Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 57/2020

Minun polkuni taiteen tekijänä ja kehittäjänä

19.8.2020 ::

Metatiedot

Nimeke: Minun polkuni taiteen tekijänä ja kehittäjänä. Teoksessa E. Isomursu, P. Hoppu & J. Tötterström (toim.) Taidetta ja elämää

Tekijä: Takalo Hanna-Kaija

Aihe, asiasanat: tanssijat, tanssiteokset

Tiivistelmä: Hanna-Kaija Takalon taiteilijapolkuun on vaikuttanut vahvasti oma eletty elämä ja sen tuomat opit. Artikkelissa käydään läpi Hanna-Kaijan taiteilijapolku.

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2020-08-19

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2020062345409

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: CC BY-NC-ND 4.0

Näin viittaat tähän julkaisuun

Takalo, H-K. 2020. Minun polkuni taiteen tekijänä ja kehittäjänä. Teoksessa E. Isomursu, P. Hoppu & J. Tötterström (toim.) Taidetta ja elämää. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 57. Hakupäivä 20.1.2022. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2020062345409.

Hanna-Kaija Takalon taiteilijapolkuun on vaikuttanut vahvasti oma eletty elämä ja sen tuomat opit. Artikkelissa käydään läpi Hanna-Kaijan taiteilijapolku. 

Kuvassa Hanna-Kaija Takalo

KUVA: Hanna-Kaija Takalo

Johdanto

Olen 39-vuotias kahden aikuisen lapsen ja yhden teini-ikäisen lapsen äiti. Asun Oulussa aviomieheni ja yhden tyttären kanssa, kaksi aikuista lasta asuvat omillaan. Tanssi on minun taiteen alani, jota olen pitkäjänteisesti opiskellut vuodesta 2009 asti. Ohessa olen opiskellut myös liikunta- ja ravitsemusalaa sekä taideterapiaa. Olen valmistunut ammattitanssijaksi vuonna 2012 ja tanssinopettajaksi (AMK) vuonna 2016.

Minun taiteilijapolkuni ei ole ollut se ihan tavallisin. Minä en ole aloittanut lapsena tai nuorena tanssiharrastusta. Minun menneisyyteni on väkivallan, mielenterveysongelmien ja päihderiippuvaisten läheisten saattelema. Lapsuuden kodissani vanhemmiltani sain kyllä tukea liikuntaan, mutta elämänpolulleni tulevat ihmiset veivät toisaalle. Tanssi on aina ollut osa minua. Lapsena rakensin jo parhaan ystäväni kanssa koreografioita ja tanssin aina, kun siihen oli mahdollisuus. Silti ensimmäiselle tanssitunnille pääsin vasta 29-vuotiaana, kun aloitin saman tien tanssiopinnot vuoden kestävällä tanssitaiteen linjalla Haapaveden kansanopistossa. Unelmani oli toteutumassa. Niinpä nyt, kymmenen vuotta siitä, kun astuin ensimmäisen kerran tanssisaliin, on tultu pitkälle. Matka on ollut raskas, mutta hyvin antoisa. En olisi ilman tanssia selvinnytkään niistä haasteista mitä elämäni on minulle matkan varrelle heittänyt. Tanssi tai taide on minun mielenterveyslääkkeeni ainakin tämänhetkisessä taitelijan polussani. 

Tällä hetkellä työskentelen OSAO:n Virpiniemen liikuntaopiston tanssitaiteen linjan linjavastaavana osa-aikaisesti. Lisäksi pyöritän omaa teatteria, Nykyteatteri Vera Audentiaa. Vaikka olen lyhyen aikaa ollut työelämässä, olen ollut todella onnekas, että ammattitaitoani ja innokkuuttani on arvostettu. Olen päässyt tekemään merkittäviä kehitystöitä oululaiseen tanssin kenttään. Olen muun muassa rakentanut Hanne-Mari Koivula-Variksen kanssa Oulu-opiston nykytanssin opetussuunnitelman 4‒18-vuotiaille vuonna 2014. Olen kehittänyt taidetanssin perusteet -konseptin, joka on Oulu-opistolla tarjonnassa ympäri Oulun ja harrastelijoita on pitkälle toistasataa. Lisäksi olen rakentanut sisällön ja brändin nykyteatteriin ja tanssitaiteen linjaan. Nämä kaikki konseptit ovat isoja ja merkittäviä tekijöitä, jotka jäisivät Oulun taiteen kenttään, vaikka minä väistyisin.

