Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 20/2019

Aitoja synergioita etsimässä – Lapin kulttuurimatkailun utopiat ja dystopia

Metatiedot

Nimeke: Aitoja synergioita etsimässä – Lapin kulttuurimatkailun utopiat ja dystopia. Teoksessa E. P. Isomursu, P. Hoppu & J. Tötterström (toim.) 2019. Luovuus nosteessa. Katsaus kulttuurituottamisen tilaan tänään ja tulevaisuudessa

Tekijä: Nietula Annu; Hirvenmäki Kimmo

Aihe, asiasanat: kulttuurimatkailu, matkailu, teatterit

Tiivistelmä: Tässä artikkelissa tutkitaan kulttuurimatkailun haasteita, etenkin matkailun ja paikallisteatterin kohtaamisen näkökulmasta. Toisaalta pohditaan, mitä yhteistyö voisi olla upeimmillaan, ja toisaalta kerrotaan, miten on käynyt pahimmillaan. Lopuksi pari matkailualan asiantuntijaa valottaa, mikä Rovaniemen tilanne kulttuurimatkailun suhteen on tällä hetkellä.

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2019-04-23

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2019041011875

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: CC BY-NC-ND 4.0

Näin viittaat tähän julkaisuun

Nietula, A. & Hirvenmäki, K. 2019. Aitoja synergioita etsimässä – Lapin kulttuurimatkailun utopiat ja dystopia. Teoksessa E. P. Isomursu, P. Hoppu & J. Tötterström (toim.) 2019. Luovuus nosteessa. Katsaus kulttuurituottamisen tilaan tänään ja tulevaisuudessa. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 20. Hakupäivä 27.6.2019. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2019041011875.

Tässä artikkelissa tutkitaan kulttuurimatkailun haasteita, etenkin matkailun ja paikallisteatterin kohtaamisen näkökulmasta. Toisaalta pohditaan, mitä yhteistyö voisi olla upeimmillaan, ja toisaalta kerrotaan, miten on käynyt pahimmillaan. Lopuksi pari matkailualan asiantuntijaa valottaa, mikä Rovaniemen tilanne kulttuurimatkailun suhteen on tällä hetkellä.  

: Lentävän Poron teatterin toimitusjohtaja on selätetty

KUVA: Lentävän Poron teatterin toimitusjohtaja on selätetty. Alla Jussi-Olavi Jokinen, päällä Jonne Suopajärvi (kuva: Hirvenmäki Kimmo)

hipsut_oranssi.pngKulttuurin ja matkailun yhteistyö ei käy kädenkäänteessä. Varsinkin täällä pohjoisessa, missä matkailukin on suhteellisen lapsenkengissä verrattuna moneen muuhun matkailukaupunkiin maailmalla, joista kuulee menestystarinoitakin matkailun ja kulttuurin kulkemisesta käsi kädessä. On kohteita, joihin mennään juuri siksi, että siellä tiedetään olevan erityisen hyvää teatteria tai maailman erikoisinta sirkusta tai mitä ikinä. Se on valtti matkailulle siellä. - Jussi Olavi Jokinen

Vuosi vuodelta Lappiin saapuu yhä suurempi joukko turisteja. Matkailun toimijat innovoivat alati muuttuvassa matkailukulttuurissa – ja potentiaalia löytyisi kulttuurimatkailusta. Lumi, luonnon puhtaus ja kauneus sekä joulu kaikkine lieveilmiöineen ovat jo valjastetut matkailun houkutteiksi. Tulijoiden viesti yhä vahvemmin on, että heitä kiinnostaa paikallisuus, aidot kokemukset ja uniikit kohtaamiset. Paikalliset kulttuuritoimijat ovat osaavia ja valmiita tarjoamaan palveluksiaan, matkailuyrittäjät tarvitsevat näitä palveluja – silti täyden synergian saavuttamisessa tuntuu olevan suuria haasteita. Tässä artikkelissa haastetta tutkitaan tarkemmin matkailun ja paikallisteatterin kohtaamisen näkökulmasta - toisaalta pohtien, mitä yhteistyö voisi olla upeimmillaan, ja toisaalta kertoen, miten on käynyt pahimmillaan. Lopuksi pari matkailualan asiantuntijaa valottaa, mikä Rovaniemen tilanne kulttuurimatkailun suhteen on tällä hetkellä.

