kuvattiin tutkinnon tuntemattomuutta ja aliarvostusta seuraavasti:

hipsut_oranssi.png"Sitten pitää perustella, että lakipykälien mukaan yamk-tutkinto on samanarvoinen kuin maisterin tutkinto. Onhan siinä vähän sellainen selityksen maku. Että jos ne olisivat jotenkin linjassaan nämä tutkintonimikkeet…” Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167

hipsut_oranssi.png"Yhteistyökin on hankalaa, kun työelämässä ei tiedetä mitä ne yamk-opiskelijat voisivat tehdä.” Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167

hipsut_oranssi.png"Itsekin kuulin, että mitä sinä siihen koulutukseen menet, sehän on ihan sama kuin amk-tutkinto. Ei sillä ole mitään merkitystä. Että tämmöinen puhe vie tavallaan pohjan pois itse opiskelulta.” Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167

YAMK-koulutusta kuvattiin nykyaikaiseksi ja laadukkaaksi. Fokusryhmän eri osapuolilta löytyi yhteistä tahtoa kolmikannan mukaisen yhteistyökumppanuuden kehittämiseksi. Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167 Yhteisen todellisuuden ja tahtotilan muodostamista kuvattiin fokusryhmässä seuraavasti:

hipsut_oranssi.png"Vuoropuhelua käytäisiin mahdollisimman kattavasti, että tavallaan yhdessä muodostetaan ne tarpeet. Että myös työelämää pystyisi uudistamaan. Tietenkin tässä on myös se näkökulma, että isolla koulutusorganisaatiolla on varmaan sellaista tietoa ja osaamista, josta työelämäkin hyötyy.” Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167

hipsut_oranssi.png"Yhteistyö olisi tämmöistä pitkäkestoista, jatkuvaa ja syvemmälle menevää jonkinlaista partneruutta.” Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167

hipsut_oranssi.png"Ja sitten kun tämä tutkinto tunnetaan, niin tässä välillä voisi olla monenlaista yhteistyötä. Win-win-asetelma, että kaikki hyötyisivät tästä yhteistyöstä.” Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167

Osatutkimuksessa kolmikantayhteistyön nykytilan arvioitiin olevan osaltaan jäsentymättömän yhteistyön vaiheessa ja osaltaan jo kehittyneen yhteistyön esivaiheessa. Yhteistyön kehittymisen kannalta koulutuksen tunnettavuuden ja arvostettavuuden lisääminen koettiin tärkeiksi. Yhteisellä todellisuudella ja tahtotilalla voidaan edistää koulutuksen tunnettuutta ja selkiyttää opiskelijan urapolkua (kuvio 1). Työelämän esimiesten katsottiin olevan avainasemassa YAMK-koulutuksen tunnettuuden edistämisessä. Tutkimusten tulosten perusteella opettajien aktiivisuudella nähtiin olevan suuri merkitys yhteistyökumppanuuksien rakentamisessa. Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167

Kohti todellista ja jatkuvaa yhteistyötä

KUVIO 1. Kohti todellista ja jatkuvaa yhteistyötä KUVIO 1. Kohti todellista ja jatkuvaa yhteistyötä. Teoksessa Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167

Tulosten mukaan ihanteellisesti toimivan kolmikantamallin ideologia ja toimintatapa on juurrutettava käytäntöön kestäväksi. Eri toimijaosapuolilta edellytetään päämäärätietoista sitoutumista ja keskinäistä luottamusta, koko prosessin ajan toteutuvaa tavoitteellista vuoropuhelua sekä jatkuvasti arvioitua tarvelähtöisyyttä. Uusien innovaatioiden ja oppimisympäristöjen syntyminen edellyttää uudistus-, yhteistyö- ja oppimishaluisia yhteisöjä ja ihmisiä sekä oppivan yhteisön tunnistamista. Turun osatutkimuksen mukaan kehittäjäyhteisöajattelusta on siirryttävä käyttäjäyhteisöajatteluun, joka sisältää innovaation implementoinnin ja sen pitkäjänteisen jatkokehittämisen. YAMK-opettajan, työelämämentorin eli -edustajan ja opiskelijan uudistettujen osaamisprofiilien tulee ohjata TKI-integraatiota. Kolmikantamalli laajenee tki-toimintaa rahoittavalla toimijaosapuolella tulevaisuuden nelikantamalliksi. Nurminen, R., Ahonen, P. & Suvivuo, P. 2015. Kolmikantamalli laajavaikutteisten innovaatioiden edistäjänä. Teoksessa M. Lampinen & H. Turunen (toim.) YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. HAMKin julkaisuja 14. Tampere: Tammerprint Oy, 66. Hakupäivä 5.12.2016. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/101028/HAMK_YAMK_TKI_2015_ekirja.pdf?sequence=1