Minun taiteeni

Tanssialan perustutkinnon aikaan aloin haaveilemaan omasta ammattilaistanssiteatterista. Keväällä 2017 taivaan tähdet olivat kohdillaan ja minulle tuli tunne, että nyt on teatterin perustamisen aika. Toukokuussa pyysin teatterialalta Miili Wongin, musiikinalalta Mika Törmän ja tanssialan ammattilaisen Miia Ahosen kanssani mukaan teatteriin, jonka aioin perustaa. Niinpä syksyllä syntyi monitaiteen ammattilaisteatteri nimeltä Nykyteatteri Vera Audentia. Teatteri rekisteröitiin yhdistykseksi 10.11.2017. 

Itse pidän taiteilijana tärkeänä, että taiteella voidaan vaikuttaa. Siksi teatterimme tuottaa yhteiskunnallisesti kantaa ottavia ja puhuttelevia teoksia. Esikoisteoksemme ”Riittämätön” tuli ensi-iltaan syyskuussa 2018. Teos kertoo huumemaailmasta läheisen näkökulmasta. Teos on tehty äidin näkökulmasta, mutta siinä on myös nuoren tarina kertomaan siitä, miten huumeiden käyttö sairastuttaa läheiset ihmissuhteet ja romuttaa tulevaisuuden. Lähestymme ja käsittelemme päihdetyötä aivan uudella tavalla taiteen keinoin. Teoksessa on edustettuna tanssi, teatteri, musiikki ja valokuvataide. Valokuvanäyttelyn kuvaajana toimi Matleena Vartiainen. Näyttely oli esillä Oulun kaupunginkirjastossa elo- ja syyskuun vaihteen sekä Oulun kaupungin asiakaspalvelupisteessä Oulu10:ssä ehkäisevän päihdetyön viikon marraskuussa. Näyttämöteos esitettiin uudelleen yhteistyössä Kulttuurin Virtaa-hankkeen kanssa joulukuussa kahden näytöksen verran ja myös valokuvanäyttely oli esillä. 

Emme ikinä osanneet kuvitella, minkä vastaanoton teoksemme ja teatterimme sai. Teoksen näki 482 ihmistä, joka on todella iso määrä uusille toimijoille ja nykytanssijoille. Olimme äärimmäisen tyytyväisiä siitä, että olimme saavuttaneet juuri kohderyhmää. Suurin osa katsojista oli aivan tavallisia ihmisiä eikä taiteenkuluttajia. Katsomassa oli muun muassa korvaushoitolaisia ja valtion koulukodin nuoria. He kuuluvat ryhmiin, jotka eivät todellakaan ole taiteen, varsinkaan nykytanssin, kuluttajia. Saimme palautetta, että teos oli todellakin koskettanut heitä valtavasti. Palautetta tuli myös siitä, että olimme onnistuneet teatterin brändäyksessä ja ulostulomme ammattiteatterina oli hieno. 

Toiselle toimivuodelle teatterimme ”henkilökunta” on laajentunut. Nyt alaisuudessani toimii kymmenen toimijaa. Miia Ahonen toimii hyvin vahvana työparina minulle. Kuitenkin kaikki ohjakset, johtaminen ja tieto ovat minulla. Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet todella opettavaisia ja nyt koen, että tietty työrutiini ja taloudellisuus on löytynyt teatterin pyörittämiseen. Enää asiat eivät ole niin uusia ja ne eivät tarvitse niin paljon energiaa. 

Olen käsikirjoittanut uutta tuotantoa nimeltä ”Enää hengitin, muuhun en pystynyt”, joka käsittelee väkivallan eri muotoja (seksuaalinen, fyysinen ja henkinen väkivalta). Toimin teoksen pääsääntöisenä ohjaajana. Miia Ahonen koreografisoi teoksen. Kohderyhmää ovat muun muassa nuoret. Teoksen tarkoitus on tuoda ymmärrystä väkivallan muodoista, jotta nuoret oppisivat luomaan omat henkilökohtaiset rajansa siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Teoksessa käsitellään muun muassa Oulussa ilmenneitä seksuaalirikoksia yksilön näkökulmasta. Teos on monitaiteellinen ja siinä on edustettuna tanssi, draama, runous, fyysinen teatteri ja livemusiikki. Se on JoJo-Oulun tanssin keskuksen tuotannossa. Teoksen ensi-ilta piti olla 17.4.2020 Kulttuuritalo Valveella, mutta koronatilanteen vuoksi ensi-ilta siirretään ensi syksyyn. 