Matkailu ja paikallisteatteri

hipsut_oranssi.png

Matkan varrella tässä on oppinut, ettei se tapahdu noin vain, että ihmisiä alkaa puskea katsomoon hirveästi. - Jussi Olavi Jokinen

Teatterin ja matkailun yhteistyöyritykset Lapissa eivät vielä ole muodostuneet menestystarinoiksi. Kemin Matkailun ja kaupunginteatterin kesken on käyty neuvotteluja yhteistyöprojekteista – jopa kaupunginjohtajan masinoimina. Teatteri on jotain pyrkinyt matkailumielessä räätälöimäänkin, mutta mitään konkreettista matkailuteatterituotetta ei vielä ole saatu synnytettyä. Rovaniemellä ensimmäinen matkailijoita varten tuotettu teatteriesitys syntyi vuonna 2015 paikallisen teatteriryhmä Lentävän Poron tuottamana Napapiirin matkailualueelle. Teatteriyrittäjien suuri rahallinen ja ajallinen satsaus kaatui katsojapulaan liki välittömästi. Vuotta myöhemmin Rovaniemen teatterin turistiproduktio koki saman kohtalon.

Matkailun ja teatterikentän toimijoiden kohtaamisissa on selvästi parantamisen varaa. Tavoitteet, odotukset ja oletukset eivät näytä kohtaavan. Mutta millainen olisi ihannetilanne – toisaalta matkailun ammattilaisen, toisaalta teatterintekijän silmin? Tätä utopiaa fantisoimaan houkuttelimme Kemin Matkailun kokemusjohtajan Noora Barrian sekä Kemin kaupunginteatterin johtajan Sarianne Paasosen

Rovaniemeläisen Lentävän Poron teatterin toimitusjohtajaa Jussi Olavi Jokista puolestaan pyysimme muistelemaan, miten teatterin turisteille suunnattu produktio Theatre of Elves sai alkunsa, kuinka se rakentui – ja kuinka siitä muodostui matkailuteatterin dystopia.

Tilaus

hipsut_oranssi.png

Joulupukin lomakylä, Santa Claus Holiday Village viestitteli vuonna 2013, että ihmiset kaipaavat ohjelmaa ja tekemistä ja kyselevät teatteriesitystä. Silloin kieltäydyimme, mutta idea jäi hautumaan. 

Heti alkuvuodesta 2015 tarjous esitettiin uudestaan ja silloin tartuimme siihen. Silloin oli käynnissä jo yhä jatkuva noususuhdanne matkailussa. Oli semmoinen fiilis, että kaikki mitä matkailun kanssa puuhaa, kyllä onnistuu. Ruvettiin hiomaan konseptia ja päätettiin tehdä kaikki omana, itsenäisenä toimijana. Holiday Village oli tukena, apuna ja ohjeistajana ja meillä oli yhteinen hanke, jossa tarkoituksena oli nimenomaan matkailun ja teatterin yhdistäminen tällä tavalla. Sellaista ei ollut aiemmin tehty, ei ainakaan saatu toimimaan – eikä saatu vieläkään. - Jussi Olavi Jokinen

Matkailun ja teatterin yhteistyötä voisi pitää tilaaja-tuottaja-mallina, jossa tilaajana on luonnollisesti matkailu. Siksipä onkin syytä kysyä tilaajalta, mitä he odottavat yhteistyöltä teatterintekijöiden kanssa. Kokemusjohtaja Barrian puheista käy heti ilmi, että teatterin aikataulujen ja toimintatapojen osuttaminen yksiin matkailun kanssa haittaa tilausta, vaikka utopiaa kohti yrittäisikin. "Sesonkiaikamme on melko lyhytjänteinen, ja ihmiset vaihtuvat. Paikallisilta on haettu lähinnä sitä, että jotkut kävisivät tekemässä jotain tietyin väliajoin. Silloin, kun meillä on tarvetta eniten, teatterilla on omat kiireensä. Jos olisi esimerkiksi nyt kahden viikon päästä tulevalle ryhmälle jokin tällainen valmis toteutus tilata Sammolle ... tilaustuotteita me tarvitsisimme. Esimerkiksi kokousporukalle illallisen yhteyteen puolen tunnin juttu, tai talvella joka lauantai jotakin. Linnassa voisi olla kerran kuussa jotain ulkona toteutettavaa", Barria summaa. 

