Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 57/2020

Minä taiteilijana – ennen, nyt ja tulevaisuudessa

19.8.2020 ::

Metatiedot

Nimeke: Minä taiteilijana – ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Teoksessa E. Isomursu, P. Hoppu & J. Tötterström (toim.) Taidetta ja elämää

Tekijä: Roiko-Jokela Timo

Aihe, asiasanat: taiteilijuus, vibrafoni

Tiivistelmä: Tämä kirjoitelma on analyysi omasta taiteilijuudestani, jota pohdin tekemäni videon kautta. Hieman humoristinen video sisältää neljä eri pätkää. Ensimmäinen pätkä esittelee nuoren, juuri vibrafonin löytäneen iloisen swing-soittajan. Toinen pätkä tuo esiin nuoren ammattilaisen, klubikeikkojen myötä itsevarmuutta saaneen soittajan, joka löytää teknisen vempaimen tuomaan ulottuvuutta tekemiseensä. Kolmas pätkä esittelee midivibrafonin löytäneen, asemansa vakiinnuttaneen artistin ja neljäs pätkä esittelee mihin suuntaan koen olevani menossa nykyään ja tulevaisuudessa.

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2020-08-19

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2020062345413

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: CC BY-NC-ND 4.0

Näin viittaat tähän julkaisuun

Roiko-Jokela, T. 2020. Minä taiteilijana – ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Teoksessa E. Isomursu, P. Hoppu & J. Tötterström (toim.) Taidetta ja elämää. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 57. Hakupäivä 27.1.2022. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2020062345413.

Tämä kirjoitelma on analyysi omasta taiteilijuudestani, jota pohdin tekemäni videon kautta. Hieman humoristinen video sisältää neljä eri pätkää. Ensimmäinen pätkä esittelee nuoren, juuri vibrafonin löytäneen iloisen swing-soittajan. Toinen pätkä tuo esiin nuoren ammattilaisen, klubikeikkojen myötä itsevarmuutta saaneen soittajan, joka löytää teknisen vempaimen tuomaan ulottuvuutta tekemiseensä. Kolmas pätkä esittelee midivibrafonin löytäneen, asemansa vakiinnuttaneen artistin ja neljäs pätkä esittelee mihin suuntaan koen olevani menossa nykyään ja tulevaisuudessa.

Kuvituskuva aavikolta

 

 

VIDEO: Minä taiteilijana, Timo Roiko-Jokela

Videon ensimmäinen pätkä (alkaen kohdasta 0’00)

Tämä pätkä esittelee 80-luvun Timon, juuri vibrafonin löytäneen 14-vuotiaan taiteilijanalun. Tarinani on tyypillinen kertomus, kuinka musiikin harrastus aloitetaan; ensin kuusivuotiaana äidin kattilat ja kattilan kannet lommoille matkiessani Remun soittoa isoveljen Hurriganes-kasetin mukana. Sitten musiikkikoulun pääsykokeisiin ja klassisia lyömäsoittimia opiskelemaan. Varsinainen silmiä avaava kokemus oli Kälviän musiikkileiri joskus 1984, kun opettajakseni tuli Risto Pulkkinen. Hän oli myös Severi Pyysalon ja Riku Niemen opettaja. Risto opetti minulle jazz-harmoniaa, -asteikkoja ja -kappaleita. Silloin jazz-kärpänen puraisi - ja kunnolla. Pääsin mukaan vastaperustettuun jazz-workshoppiin 1986 Kokkolassa. Taiteilijasta ei tuolloin voinut puhua.

En tuolloin ollut tehnyt ollenkaan omia sävellyksiä, joitain sovituksia ehkä. Taide ei minulle tarkoittanut vielä mitään konkreettista. Taide itsessään oli minulle vielä tapa toimia. Näin jälkikäteen ajatellen kaikki taide ympärilläni näyttäytyi minulle toimintana. Pääsin mukaan monenlaisiin juttuihin ja tapahtumiin, jotka ruokkivat musiikillista kehitystäni.

Videon toinen pätkä (alkaen kohdasta 1’04)

Tässä pätkässä nähdään 90-luvun nuori ammattilainen, jonka opinnot ovat takana. Klubikeikkojen tuoma itsevarmuus, monet hyvinkin erityyliset kokoonpanot, ovat kasvattaneet omaa taiteilijuuttaan etsivää artistia. Tässä välissä alkaa syntyä myös omia sävellyksiä, joita esittää Ad Lib Quintet. Yhtye koostuu sekä nuorista että jo vanhemmista soittajista. Kokoonpanossa vaikutti Juki Välipakka (laulu), Pentti Lahti (puhaltimet), Laszlo Süle (flyygeli), Jukka Kampman (kontra- ja sähköbasso) sekä allekirjoittanut (rummut, mallet- ja lyömäsoittimet). Tyyli oli sekoitus eurooppalaista klassispohjaista jazzia, modernia jazzia ja freejazzia. Tässä yhtyeessä sai todella miettiä omaa tekemistään suhteessa muihin ja itseensä. Varsinkin Laszlo Sülen säveltämät kappaleet olivat niin vaikeita, että oli todella hankalaa keksiä niihin sopivia rumpu-/perkussiokomppeja. Vibrafonilla tilanne oli helpompi, kun oli valmiiksi kirjoitetut nuotit sointujen kera. Silläkin taas tuotti vaikeuksia harmonioiden ja asteikkojen monimutkaisuus ja välillä todella vaikeat rytmit.

