Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 57/2020

Omine hassuine ajatuksineni, olen paras minä: opettaja, esiintyjä ja taiteilija

19.8.2020 ::

Metatiedot

Nimeke: Omine hassuine ajatuksineni, olen paras minä: opettaja, esiintyjä ja taiteilija. Teoksessa E. Isomursu, P. Hoppu & J. Tötterström (toim.) Taidetta ja elämää

Tekijä: Kettu Paula

Aihe, asiasanat: taidepedagogiikka, tanssi

Tiivistelmä: Taiteen kentällä opettaja on moniosaaja. Artikkelissa esitellään kirjoittajan taidepedagogin identiteetin rakentumista kolmen erilaisen roolin eli opettajuuden, esiintyjyyden sekä taiteilijuuden kautta. Kasvuympäristön merkitys, kansantanssin vahva läsnäolo ja keskustelu ovat keskeisiä rakennuspalikoita, joiden ympärille teksti rakentuu. Kirjoittaja pohtii artikkelissa omien epävarmuuksien hyväksymistä ja oman tien löytämistä taiteen kentällä.

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2020-08-19

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2020062345407

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: CC BY-NC-ND 4.0

Näin viittaat tähän julkaisuun

Kettu, P. 2020. Omine hassuine ajatuksineni, olen paras minä: opettaja, esiintyjä ja taiteilija. Teoksessa E. Isomursu, P. Hoppu & J. Tötterström (toim.) Taidetta ja elämää. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 57. Hakupäivä 20.1.2022. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2020062345407.

Taiteen kentällä opettaja on moniosaaja. Artikkelissa esitellään kirjoittajan taidepedagogin identiteetin rakentumista kolmen erilaisen roolin eli opettajuuden, esiintyjyyden sekä taiteilijuuden kautta. Kasvuympäristön merkitys, kansantanssin vahva läsnäolo ja keskustelu ovat keskeisiä rakennuspalikoita, joiden ympärille teksti rakentuu. Kirjoittaja pohtii artikkelissa omien epävarmuuksien hyväksymistä ja oman tien löytämistä taiteen kentällä.

KUVA: Riku Suonio

KUVA: Riku Suonio

Minustako opettaja?

Ensisijaisesti olen opettaja ja kasvattaja. Näin ei alun perin pitänyt olla. Minusta piti tulla tanssija, näyttelijä, laulaja, kampaaja, poliisi sekä urheilija – ja niinhän minusta tuli. Kaikkien näiden ammattien taitoja tarvitsen tanssinopettajan työssä. 

Opiskelin Oulun ammattikorkeakoulussa (Oamk) tanssinopettajaksi ja valmistuin vuonna 2008. Siitä lähtien olen työskennellyt tanssinopettajana muun muassa Suomen Nuorisoseuroilla Keski-Suomessa, Centria ammattikorkeakoulussa Kokkolassa ja kansalaisopistoissa eri puolilla Keski-Suomea. Vuosien saatossa olen päässyt opettamaan vauvoja, teinejä, vanhuksia, ammattiin opiskelevia ja kehitysvammaisia. Heitä kaikkia yhdistää ihmisyys ja tarve tulla hyväksytyksi omana itsenään.

Parasta työssäni on nähdä lasten sekä aikuisten oppivan ja oivaltavan uusia taitoja, mutta myös yhtä tärkeänä pidän, että saan oppia heiltä. Lajiini kansantanssiin on sisäänrakennettu paljon kommunikointiin ja vuorovaikutukseen liittyviä asioita. Toisen ihmisen kunnioittaminen ja huomioonottaminen rakentuvat lähes huomaamatta. Ne ovat osa kansantanssikulttuuria. Opettajana haluan auttaa oppilaitani kasvamaan yhdessä huomaavaisiksi ja avoimiksi ihmisiksi, jotka kuuntelevat ja huomioivat muut kanssakulkijat omia juuriaan unohtamatta.

Opettajan mallin tai useankin olen saanut Kaustiselta, jossa pieni ja superaktiivinen tyttö vietiin Kaustisen Nuorisoseuran Kalevan Nuorten ryhmään vuonna 1989 purkamaan energiaa. Sille tielle jäin. Kansantanssi vei mennessään, vaikka tielle on mahtunut jos jonkinlaisia vaiheita. Olen saanut kasvaa tässä seurassa tanssijasta ohjaajaksi ja ohjaajien kouluttajaksi kuluneiden vuosikymmenten aikana. On hienoa, että voin kouluttajan ominaisuudessa antaa takaisin omaa osaamistani kasvattajaseuralle, josta olen itse saanut oppeja elämään. Sillä tanssihan on elämää, ei sitä voi kääntää pois päältä.

Omien työtapojen kehittäminen ja uusiutuminen ovat mielestäni edellytys työssä jaksamiselle sekä rutinoitumisen ehkäisemiselle. Välillä pitää myös vähän ravisuttaa omaa ja oppilaiden maailmaa. Vain kokeilemalla voi löytää uutta. Tästä hyvä esimerkki on vuodelta 2014. Aikuisten (40–65-vuotiaiden) kansantanssiryhmän kanssa päätin tehdä tanssin rap-musiikkiin, jossa oli toki yhteyksiä kansanmusiikkiin ja liikemateriaali vahvasti kansanomaista paritanssia. Vastustus kaikkea tuttuakin kohtaan oli hurjaa, mutta lopputulos oli yllättävä yleisömenestys, ja isoin kasvu tapahtui ryhmässä heittäytymiskyvyn osalta. Sellaisetkin harrastajat, jotka aiemmin eivät olleet koskaan ”joranneet” holtittomasti heittäytyivät tunnelman vietäväksi. Oli upeaa nähdä kovan työn tulos.