Pystyykö teatteri vastaamaan tilauksen haasteeseen – taipuvatko kaupunginteatterin aikataulut matkailun tarpeisiin? "Mikäli halutaan esittää juuri silloin, kun tilaaja haluaa, pitää työryhmän olla irti muista töistä", Paasonen selittää. "Tämä tarkoittaisi, että joko kuukausipalkkalaiset tekisivät tilauskaudella pelkästään tätä – tai sitten otettaisiin freelancereita matkaan, heidän kalenterinsahan on venyväisempi. Edellisen kerran tätä Matkailun kanssa pähkäillessämme mietimme, että jutun tekijät olisivat nimenomaan kiinni vain tässä jutussa sen aikaa. Tämä on tietysti hankalaa, kun Matkailu myy jo kaiken puolitoista – kaksi vuotta etukäteen, jolloin meidänkin siis pitäisi tietää, ketä meillä on tulevaisuudessa töissä. Meidän ohjelmistosuunnittelumme tapahtuu noin vuosi etukäteen." Etukäteissuunnittelu ei kuitenkaan ole mahdotonta. "Tällaisessa tapauksessa koko aikataulu pitäisi tehdä matkailujutun ympärille – samalla tavalla kuin olemme tehneet yhteistyötä toisten teattereiden kanssa, jolloin yhteistyöprojektin aikataulu laaditaan ensin ja muu toiminta sitten aikataulutetaan sen mukaan", Paasonen selventää. Aikataulutus ei siis ole este – kaikki on ratkaistavissa, kun ollaan ajoissa liikkeellä. Ja loppu on vain rahasta kiinni – mutta siitä myöhemmin. 

Kemin Matkailun rakenteilla olevan uuden rakennuksen – ympärivuotisen lumilinnan – mukana myös konsepti muuttuu. Ulkomailta tulijoiden lisäksi ihmisiä houkutellaan enemmän lähiseudulta sekä Etelä-Suomesta, josta lentämällä pääsee puolessatoista tunnissa vaikkapa viettämään kokouspäivän, jossa yhdistyy omalaatuisesti virallinen ja hauska puoli. Barrian mukaan juhlapyhiin ja sesonkeihin kehitellään erilaisia kokonaisuuksia: ”Olemme muodostaneet ohjelmakokonaisuuksia tietynlaisista palikoista; on ruokapalikka, juoma, kokous, ohjelmapalvelu, hyvinvointi…tällä hetkellä ohjelmapalvelu on ollut lähinnä aktiviteettipuolta, mutta kehittämistä vailla olisi myös kulttuuriohjelmapalikka” 

Yhteistyö ei kuulosta vielä kovinkaan utopistiselta. Mitä tuo kulttuuripalikka sitten voisi sisältää?

Esityksen sisältö

hipsut_oranssi.png

Kun lumikin ehti jo mukavasti sataa ja paikka oli kivan näköinen – ei tullut ketään katsomaan. Homma oli paketissa jo loppiaisen jälkeen, vaikka alun perin oli tarkoitus jatkaa huhtikuun alkuun saakka. Mutta jarrupolkimet oli painettu pohjaan jo ennen joulua ja purkusuunnitelmat tehty. Juttu keräsi yhteensä 129 katsojaa. Loppiaisen jälkeen paikka oli kasattu pois, porukka irtisanottu ja pelastettu kaikki mitä pelastettavissa oli. - Jussi Olavi Jokinen 

Millainen olisi unelmien teatteriesitys matkailijoille? Tätä udeltaessa sekä matkailun että teatterin edustajia pitää todella houkutella mielikuvituksen käyttöön – unelmat pysyvät kovin maltillisina. Molemmilta puolilta tulee ensin vakiovastaus kielellisistä haasteista, musiikista kansainvälisenä kielenä, tansseista, visuaalisuudesta, rajatusta kestosta. Lumilinnasta esityspaikkana, uudesta rakennuksesta mahdollisuutena pienimuotoisemmille jutuille. 

Rohjettuaan ajattelemaan ilman budjetin rajoituksia Barria pääsee todellisen unelmansa äärelle. "Jos ei olisi rahasta kiinni? Sitten mentäisiin jäälle. Osa putsattaisiin paljaaksi, osa jäästä pyörisi, sinne valon ja tulen ja äänen maailmat. Meren jää on niin helsinkiläiselle kuin taiwanilaisille eksoottista. Jää on se juttu. Tuli ja kylmä. Mystinen, vähän jännäkin. Siitä tulisi kenelle vain elämys. Jotain ilmestyisi… spektaakkeli. Ja kenties voisi hyödyntää merta esityksellisesti kesälläkin. Olemme miettineet esim. outdoor cinemaa, missä katsotaan maista screeniä, joka on veden päällä. Toki meressä on omat haasteensa. Mutta veden päälle meneminen olisi iso juttu." 