Aloin tässä yhteydessä käydä myös taidenäyttelyissä imemässä vaikutteita ja saamassa ideoita, kuinka tulkita ”Lassen” kappaleita. Tässä suhteessa kulttuuri toimi minulle välineenä ymmärtää yhtyeemme taidetta. Omasta kokemuksestani voin todeta, että kulttuuri on taidetta ja taide kulttuuria.

Olin kokeillut jo opiskeluaikana alkeellisia rumpukoneita, mutta ensimmäinen iso juttu oli 90-luvun puolenvälin jälkeen esitelty Roland HandSoniq. Yritin tuoda sitä mukaan tähän yhtyeeseen, mutta aika ja soittajat eivät olleet vielä valmiita. Käytin tätä konetta sittemmin monessa muussa jutussa: Jari Sillanpään keikoilla, tv-jutuissa, jopa tanssiesityksen säestyksessä. Laitteesta löytyy monipuoliset soundit ja niitä pystyy muokkaamaan lennossa.

Videon kolmas pätkä (alkaen kohdasta 1’55)

Tämä pätkä esittelee jo kolmenkymmenen yli olevan, asemansa jo vakiinnuttaneen artistin. Tähän väliin löytyy rahaa jo midivibrafoniin, joka on käytännön sanelema pakko. Micke Björklöf & Blue Strip -yhtyeen soundi on muuttunut jo 90-luvun lopun akustispohjaisesta tyylistä sähkökitaroihin ja akustinen vibrafoni jää auttamatta jalkoihin. Mikitys ei enää riitä, kun lavalla on niin paljon ääntä, että vibrafonia ei saada nostettua esiin. Siis ostoksille. Haaviin tarttuu aluksi englantilainen Xylosynth. Myöhemmin käyttöön vakiintui MalletKAT -midikontrolleri, joka näkyy ja kuuluu myös videolla. Alkuun oli hienoa, kun oli midisoitin, joka kuului ja pystyi vaihtamaan soundeja. Yhtyeen ohjelmisto muuttui myös niin, että kun kontrollerilla pystyi soittamaan piano- ja kosketinsoitinsoundeja, alkoivat kappaleetkin kehittyä eri suuntiin. Tässä kohtaa koen teknisyyden vaikuttaneen selvästi yhtyeen soundiin sekä myös kappaleisiin. 

Yhtyeemme uudistunut soundi tuotti myös tulosta maailmalla; 2013 ja 2015 ilmestyneet levyt ovat saaneet kiittäviä kritiikkejä ympäri maailman, ja tämä on avannut meille ulkomaan keikat. Meillä siis teknisten asioiden aikaansaama uudistunut soundi toimi samalla kulttuurisena välineenä, joka avasi ovet maailmalle. 

Videon neljäs pätkä (alkaen kohdasta 3’10)

Neljäs pätkä kuvaa osittain nykyisyyttä, toisaalta myös tulevaisuutta. Tässä koen olevani vedenjakajalla; tällä hetkellä soittamani musiikki on hyvin aktiivista ja hien hajuista, balladit ovat harvassa. Koen olevani nopeasti soittamisen loukussa, joka käy hyvin ilmi kolmannessa pätkässä. Laitteita on tullut lisää mukaan, mutta se ei korreloi samalla lailla musiikin kanssa. Tavoitteenani on alkaa tehdä omaa musiikkia, jossa laitteet ovat vain väline tehdä taidetta haluamallani tavalla. Siinä neljäs pätkä näyttäytyy tulevaisuutena, että midikontrolleri ja sekvensserit toimivat vain kokonaisuutta tukevina osina ja aito vibrafoni tekee musiikkia melodisella tavalla. 

Taide osana ihmisen sosiaalista ja kulttuurista olemassaoloa on kysymys, johon kiteytyy kaikki. Parhaimmat kokemukseni ovat olleet pienillä klubeilla, joissa on ollut aktiivinen ja kuunteleva yleisö. Vuorovaikutus bändin kesken sekä bändin ja yleisön kesken on parhaimmillaan ollut jotain, jota nimittäisin yhteiseksi nirvanaksi. Tämä on rohkeasti sanottu, mutta kyseisillä keikoilla sekä yhtye että minä olemme soittaneet niin käsittämättömän hyvin ja koskettavasti, että voisi ikään kuin luulla, että meitä soitti jokin korkeampi voima. Kaikki tuntui niin helpolta.

Taide omalta osaltani on ollut tähän saakka enemmän instrumentin kautta tapahtuvaa taidetta, ei niinkään sävellysten tasolla. Tämän vuosikymmenen alkupuolella minulla oli omalla nimelläni toimiva jazz-kvartetti, jossa oli mukana laulajatar. Soitimme pääasiassa jazz-standardeja, mutta tein myös pari omaa sävellystä tälle kokoonpanolle. Enemmän säveltäminen on noussut esiin, kun liityin mukaan African Skies -yhtyeeseen vuonna 2016. Tämä on instrumentaaliyhtye, joten omat sävellykset ovat päässeet paremmin esiin. Koen olevani enemmän instrumentaalisäveltäjä kuin lauluntekijä. Sanoitukset eivät ole minun juttuni.

Tähän asti olen kokenut olevani enemmän esiintyvä artisti. Tulevaisuudessa haluan keskittyä ja kehittää taiteilijuuttani omien sävellysten ja oman kokoonpanoni kautta.