Tanssien luominen painottuu tällä hetkellä pedagogiseen tekemiseen ryhmä ja yksilölähtöisesti Luova lava -konseptissa on hyvä esimerkki tästä. Toiminnan lähtökohtana on lasten ja nuorten oma luovuus ja siitä kumpuavat ideat ja osallisuus. Tällä hetkellä kaipaan samaa myös omaan tekemiseen. Pedagogisesta puolesta en halua luopua. Se on aina osa minua, mutta nyt olen alkanut kaivata tilaa omien puhtaasti taiteellisten näkemysten tuottamiselle.

Esitän itseäni

KUVA: Krista Järvelä

Opettajana olen myös esiintyjä – jokainen tunti on oma interaktiivinen näytöksensä. Esiintymisen alkeet opin Kaustisen Folk Music Festivaleilla Multrut-ryhmässä kokeneempia esiintyjiä seuraten ja heitä ihannoiden. Olen saanut tanssia, soittaa, laulaa ja näytellä monissa harrastajaryhmissä ja produktioissa, mutta myös työskennellä ammattilaisten kanssa. Jokaisesta kokemuksesta olen kiitollinen, sillä saan oppia jotain uutta, tietoja, taitoja, asenteita tai toimintatapoja, ja se on arvokasta se.  

Koskaan en ole valmis, riittävän hyvä kyllä. Ensin sitä pyrki olemaan samanlainen kuin muut tai yhtä hyvä kuin esikuvansa. Onneksi jossain vaiheessa tajusin, että juuri minä olenkin omine hassuine ajatuksineni ja taitoineni paras minä. Monipuolisuus niin yksilönä kuin ryhmässä on voimavara, jota tulee ruokkia ja vaalia. Tähän ajatukseen palaan usein ja pyrin muistuttamaan itseäni, että on rohkeutta olla omanlainen.

Koin ahaa-elämyksen, kun toimin tanssijana kymmenen vuotta itseäni nuorempien esiintyjien kanssa. Tanssija minussa, jonka luulin jo kadonneen, heräsi eloon ja sai aivan uudenlaisia ulottuvuuksia. En halua enää päästää tätä puolta itsestäni nukkumaan. Tekniikkaa ja taitoja voi ja pitää kehittää, mutta esiintyjä minussa on vahvempi kuin ennen. Odotan innolla, että pääsen haastamaan ja ravitsemaan tätä puolta itsessäni.

Kenellä on lupa olla taiteilija?

Minun taiteilijajuureni ovat Kaustisella. Palaan taas sinne, mutta ilmapiiri taiteen tekemiselle ja kokemiselle on ollut läsnä aina. Pohdintani liittyvät monesti siihen, kuka on taiteilija ja kuka sen määrittelee? Joku ulkopuolinen vai taiteilija itse? Kaustisella kuka tahansa saattaa avata viulukotelon, ja kappas, naapurin maanviljelijähän se soittaakin Purppuripelimanneissa, joka oli 1970-luvulla yksi Suomen suosituimmista bändeistä. Onko taiteilijuus jotain hienoa ja ylevää? Onko se harvojen etuoikeus? Olenko minä taiteilija?

Ihailen ja välillä myös kadehdin ihmisiä, jotka ovat löytäneet oman tiensä tuottaa taidetta ja onnistuvat toteuttamaan koskettavia teoksia. Epävarmuus hiippailee aika ajoin seurakseni, mutta olen onnekas, että ympärilläni on ihmisiä ja yhteisöjä, jotka muistuttavat ammattitaidostani ja vahvuuksistani. Tiedostan olevani taiteilija. Haluan oppia arvostamaan itseäni taiteilijana yhtä lailla kuin arvostan itseäni opettajana ja esiintyjänä. 

Sanotaan, että tylsyys ruokkii luovuutta. Allekirjoitan kyllä tämän lausahduksen. Monet hyvät ja huonot kehityskelpoiset ideat ovat pulpahtaneet mieleen silloin, kun on vain ollut. Toisinaan sitä pääsee näkemään tai kokemaan esityksen tai näyttelyn, joka avaa omat luovuuden hanat. Tulevaisuudessa haaveeni olisi luoda enemmän tällaisia tilaisuuksia itselleni. 

Tulevaisuudessa minua kiehtoo ajatus yhteistaiteilijuudesta ja työryhmissä työskentelemisestä. Olen saanut olla jo osana upeita projekteja. Vahva yhteisöllisyys yhdistää näitä projekteja ja se on ollut myös eteenpäin vievä voima. Keskustelu ja ajatusten jakaminen ovat avain uudelle tasolle pääsemisessä tai omien näkemysten vahvistamisessa. Yhdessä olemme enemmän.