Paasonen taas alkaa puolustaa sitä ohjelmistoa, mitä teatterilla jo on tarjota. "En oikeastaan ymmärrä, miksi tehdä matkailijoille muuta ohjelmistoa kuin muille. Jos ajattelen itseäni matkailijana – ryhmässä matkaavana teatterimatkailijana – niin en tulisi varmaan Kemiin, menisin West Endiin. Sikälikin haluaisin täällä nähdä jotain, mitä täällä oikeasti tehdään, eikä teatterin tekemisen esittämistä turisteille." Paasosen unelma onkin, että matkailijat löytäisivät teatterin normaalin ohjelmiston pariin. Jos turistiryhmän tulosta tietäisi ajoissa, esityksen voisi tekstittää – kielellä millä hyvänsä. Samaa esitystä voisivat katsoa paikalliset ja matkailijat. Samalla olisi paikalliskulttuurin parissa kuin luonnostaan. Jos esitys taas tehtäisiin Matkailun tarpeisiin, tärkeää olisi tehdä se huolella: "Esimerkiksi jäänmurtaja Sammolle olisi tosi siistiä tehdä esitys. Juttu pitäisi kuitenkin päästä harjoittelemaan tilassa, jossa se esitetään. Sen pitäisi pystyä perustelemaan esitystilansa – oli sitten kyseessä lumilinnan majoituskuutio, laiva tai mikä tahansa, jotta elämyksestä tulee erityinen. Ajan kanssa, rahan kanssa, kunnon suunnittelijoiden kanssa mietitty juttu."

Barria äityy miettimään myös toisenlaisia toteutusmuotoja – elämyksellisyyden lisäämiseksi. Hän kertoo omasta kokemuksestaan turistina Klaipedassa, jossa kaupunkikierros oli toteutettu luovasti. Eri pisteisiin matkan varrelle oli luotu esityksellisiä tuokioita ja yllättäviä tapahtumia. "Kulttuuripuolen osaamista voisikin käyttää perinteisiksi nähtyjen matkailutuotteiden kehittämisessä elämyksiksi. On jo korkea aika tehdäkin näin. Etenkin täällä Kemissä, maineeltaan ihmekaupungissa, jossa uskalletaan tehdä vähän irrottelujakin."

Rahoitus ja markkinointi

hipsut_oranssi.png

Se olisi ollut meidän yritykselle mitä erinomaisin asia, että se olisi lähtenyt pyörimään, ja olisimme saaneet siitä varman tulonlähteen, joka olisi mahdollistanut muun taiteellisen sisällön tekemisen pitkin vuotta ja samalla olisimme työllistäneet vuosittain lukuisia taiteilijoita, sellaisella sesongilla vieläpä, jolloin esim. monella näyttelijällä töitä vähemmän on. 

Ajatus oli, että eka vuonna saamme homman pystyyn, sitten päästään pyörään. Olimme valmistautuneetkin tekemään persnettoa ekana vuonna, ennen kuin se potkaisee kunnolla käyntiin, kun päästään mukaan koneistoon. Hajua meillä ei ollut siitä, että porukkaa ei saa raahattua sisään ollenkaan, vaikka sitä lähistöllä paljon pyöri kaiken päivää. Käytännössä olimme siinä sitten suunnannäyttäjinä, että mistä löytyy varaamanne huskysafari ja mistä porosafari ja missä on joulupukki. Että sinne vaan, menkää vaan, älkää toki meille tulko… 

Ehkä alue mielletään huvipuistoksi, ja huvipuistoissa show saattaa olla ilmainen. Kynnys monelle olikin se, että juttu maksaa. Kiinnostuneista osa kääntyi pois, koska ei halunnut käyttää siihen rahaa. 

Se tuli varmasti monille toimijoille silloin yllätyksenä, en syytä matkailutoimijoita. Ei sitä olisi kukaan osannut silloin sanoa, että irtoasiakkaiden napsiminen muuttuu niin mahdottomaksi. Kotimaan matkailussa semmoinen sentään vielä onnistuu. Strategiamme kuitenkin perustui niin vahvasti siihen, että paikan päällä Napapiirillä ihmiset löytävät shown ja tulevat katsomaan.

Matkailubisneksen kalenterissa vuosi on todella lyhyt aika ajaa jokin tuote sisään. Rovaniemen matkailu oli juuri muuttunut - matkailijat ostivat tosi paljon asioita etukäteen, buukkasivat suunnitelmat jo kotimaassaan. Me emme olleet siellä matkatoimistojen pyörässä mukana. Avainasemassa ovat matkanjärjestäjät, matkatoimistot ja ulkomaiset agentuurit, joiden koneistoihin ja tarjouspaketteihin pitäisi päästä ja myynti tehdä juuri näille organisaatioille. 

Kukaan muukaan ei ole vielä siinä täällä onnistunut, tai uskaltanut kokeilla. Erinäisiä hankkeita on kyllä laitettu vireille. 