Vaasan ammattikorkeakoulun tulosten mukaan kolmikantamalli lisää yhteistyön projektimaisuutta asettaen toiminnalle selkeän alun ja lopun. Yhteistyön myötä eri osapuolten välinen yhteisymmärrys lisääntyy. Kaikkien osapuolten mielestä kolmikantamalli myös itsessään luo yhteistyötä. Master-koulutuksen tunnettuus on vähäinen, mutta tieto siitä lisääntyy erityisesti opinnoissa mukana olevien kautta. Kolmikantayhteistyö luo puitteet tavoitteelliseen ja projektimaiseen yhteistyöhön sekä vahvistaa toimijaosapuolten yhteisymmärrystä. Kolmikantaan perustuvan mallin avulla kehitetään uusia työskentely- ja toimintatapoja sekä innovaatioita työelämään. Sandelin, P., Korhonen, T., Kiviniemi, L., Kuusipalo, J., Nurminen, R., Ahonen, P., Suvivuo, P., Hakala, P., Isosaari, U. & Nurmi, R. 2015. Kohti todellista kolmikantayhteistyötä. Teoksessa M. Lampinen & H. Turunen (toim.) YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. HAMKin julkaisuja 14. Tampere: Tammerprint Oy, 62. Hakupäivä 5.12.2016. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/101028/HAMK_YAMK_TKI_2015_ekirja.pdf?sequence=1

Toimivasta yhteistyöstä eväitä tulevalle työuralle

Kolmikantamallin toimijaosapuolten roolijakoa selkiyttämällä ja yhteistä keskustelua lisäämällä päästään kaikkia osapuolia hyödyttävään yhteistyöhön. Roolijaon selkeys helpottaa työelämälähtöisen ja projektimaisen kehittämistehtävän tekoa ja valmentaa näin opiskelijaa tulevaa työelämää varten. Kolmikannan mukainen yhteistyö edesauttaa osapuolten välistä yhteisymmärrystä ja selkeyttää näin yhteisiä tavoitteita. Ammattikorkeakoulun ja työelämän väliset pitkäkestoiset kumppanuudet lisäävät molemminpuolista luottamusta ja näin myös opiskelijoiden kehittämistehtävien mittaiset lyhemmätkin projektit ovat helpommin toteutettavissa yhteistyön pohjan jo ollessa olemassa. Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167

Yhteisen todellisuuden ja yhteistyön vahvistaminen

Ammattikorkeakoulun yhtenä tehtävänä on kouluttaa asiantuntijoita työelämän nopeasti muuttuviin tarpeisiin. Sitran julkaisussa Työelämä kestävän hyvinvoinnin lähteeksi Sitra. 2015. Työelämä kestävän hyvinvoinnin lähteeksi. Hakupäivä 11.6.2016. https://www.sitra.fi/julkaisut/Esitteet/2015/Tyoelama_kestavan_hyvinvoinnin_lahteeksi.pdf esitetty kuvaus tulevaisuuden työelämästä edellyttää yksilöltä valmiutta liikkua työn perässä, opetella uusia taitoja tai kokonaan uusi ammatti. Työelämässä suunnistaminen edellyttää myös elinikäistä oppimista, vahvoja yhteistyötaitoja sekä valmiutta kehittää ja arvioida omaa toimintaa eri tilanteissa. Koulutuksen tehtävänä on valmistaa tulevaa ammattilaista pärjäämään muuttuvassa maailmassa ja työelämän epävarmuudessa. 