”Enää hengitin, muuhun en pystynyt” -sisarteos on valokuva- ja runonäyttely, jossa on kokijoiden kirjoittamia tekstejä ja omia proosarunojani. Näyttelyn olen suunnitellut itse, mutta kuvaajana minulla toimi teatterimme ammattikuvaaja Hadi Nikzad, joka luonnollisesti antoi vahvan taiteellisen näkemyksensä kuviin. Valokuvanäyttely oli ensi esittelyssä 21.10‒13.11.2019 Oulun kaupunginkirjastolla. Koronatilanteen vuoksi julkaisin teoksen digiversiona 4.4.2020, joka löytyy teatterin nettisivuilta. 

Tähänkin teokseen haemme aiheeseen liittyvät yhteistyökumppanit, jotka jakavat ammatillista ja asiantuntijatietoa aiheesta. Myös ”Riittämättömän” yhteydessä oli ammatillinen yhteistyötaho ja oli ilo saada tietää, että ”Riittämätön” oli tuonut heidän läheisryhmiinsä lisää asiakkaita. Eli ”Riittämätön” oli saanut aikaan sen, että apua haettiin ja sitä kautta päästiin kuntoutumaan. Tavoite saavutettiin siis myös tällä saralla. Sama ajatus on myös uudessa teoksessamme: tuoda tietoa, millaisia ilmentymiä väkivallalla on. 

Toinen kokoillan teoksemme ”Himosta olemme tulleet” on taiteellisempi kokonaisuus ja huomattavasti keveämpi kuin yllä mainitut teoksemme. Teos rakennetaan Saaga Suonvieri -runokokoelman pohjalta. Runokokoelman pohjalta olen rakentanut valokuvanäyttelyn. Näiden pohjalta rakennetaan teoskokonaisuus näyttämölle, jossa on runonlausuntaa, tanssia ja musiikkia. Tämän teoksen ensi-ilta piti olla elokuussa 2020, mutta jälleen koronatilanteen vuoksi ensi-iltaa siirretään myöhempään. Teoksen valokuva- ja runonäyttely julkaistaan digiversiona 2.5.2020 ja se löytyy teatterimme nettisivuilta. Teos käsittelee nuoren naisen seksuaalisuutta sekä vaikenemisen kulttuuria. Toimin teoksessa toisena käsikirjoittajana ja ohjaajana. 

Olen rakentanut teatterille toimintasuunnitelman vuoteen 2021, joten pitkäjänteistä työtä tässä tehdään. Teatterin suhteen tavoitteeni on saada se vakavasti otettavaksi vapaan kentän teatteriksi sekä työllistäväksi teatteriksi. Kaltaistamme teatteria ei ole lähimainkaan, joten koen, että meillä on oikein hyvät saumat saada homma toimimaan. Ihmisenä olen hyvin pitkäjänteinen ja itsenäinen toimija, joten minulle se ei ole vaihtoehtokaan, etteikö teatterimme olisi vakavasti otettava taiteen tuottaja tulevaisuudessa.

Miksi teet taidetta ja mihin pyrit taiteellasi?

Koska minun täytyy tehdä. Ihmisen täytyy tehdä se, mitä ihmisen täytyy tehdä. Menneisyyteni on kuormittanut myös minun mielenterveyttäni aika lailla, enkä ole säästynyt ongelmilta. Neljä vuotta terapiaa on auttanut valtavasti ja sen ansioista en enää suostukaan olemaan hiljaa, vaan haluan huutaa kaiken vääryyden ulos. Minulle on suotu taiteen lahja ja koen, että olen myös taiteilijana velvollinen käsittelemään aiheita, joista vaietaan. Minulla on kokemusta näistä aiheista, se on minuun totuuteni, joten miksi en sitä tekisi. Häpeä, jota olen kantanut miljoona vuotta, ei ole enää niin suuri. En ole enää itseni pahin vihollinen. Tämä on minun tapani ilmaista itseäni. Olen tutkinut omaa arvomaailmaani ja etsinyt omaa totuuttani itsestäni. Olen alkanut kyseenalaistamaan asioita ja sitä miksi elän omia arvojani vastaan. Miksi annan niin paljon muiden vaikuttaa minuun? Olen kyllästynyt siihen, että ihmisiä katsotaan erilaisten roolien kautta. Yhteiskuntamme on rakentunut roolien varaan. Ihminen ei voi luottaa siihen, että hänet hyväksyttäisiin sellaisenaan inhimillisenä ja tuntevana ihmisenä. Tämä on aihe, jota haluan rikkoa omassa taiteessani, tuoda esille ihmisten tarinat vahvuuksineen ja vajavaisuuksineen.