Ajattelen, että matkailumaailmamme ei ole vielä valmis teatterin ja matkailun yhteistyöhön. Pitää pystyä tekemään satsauksia siihen, ennen kuin tulemme valmiiksi sen kanssa. - Jussi Olavi Jokinen

Yksi iso kysymys yhteistyön saamisessa toimivaksi on sen määrittäminen, kuinka produktion rahoitus ja markkinointi hoidetaan. Paasonen toteaa, että kaikki teatterin budjetin ylittävä satsaus, kuten vieraileva henkilökunta tai isommat lavaste- tai tekniikkakulut, tulisi kattaa matkailun puolelta, mikäli heidän tilauksensa sellaista toteutuakseen vaatii. "Jos tekisimme tällaisen isomman jutun, niin joko matkailun tulisi ostaa tietty määrä esityksiä könttäsummalla – tai sitten hyvitysprosentit myydyistä lipuista pitäisi laskea hyvinkin tarkasti. Kätevää olisi myös, jos sama juttu pyörisi useamman vuoden, jolloin se alkaisi tuottaa paremmin, yhdellä suunnittelulla. Win-win-tilanteessa tästä muodostuisi teatterille yksi näyttämö lisää."

Barria näkee rahoituksen samansuuntaisesti. Asiakas on se, joka lopulta maksaa viulut. "Jos kärjistän – tuote kuin tuote, teatteriesitys tai ilmatyynyalus, me voimme myydä, mutta emme voi taata, että se menee kaupaksi. Investointejahan nämä ovat, ja se on tässä se haaste. Olisihan se hienoa tietää, mikä varmasti menee", Barria selittää ja jatkaa. "Voittoa on pakko tuottaa, jotta pystymme pitämään toimintaa yllä, ja meillä on kyllä maksavia asiakkaita. Jos on hyvä tuote, joka pystytään myymään, tuottaja myy sen meille tietyllä hinnalla ja me vähän kalliimmalla asiakkaalle. Ja myyntiä varten – palatakseni paikallisuuteen – pitäisi löytää ne myyntiargumentit, joista tulee matkailijalle olo, että tätä ei missään muualla voisi nähdä tai kokea."

Kun paikallinen teatteri tuottaa esityksen, paikkakunnan asukkaat toki olettavat pääsevänsä näkemään sen – myös matkailijoita ajatellen suunnitellut produktiot. Kuinka utopiassa hinnoitellaan esitys, joka toisilla kuuluisi oletettavasti kovalla hinnalla matkailupakettiin, mutta maksaisi kuntalaisille saman verran kuin muutkin teatterikappaleet? Paasonen arvelee, että jonkinlainen kaksoislaskutusperiaate pitäisi keksiä. Barria pohtii, että jos esitys olisi avoin, viestinnän kautta voitaisiin lähteä hakemaan eroteltua hinnoittelupolitiikkaa – mutta siinä pitää olla tarkkana: ”Pelkkä suomeksi kirjoittaminen ei google-kääntäjien aikana pelasta, jos joku kokee epäreiluutta."

Barria pähkäilee myös jonkinlaisen hiilidioksidilisän mahdollisuutta lippuhinnoissa. "Ja sehän onkin sitten ihan oma kysymyksensä, matkailu vs. vihreä ajattelu. Sitä itsekin päivittäin miettii, tätä ristiriitaa: Vihreä Kemi, joka tukee kaukomatkailua. Tähän mennessä on maksettu tukia lentoyhtiöille, että lentäisivät tänne – jatkossa se taitaa mennä toisin päin. Nyt on tullut ensimmäiset kaukomatkailijat, jotka Helsingistä matkaavat junalla Kemiin. Tähän suuntaan oltaneen menossa."

Paasonen jää vielä miettimään Matkailun roolia paikalliskulttuurin markkinoijana. "Kemin Matkailu markkinoisi ihannetilanteessa aktiivisemmin kemiläistä kulttuuritarjontaa, kuten ohjelmistoamme. Tällä hetkellä heidän markkinointinsa on täysin passiivista, eli kysyttäessä kertovat, että on meillä teatterikin. Heidäthän on nyt vapautettu kaikesta paitsi ydintoimintaan keskittymisestä. Tällä hetkellä ei ole mitään aktiivista tahoa, joka myisi sitä, mitä meillä on jo valmiiksi tarjota. Kotimaan matkailijat kyllä löytävät ohjelmistomme äärelle, mutta kansainväliset matkailijat eivät."

Paikallisuus

hipsut_oranssi.png

Iso työ, mitä ei ole hirveästi tehty, olisi markkinoida Lappia tai Rovaniemeä nimenomaan kulttuurikohteena. Pääpaino on ollut niin pitkään huskysafareissa ja ulkoilma-aktiviteeteissa. Vähän on puskettu maailmalle sitä, että täällä on loistava kamariorkesteri ja teatteritalo, kaupunkimaisia elementtejä on hyödynnetty todella vähän. Kaupunkimatkailunäkökulma puuttuu. Lappi näyttäytyy eksoottisena paikkana, jossa ajellaan porolla paikasta toiseen ja välillä syödään makkaraa ja juodaan kuksasta jotain kuumaa. 