Sitran julkaisun Sitra. 2015. Työelämä kestävän hyvinvoinnin lähteeksi. Hakupäivä 11.6.2016. https://www.sitra.fi/julkaisut/Esitteet/2015/Tyoelama_kestavan_hyvinvoinnin_lahteeksi.pdf mukaan hierarkkiset organisaatiot muuttavat toimintaansa kohti itsenäistä tulosvastuullista tiimityöskentelyä. Työntekijälle se mahdollistaa suuremman vapauden organisoida itse työnsä, mutta myös suuremman vastuun työn tuloksista. Erilaisten kehittämismenetelmien osaamisen ja itsensä johtamisen taidot korostuvat.

Toimivien verkostojen rakentaminen ja pitkäaikaisten kumppanuuksien kehittäminen ja ylläpitäminen ovat ammattikorkeakoulun ja työelämän välisen yhteistyön haasteita Vanhanen-Nuutinen, L. & Laitinen-Väänänen, S. 2011. Työelämäyhteistyön ja työelämäkumppanuuden lähtökohtia. Teoksessa S. Laitinen-Väänänen, L. Vanhanen-Nuutinen & U. Hyvönen (toim.) Askelmerkkejä työelämäkumppanuuteen. Osaamisen kehittäminen ammattikorkeakouluissa. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 121, 18–23. Hakupäivä 5.12.2016.  http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-830-197-7. Ylemmässä ammattikorkeakoulussa opettajien ja opiskelijoiden verkostoituminen ja kiinteä yhteydenpito työelämään on olennaista niin osaamisperusteisen opetussuunnitelman kehittämistä ja toteuttamista kuin myös koulutuksen, tutkinnon ja opiskelijoiden osaamisen tunnettuuden lisäämiseksi. Yhteisissä tki-oppimisympäristöissä kaikilla osapuolilla on mahdollisuus oppia. Kiinteää yhteistyötä varten tarvitaan selkeä toimintamalli ja keskeisten työelämäkumppaneiden määritys. Isohanni, I. & Huttunen, J. 2014. Master-koulutuksen kohteena on työelämän tutkiminen ja kehittäminen. Ylemmän ammattikorkeakoulututkintokoulutuksen kehittämisprojekti vuosina 2012–2014. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 5.12.2016. http://urn.fi/urn:isbn:978-951-597-118-0

YAMK-opiskelijoiden kehittämistehtävien tuloksia tulee hyödyntää entistä laajemmin ja tutkia niiden vaikuttavuutta alueen työelämään sen kehittämiseen. Tavoitteena on hyödyntää laajalti opiskelijan osaamispotentiaalia. Isohanni, I. & Huttunen, J. 2014. Master-koulutuksen kohteena on työelämän tutkiminen ja kehittäminen. Ylemmän ammattikorkeakoulututkintokoulutuksen kehittämisprojekti vuosina 2012–2014. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 5.12.2016. http://urn.fi/urn:isbn:978-951-597-118-0 Kehittämistehtävien tuloksina saadut uudet innovaatiot pitää jalkauttaa työelämään ketterästi ja nopeassa aikataulussa. Näin YAMK-koulutus vaikuttaa osaltaan yritysten elinvoimaisuuteen ja kansainväliseen kilpailukykyyn. Lampinen, M. & Turunen, H. 2015. YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. Teoksessa M. Lampinen & H. Turunen (toim.) YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. HAMKin julkaisuja 14. Tampere: Tammerprint Oy, 6-8. Hakupäivä 5.12.2016. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/101028/HAMK_YAMK_TKI_2015_ekirja.pdf?sequence=1