Persoonana olen herkkä ja hiljainen, viihdyn omissa oloissani. Toinen puoleni on määrätietoinen sekä intohimoinen egoni, joka haluaa olla näkyvä ja kuuluva. Hiljainen ja herkkä puoleni pitää huolen siitä, etten pidä itsestäni kovaa meteliä, mutta määrätietoinen ja intohimoinen egoni pitää huolen, että tekoni ovat isoja ja näkyviä.

Se, mihin pyrin taiteellani tulikin jo lyhyesti yllä kerrottua. Koska minulla on kokemusta asioista, olen omalta osaltani kokemusasiantuntija ja se metodi, millä jaan tietoa eteenpäin, on taiteeni. Tietyllä tapaa Marina Abramovic on taiteellinen idolini. Hän haluaa herättää taiteellaan suuria tunteita ja saada ihmisiä kyseenalaistamaan asioita. Hän luottaa läsnäoloon ja tuntevaan ihmiseen. Tämän hetken taiteen tekemiseni on hyvin henkilökohtaista, tuntevaa ja läsnä olevaa. Minä pystyn taiteilijana liimaamaan oman vahvan sisäisen maailmani, tunteet ja näkemykseni taiteeseeni. Lisäksi se on tällä hetkellä turvallista minulle, sillä kukaan ei voi sanoa mikä on totuus asiasta, kun se mitä minä teen on minun totuuteni ja kokemukseni. Se mitä pelkään eniten, on tuomituksi tuleminen. Siksi teen taidetta omista kokemuksistani ja näkemyksistäni. 

Millainen taiteilija haluan olla opintojen jälkeen ja tulevaisuudessa?

Tähän on helppo ja yksikertainen vastaus. Haluan luottaa itseeni enemmän, haluan luottaa muihin ihmisiin enemmän. Haluan luottaa, että elämä kantaa ja että ihmisten perustarkoitus ei ole satuttaa. Törppöjä tulee ja menee elämässä, mutta minun ei tarvitse jäädä niihin kiinni. Haluan jatkaa taiteilijana, joka tekee merkittävää taidetta, enkä halua kyynistyä. Haluan toimia ihmisille esimerkkinä siitä, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus ottaa oma onni haltuun, sillä onni ei löydy mistään muualta kuin itsestä. Haluan vain löytää sisäisen rauhan ja luottamuksen tekemiseeni taiteilijana. 

Millaisen vaikutuksen haluaisit jättää ympäröivään maailmaan?

Omalla tekemiselläni ja taiteellani olen mielestäni hyvällä mallilla siinä, että olen pystynyt vaikuttamaan ympäröivään maailmaan siten, että olen jo ”Riittämätön”-teoksen kautta koskettanut ihmisiä. Se, että ”Riittämätön” sai ihmisiä hakeutumaan avun piiriin puhumaan omista kokemuksistaan narkomaanin läheisenä, on minulle jo niin merkittävä ja iso asia, etten voi muuta enää toivoakaan. ”Enää hengitin, muuhun en pystynyt” -valokuvanäyttelyn kautta pystyin auttamaan konkreettisesti ainakin yhtä väkivallan kokijaa, joka oli kuvattavana. Se oli hänelle niin merkittävä kokemus, että hän kiitteli minua itkuisena, kuinka iso asia se oli hänelle, että sai tuoda oman tarinansa esille. Hän oli oman terapeuttinsa kanssa katsomassa näyttelyä jo heti pystytysaamuna, ennen kuin olin ehtinyt saada näyttelyä valmiiksi. Nämä ovat niitä asioita, joita haluan jättää taiteellani ympäröivään maailmaan. Kun minä olen näistä elämän vastoinkäymisistä selvinnyt, niin miksi en tukisi muita? Haluan olla ihminen ihmiselle ja koskettaa heitä.

Millä keinoilla kommunikoit taiteessasi?

Tätä täytyykin ihan pohtia, en tiedä ymmärränkö kysymystä oikein. Minun vahvuuteni taiteilijana ovat ehdottomasti intohimoisuus ja määrätietoisuus. Ne ovat elementit millä teen työtäni. Taideterapiaopintojen myötä minulla on teoriatietoa tunteista ja ihmisen toimintamekanismeista, joita me tuotamme tiettyjen tunnelukkojen kautta. Kun yhdistän nämä palikat käyttööni, minulla on aika hyvä kommunikaatioyhteys ihmiseen. Pyrin aina koskettamaan taiteella ihmisen syvimpiä tunteita. Kaikki taide on arvokasta, enkä todellakaan sano, että olisi olemassa huonoa taidetta, mutta minä en halua tehdä taidetta, jolla en saavuta ihmisen syvintä inhimillistä puolta. Kunnioitan sitä, että vaikka vaadin tiettyä ”raakuutta” taiteilijoiltani niin osa on kieltäytynyt tekemästä niitä elementtejä mitä haluan taiteessani näyttää. Mutta sen tiedän, että ihmisen ysi katsojan tulee saada tietää totuus siitä maailmasta mitä heille taiteellani näytän, joten toteutan sen joka tapauksessa. Pyrin, että minun taiteeni ei rajoitu normeihin tai joihinkin rajoitteisiin vaan haluan rikkoa rajoja ja minun rikkovat rajani ovat tunnemaailmassa ja totuudessa. Se on tapa, jolla kommunikoin taiteessani.