Matkailuväen viesti on kyllä koko ajan enemmän ollut se, että matkailijat kaipaavat aitoja elämyksiä, paikallisia elämyksiä, jotain mitä taide ja kulttuuri voisi tarjota. Meiltähän löytyy paljon kansainvälisilläkin kielillä puhuttelevaa taidetta – kuvataidetta, musiikkia, tanssia, klubikulttuuria, katutaidetta… - Jussi Olavi Jokinen

Paikallisuuden voisi matkailun saralla laskea osaksi elämyksellisyyttä. Matkalla lähdetään tiettyjen mielikuvien ja odotusten kanssa, mutta jälkeenpäin kerrotaan siitä, mikä todella liikutti. Mutta millaiset mielikuvat tulijoilla sitten on paikalliskulttuurista Kemissä? 

"Ulkomailta saapuvat ajattelevat jotain saamelaista, lappihenkistä juttua. Paikallisen teatterin he ehkä kuvittelevat jonkin Lappi-klipin nähneinä kodaksi, jossa tehdään omituisia riittejä", Barria veistelee ja jatkaa: "Meidän hokemahan on tämä Meri-Lappi, yritämme erottaa itsemme muusta Lapista, merellisyys on meidän juttu, mutta en osaa sanoa, kuinka paljon asiakaskuntaamme loppujen lopuksi paikallishistoria kiinnostaisi. Tietenkin jos se olisi jotain, joka näkyisi linnan alueella ja jota voisi markkinoida jo vuotta aikaisemmin. Esimerkiksi kaupungin 150-vuotisjuhlat. Ehkä sitten asiakkaalle heräisi jokin odotusarvo – kenties kotimaanmatkailijoille tämmöinen voisi toimia houkutteena."

Teatterinjohtaja Paasonen on asunut Kemissä viisi vuotta, muttei osaa nimetä, mitä on kemiläinen paikallisuus. "Hauska palaveri Kemin Matkailun kanssa oli se, missä pohdittiin, että mikä on erityistä kemiläistä. Keskustelu kääntyi muun muassa Lumilinnan maskottien, Artun ja Tertun seikkailuihin, sitten mietittiin merta ja hylkeitä, saataisiinko niistä jotakin… Melko epätoivoista. Meriensuojelullista teemaa toki saisi hyvinkin matkailijoille, nyt kun ollaan täällä viimeisissä hiljaisuuksissa, se on ehkä paikallista mutta globaaliakin rikkautta."

Barria mietiskelee aihetta suomalaisinkin silmin – kun lähdemme ulkomaanmatkalle, kiinnostavimmiksi kokemuksiksi muodostuvat ne, jotka herättävät tunteita, eivät historialliset monumentit tai muut pakolliset kohteet. ”Kerrotaan, miten saatiin maistaa paikallisia herkkuja jonkun isoäidin kotona, miten käytiin tehtaassa ja koulussa… mieleen jää paikallisten henkilöiden tapaaminen. Monesti toimii lapset, jotka laulaa. Tai vanhukset. Ne ovat se juttu. Menet johonkin kylään ja lapset laulavat ja sitten halataan”, Barria naurahtaa. Kemin haaste matkailukaupunkina on, että matkailijoiden reitit risteävät harvoin paikallisten kanssa. Lumilinna sijaitsee syrjässä kaupungin ydinkeskustasta. "Ainut aidosti paikallinen kohtaaminen voi olla tuossa K-Marketilla, kun tapaa jonkun koiranulkoiluttajan ja näkee ihmisiä heijastinliiveissä ja pyöräilemässä pakkasella parta huurussa. Ehkä draaman kautta voisi löytää jotain kohtaamisia. Osallistava draama voisi olla yksi keino. Jonkinlainen näkymätön teatteri", Barria pohtii. 

Paasoselle teatterin paikallisuus on sitä, ettei yritetä olla muuta kuin mitä ollaan. "Meidän teatterissa lähtökohta kaikkeen on, että olemme kemiläinen teatteri, ja kemiläisten on löydettävä jokin yhteys ohjelmistomme esityksiin. Ehkä se paikallisuus on sitä, että tekijöillä on yhteys tähän kaupunkiin, ettei tilata muualta tekijöitä kertomaan, mitä Kemi on."

Paikallisuuden pohtiminen toi meidät realiteettien pariin. Joten tutkitaanpa hetki todellisuutta.

Reality check: Kulttuurimatkailun todellisuus Rovaniemellä 2018

Haastattelimme kahta rovaniemeläistä matkailualan asiantuntijaa kulttuurimatkailun tämänhetkisestä todellisuudesta Rovaniemellä. Haastateltavana olivat Hiljaisuus-festivaalin toiminnanjohtaja Joonas Martikainen, joka on toiminut tuottajana useassa kulttuurimatkailuun liittyvässä hankkeessa, sekä Visit Rovaniemen Annukka Jarkko, joka markkinointikoordinaattorina työskentelee myös näiden asioiden parissa. 