Oulun osatutkimuksen toisen vaiheen tulkintaforumissa fokusryhmä toi esille ylemmän ammattikorkeakoulutuksen ja työelämän hyvien ja tuloksellisten yhteistyökäytäntöjen lisäämisen ja vaalimisen tärkeyden. Opettajien ja työelämän edustajien tulee yhdessä tuottaa oikeita, aitoja ja aiempaa laajempia työelämään liittyviä kehittämisaihioita ja ideoita master-opiskelijoiden toteutettavaksi. Tällainen yhteistyö tuottaa yhteistyöhön toimivia kumppanuusmalleja, lisää yhteistyön jatkuvuutta ja luo opiskelijoille tilaisuuksia osoittaa elinkeinoelämälle todellista osaamistaan. Kiinteässä yhteistyössä keskinäinen tiedon vaihto ja kaikkien osapuolten osaaminen päivittyvät helposti. Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167 Aktiivinen ja tavoitteellinen yhteistyö ei tapahdu itsestään, vaan se vaatii osapuolten aktiivista panostusta, aikaa ja voimavaroja ja sekä vastuiden että tulosten jakamista. Tätä yhteistyön rakentamisen prosessia kuvaa fokusryhmään osallistunut opettaja puheessaan:

hipsut_oranssi.png"Nimettäisiin ne henkilöt ja tehtäisiin ne suunnitelmat vuosia eteenpäin. Useampia kokonaisuuksia tai useampia opinnäytetöitä tai opintojaksoja tai mitä se sitten onkaan, niin siihen teemaan liittyen olisi, että me yritettäisiin oikein aina näitä keinoja.” Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167

Kolmikantamallin toimijaosapuolten yhteistyötä lisäämällä myös sen tavoitteellisuus ja tuloksellisuus lisääntyvät. Kasvotusten käydyissä dialogeissa keinot yhteisen tahtotilan saavuttamiseksi kehittyvät aiempaa konkreettisemmiksi. Tutkimukseen osallistuneiden mielestä master-opiskelijoiden kehittämistöiden tulokset tuovat tutkinnolle tunnettuutta ja arvostusta. Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167 Näin ollen on tärkeää, että master-opiskelijat etsivät ja tuottavat ratkaisuja tarkkaan harkittuihin, aitoihin ja oikeisiin työelämän ongelmiin. Aitoihin työelämän ongelmiin vastaavilla kehittämistöillä saadaan aluevaikuttavuutta ja näkyvyyttä. Tutkimuksen tulosten mukaan kolmikantayhteistyö tuottaa laajavaikutteisia innovaatioita, jotka osaltaan vahvistavat kolmikantamallin toimijaosapuolten kilpailukyvykkyyttä työmarkkinoilla. Tällöin myös master-tutkinnon suorittaneen on aiempaa helpompi päästä koulutustaan ja osaamistaan vastaavalle urapolulle. Nurminen, R., Ahonen, P. & Suvivuo, P. 2015. Kolmikantamalli laajavaikutteisten innovaatioiden edistäjänä. Teoksessa M. Lampinen & H. Turunen (toim.) YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. HAMKin julkaisuja 14. Tampere: Tammerprint Oy, 66. Hakupäivä 5.12.2016. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/101028/HAMK_YAMK_TKI_2015_ekirja.pdf?sequence=1

Yhteenveto 

Työelämän ja ammattikorkeakoulun edustajat muodostavat yhdessä muiden koulutusyksikköjen kanssa toinen toisistaan hyötyvän verkoston. YAMK-koulutus tuottaa työelämään osaajia ja työelämä määrittelee puolestaan osaltaan koulutuksen sisältöjä. Ammattikorkeakoululaki sinällään edellyttää toimijoiltaan yhteistyötä työelämän edustajien kanssa. Tästä huolimatta yhteistyö on jäänyt monin paikoin pintapuoliseksi. Kolmikannan mukainen yhteistyö ja sen vahvistaminen ovat lähes tärkeimpiä kehittämiskohteita ylemmän ammattikorkeakoulun toiminnassa. YAMK-koulutus vahvaksi tki-vaikuttajaksi hanke on osaltaan vastannut tähän kehittämishaasteeseen lisäten työelämäyhteyksiä, tki-kytkentää ja eri ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä Lampinen, M. & Turunen, H. 2015. YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. Teoksessa M. Lampinen & H. Turunen (toim.) YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. HAMKin julkaisuja 14. Tampere: Tammerprint Oy, 6-8. Hakupäivä 5.12.2016. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/101028/HAMK_YAMK_TKI_2015_ekirja.pdf?sequence=1.