Voitko nähdä sen laajentuvan jotenkin?

Hieman pelottaa, että jos tästä vielä rohkeammaksi tulen. Tosin oma eheytymiseni tuo varmuutta ja varmasti uskallan myös laajentaa taiteilijakuvaani. Tosin uskon sen myös menevän toiseen suuntaan: nyt käsittelen omia kipupisteitäni niin vahvasti taiteessani, että mitä teen sitten kun olen kaiken näyttänyt? Uskon, että sitten löydän keveyden taiteeseeni, voin alkaa tekemään keveämpiaiheisia teoksia. Tosin se ei minua niin kiinnosta, minua kiinnostaa ihmisyys. Tässä asiassa myös Hanna Brotherus on taiteellinen idolini. Hän käsittelee ihmisyyden eri muotoja. Se on aihe, joka minua kiinnostaa. 

Mikä on työsi kulttuurinen konteksti?

Teatterin kulttuurinen konteksti on aika selkeä. Haluan taiteellani tukea kolmannen sektorin toimijoita, yhteiskunnan ja kaupungin rakenteita. Haluan tuoda esille niitä asioita, joissa tavallinen ihminen jää jalkoihin. Haluan juurruttaa teatterimme osaksi vahvaa taiteenkenttää Oulussa.

Tanssitaiteen linja on merkittävä liima ammattilaisuuden ja harrastelijan välillä. Oulu ja pohjoinen Suomi tämän kyllä tarvitsee. Harmi vain, että hakijat ovat niin vähissä. Lisäksi kulttuurista kontekstia on se, miten olen rakentanut opetussuunnitelman. Olen ottanut huomioon ne elementit mitä itse kaipasin tanssinopiskelijana. Tanssiammattilaisuus kun ei ole vain tanssimista ja teknistä osaamista, vaan se on niin paljon muutakin. Ne ovat sitten oppilailla valmiina, kun he aloittavat tanssiopinnot valtakunnan rakenteissa. Tanssitaiteen linja on yleissivistävän koulutuksen rakenteissa, joten opetussuunnitelman rakentaminen on paljon löysempää kuin E-perusteinen opetussuunnitelma. 

Onko taiteidenvälisyyttä?

Itse olen jotenkin aina ajatellut rajojen ulkopuolelta. En ole oikein koskaan mahtunut muottiin, missä ollaan vain yhdenlaisia. Enkä sano, että kukaan olisikaan, mutta minulle ei ole riittänyt vain se tieto mitä minulle on esimerkiksi annettu tanssiopinnoissa. Olen halunnut aina tietää enemmän. Siksi minulla on monta ammattia. Olen siis ammatiltani tanssija, tanssinopettaja (AMK), liikunnanohjaaja, ammattivalmentaja ja ravintovalmentaja, kuntosalivalmentaja ja tunnetaideterapiaohjaaja sekä pukuompelija. Tosin tämä on tuonut minulle suunnatonta ristiriitaa myös siihen, mitä haluan tehdä.

Kun perustin teatterin, oli itsestään selvää, että siinä tulee olla eri taiteenalojen ammattilaisia minun rinnallani. Nyt teatterissa on vahvasti taiteen aloina tanssi, teatteri, runous, musiikki, valokuvaus sekä fyysinen teatteri. Olen äärimmäisen onnellinen, että olen saanut nämä taiteelliset ihmiset ympärilleni ja he luottavat näkemykseeni ja ammattitaitooni. 

Syy, miksi haluan, että teatteri on monitaiteellinen teatteri, on se, että teen taidetta tavallisille ihmisille. Haluan, että heillä jokaisella on oma kanava omaksua taidetta. Jokaisella on omat tapansa käsitellä tietoa ja informaatiota, joten haluan tukea monitaiteellani juuri näitä informaatiokanavia. Siksi teoksieni yhteydessä on valokuvanäyttely tukemaan sitä, että teos ymmärretään mahdollisimman hyvin ja jokainen voi peilata oman kokemusmaailmansa kautta taiteen tuomaa informaatiota.