Joonas Martikainen selittää, miksi esittävän taiteen ja matkailun liitto on niin haastava. "Lapin maakunnan kulttuuristrategiassa ei puhuta taiteesta. Sitä ei ole olemassa. Maakuntien klustereissa taidetta ei tunnusteta, vaan kulttuuri on aina luontolähtöistä. Se on ensimmäinen haaste. Jos taidetta ei maakuntatasolla tunnusteta, sitä on hirveän vaikea lähteä perustelemaan muutenkaan. Sitä ei myöskään ole kirjoitettu mihinkään rahoitushakemuksiin."

Mutta mistä moinen mahtaa johtua? Eikö esittävässä taiteessa nähdä mahdollisuuksia matkailun avittajana? Martikainen kertoo, että matkailun kehittyminen on pitkäjänteisen työn tulos, ja tiettyjen tuotteiden eteen on tehty paljon työtä: "Sen jälkeen, kun Concorde laskeutui Rovaniemen lentokentälle, on menty todella isoin loikin eteenpäin matkailussa. Syntyivät nämä tuotteet, joita matkailijoille tarjotaan tänäkin päivänä, eli huskyt, Joulupukki ja moottorikelkat. Aikoinaan näistä itselleen elinkeinon luoneet eivät ole nähneet tarvetta lähteä haastamaan näitä."

Suurin osa matkailijoista on viikkotuotepaketin ostaneita massamatkailijoita. Viime vuosina matkailun pariin on syntynyt uusi käsite: Indie -matkailija, joka varaa itselleen majoituksen ja etsii itselleen sopivimmat tuotteet, käyttää kivijalkaliikkeiden palveluja, hakeutuu haluamiensa tapahtumien äärelle. "Perinteiset viikkomatkailupaketit ovat saaneet rinnalleen uudenlaisia profiileja”, Martikainen selittää, ”mutta palvelujärjestäjät eivät vielä edes tunnista, miten näille omatoimimatkailijoille myydään palvelutuote. Mihin järjestelmään se laitettaisiin myyntiin? Kuinka se hinnoitellaan?"

Tätä on hyvä kysyä markkinointikoordinaattorilta. Kuinka markkinoida tuotettaan, esimerkiksi näille reppureissaajille, jotka Visit Finland on profiloinut "moderneiksi humanisteiksi"? Annukka Jarkon neuvot ovat varsin perinteisiä: "Yksittäisiä matkailijoita voisi tavoittaa esimerkiksi flyereilla hotelleissa, matkailuneuvonnoissa tai muissa tiloissa missä matkailijat liikkuvat. Lisäksi esityksen olisi hyvä löytyä paikkakunnan tapahtumakalentereista. Tapahtumasta tulee olla helposti löydettävissä tietoa englanniksi. Usein unohtuu esimerkiksi kertoa tarkemmin missä esityspaikka sijaitsee. Ei riitä, että kertoo esityksen olevan tietyssä teatterissa, vaan kerrottava missä teatteri sijaitsee ja miten sinne pääsee. Matkailija kun ei tunne paikkojen nimiä. Lisäksi lippujen ostaminen pitäisi tehdä mahdollisimman helpoksi, oli se sitten verkkokaupasta tai vaikka hotellin vastaanotosta."

Molemmat haastateltavat toteavat kuitenkin, että leijonanosa myynnistä tapahtuu yhä etukäteen. Sisällöntuottajien – myös taidepuolelta – on elintärkeää tiedostaa tämä. "Hirveän pitkä polku on vielä siinä, että ymmärretään matkailun aikajännettä", Martikainen tuumii, "ja se on tosi ongelmallista. Nyt jos haluaisi tuotteen vuodelle 2019, se pitäisi laittaa jo myyntiin. Pitäisi olla tuotteensa kanssa ajoissa, jotta se pystyy olemaan järjestelmässä niin kuin järjestelmä tällä hetkellä vaatii ja ajattelee. Kun matkailija hyppää lentokoneeseen, hän tietää tarkasti mitä hän tulee tekemään matkansa jokaisena päivänä. Ei hän enää etsi paikkakunnalle saavuttuaan ohjelmaa. Se on tutkittu juttu. Matkanjärjestäjä ei myöskään uskalla lähteä myymään ja markkinoimaan tuotetta, jos ei ole varmuutta siitä, että tuote syntyy. Silloin taiteilijan pitäisi pystyä hankkimaan vaikkapa hankeraha, joka taas on usein lyhytkestoinen, korkeintaan vuoden, vaikka sen pitäisi olla vähintään kolme vuotta. Tällaista matkailijoille tarjottavaa tuotetta markkinoitaisiin nyt, vuoden päästä tehtäisiin ja kahden vuoden päästä sitä voisi tehdä niin, että siellä olisi ihmisiäkin."