Oulun, Turun ja Vaasan osatutkimusten aineistoa tuottaneisiin fokusryhmiin kuului opiskelijoiden ja opettajien lisäksi monipuolisesti työelämän edustajia. Monipuolisuus näkyi etenkin Oulun ja Vaasan osatutkimusten tuloksissa. Kolmikannan mukaista yhteistyötä arvioitiin fokusryhmissä kriittisesti mutta rakentavasti. Turun osatutkimuksen tulokset käsittelivät enemmän opettajilta tulevaisuudessa vaadittavia kompetensseja ja yhteistyössä tarvittavia uusia välineitä. Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Toimivan yhteistyömallin kehittäminen ammattikorkeakoulun master-tutkinnoissa. Uusia tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-oppimisympäristöjä kolmikantamallia kehittäen. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015110516122 Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167 Nurminen, R., Ahonen, P. & Suvivuo, P. 2015. Kolmikantamalli laajavaikutteisten innovaatioiden edistäjänä. Teoksessa M. Lampinen & H. Turunen (toim.) YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. HAMKin julkaisuja 14. Tampere: Tammerprint Oy, 66. Hakupäivä 5.12.2016. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/101028/HAMK_YAMK_TKI_2015_ekirja.pdf?sequence=1 Sandelin, P., Korhonen, T., Kiviniemi, L., Kuusipalo, J., Nurminen, R., Ahonen, P., Suvivuo, P., Hakala, P., Isosaari, U. & Nurmi, R. 2015. Kohti todellista kolmikantayhteistyötä. Teoksessa M. Lampinen & H. Turunen (toim.) YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. HAMKin julkaisuja 14. Tampere: Tammerprint Oy, 62. Hakupäivä 5.12.2016. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/101028/HAMK_YAMK_TKI_2015_ekirja.pdf?sequence=1

Opiskelijan urasuunnittelun ja sen toteutumisen näkökulmasta arvioiden yhteistyö työelämän ja YAMK-koulutuksen edustajien välillä on erityisen tärkeää. Eri toimijaosapuolten väliset kontaktit avaavat osaltaan uusia mahdollisuuksia master-opiskelijan osaamistaan vastaavaan työhön sijoittumiseksi. Opettajien aktiivinen sillanrakentajan rooli YAMK-koulutuksen ja työelämän välillä auttaa myös opiskelijaa tiedostamaan oman osaamisensa, hyödyntämään sen ja mahdollisuutensa työelämässä. Kolmikannan eri toimijaosapuolten yhteistyö on parhaimmillaan kaikkia osapuolia hyödyttävä win-win-tilanne. Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Toimivan yhteistyömallin kehittäminen ammattikorkeakoulun master-tutkinnoissa. Uusia tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-oppimisympäristöjä kolmikantamallia kehittäen. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015110516122 Korhonen, T., Sandelin, P., Kiviniemi, L. & Kuusipalo, J. 2015. Kohti todellista ja jatkuvaa master-opiskelijoiden, työelämän edustajien ja opettajien yhteistyötä. Teoksessa L. Kiviniemi, K. Koivisto & K. Koivunen (toim.) Yhteistyössä koulutusta, työelämää ja aluetta kehittämässä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29. Hakupäivä 8.9.2016. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015111317167


YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi 

YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi on kaikkien Suomen ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen verkostohanke, jota hallinnoi Hämeen ammattikorkeakoulu.  

​Hankkeen tavoitteena on:

Hankkeen kesto: 2014-2015

Hankkeen r​ahoittaja: OKM​

Lähteet

    Kuvalähteet

      Kommentit

      blog comments powered by Disqus