Kuulostaa tutulta. Jotkut ovat saaneet kokea Martikaisen latelemat totuudet kantapään kautta.

Johtopäätökset: kohti utopiaa

hipsut_oranssi.png

Jos yrittäisin uudestaan, niin jonkinlaisen yhteistyökuvion siihen rakentaisin. Pitäisi pystyä kehittämään toimiva konsepti, ja siksi pitäisi olla useampi toimija jakamassa riskiä, koska ei se välttämättä vielä toisellakaan yrittämällä osu ihan nappiin. Esityksenä juttu oli juuri sellainen, mitä ihmiset näyttivät haluavan ja sen mukaan se suunniteltiinkin. 

Ehkä matkailun ja teatterin välisen yhteistyön pitäisi alkaa jostain pienemmästä, jostain mistä päästäisiin samalle aaltopituudelle. Nyt törmätään liian usein siihen, että molemmat katsovat asiaa omista näkökulmistaan, mutta kunnon kohtaamista ei tapahdu. 

Monesti mielikuva menee siihen, että yhteistyö syntyy, kun teatteri lähettää paikalle näyttelijöitä, vaikka kenties voisikin alkuun olla hedelmällisempää lähteä esimerkiksi dramaturgin kanssa miettimään vaikkapa kelkkasafarin dramaturgiaa, kirjoittaa siitä jokin elämys, jolloin se voisi kehittyä konseptina eksponentiaalisesti. Tällaista osaamisen nivoutumista ja hyödyntämistä. 

Pelkkä jonkin toteaminen hyväksi tai laadukkaaksi ei riitä. Jostain siihen markkinointiin pitää pystyä rahaa kaivamaan – tai sitten tehdään valinta, ettei kulttuuriin tässä vaiheessa panosteta. Minusta se olisi sikäli huono valinta, kun Rovaniemessä on kaupunki- ja kulttuurimatkailukohteena hyvääkin potentiaalia. Sen lisäksi että joulu-konsepti menee hyvin, täällä voisi tulevaisuudessa olla vaikka mitä, mitä turistit tulevat katsomaan ja kokemaan. - Jussi Olavi Jokinen

Mielenkiintoinen havainto oli, että haastatellut matkailun ja teatterin ammattilaiset pysyttelivät jopa unelmissaan varsin tukevasti jalat maassa, mitä tuli alojen yhteistyöhön. Kenties aiemmat hedelmättömät neuvottelut tekevät fantasioistakin maltillisia, kenties talouden realiteetit pysyvät turhankin hyvin mielessä. Matkailun toimijat pyrkivät luomaan verkostojaan, suomalainen teatteri puolestaan on maailmanlaajuisesti uniikki ilmiö. Paikallisuus nähdään suurena mahdollisuutena ja kiinnostuksen herättäjänä, elämysten synnyttäjänä, mutta sitä ei vielä ole osattu valjastaa kunnolla kulttuurimatkailun hyödyksi. Yhteyksiä tekijöiden kesken luodaan, ideoita sinkoilee, mutta järjestelmällisyys ja pitkäjänteisyys usein puuttuvat. 

Tavoitteet on määriteltävä tarkemmin. Molemmin puolin on tiedostettava monipuolisen osaamisen ja kokemuksen koko kirjo ja sieltä kumpuavat mahdollisuudet. Tieto ei saa jäädä hiljaiseksi. Kuningasideat odottavat vielä keksijöitään. 

Jussi Olavi Jokinen saakoon viimeisen sanan, kantapään kautta oppineena: 

hipsut_oranssi.pngOn hyvä, että asiasta puhutaan ja tutkimusta jatketaan. Paljon on kehittämistä, paljon potentiaalia, mutta paljon myös haastetta. Paljon on opittavaa, ennen kuin saadaan asia lyömään läpi. Puhua pitää enemmän, lisää pitää löytyä pöytiä, joiden ääressä matkailun ja kulttuurin edustajat käyvät keskusteluja - etsien aitoja synergioita.

Lähteet 

Paasonen Sarianne. 2018. Haastattelu 30.10.2018. 

Barria Noora. 2018. Haastattelu 27.11.2018. 

Jokinen Jussi Olavi. 2018. Puhelinhaastattelu 28.11.2018. 

Jarkko Annukka. Vastaukset kyselyyn.

Martikainen Joonas. Haastattelu.  

Vasara, V. 2018. Poron lento uhkaa loppua. Lapin kansa 8.3.2018. 

    Kommentit

    blog comments powered by Disqus