Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 39/2017

Alkusanat

Metatiedot

Nimeke: Alkusanat. Teoksessa H. Pietiläinen & A. Peltola (toim.) 2017. Ei kannata etsiä syyllistä, vaan hyvä syy – Risto Järvenpään juhlajulkaisu

Tekijä: Järvenpää Risto; Peltola Anne

Aihe, asiasanat:

Tiivistelmä: Risto Järvenpää toimii taideaineiden lehtorina sosiaali- ja terveysalalla Oulun ammattikorkeakoulussa. Hän on valmistunut ensin lastentarhanopettajaksi ja suorittanut myös musiikkileikkikoulun opettajan tutkinnon Sibelius-Akatemiassa. Opettajanpätevyyden hän on hankkinut ammatillisesta opettajakorkeakoulusta Jyväskylästä. Artikkelissa luodaan henkilökuva Risto Järvenpäähän ja hänen uraansa.

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2017-11-24

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2017111650730

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

Näin viittaat tähän julkaisuun

Järvenpää, R. & Peltola, A. 2017. Alkusanat. Teoksessa H. Pietiläinen & A. Peltola (toim.) 2017. Ei kannata etsiä syyllistä, vaan hyvä syy – Risto Järvenpään juhlajulkaisu. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 39. Hakupäivä 27.6.2019. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2017111650730.

Kuka olet?

Olen Risto Tapio Järvenpää ja olen toiminut taideaineiden lehtorina Oulun ammattikorkeakoulussa (Oamk) sosiaali- ja terveysalalla työskennellen lähinnä sosionomien koulutuksen parissa. Valmistuin ensin lastentarhanopettajaksi Oulusta, minkä jälkeen suoritin Sibelius-Akatemiassa musiikkileikkikoulun opettajan tutkinnon. Tämän jälkeen olen valmistunut ammatillisesta opettajakorkeakoulusta Jyväskylästä. Olen ollut lvakituisena lehtorina Oamkin alkupäivistä asti. Ennen Oamkilla työskentelyäni toimin lastentarhanopettajana Oulun kaupungilla vuodesta 1976 alkaen ja sen jälkeen sosiaalialan oppilaitoksessa opettajana vuodesta 1986. Oamkilla olen ollut koko ajan samoissa tehtävissä.

Risto Järvenpää (kuvaaja: Pertti Sillanpää)

Innostus alalle?

Innostus opettajan tehtäviin lähti jo nuoruudesta. Alun perin hakeuduin lastentarhanopettajan pääsykokeisiin siksi, että niihin sai armeijasta lomaa. Lopulta koulutus tuntuikin itselle erittäin sopivalta. Olin aina ollut kiinnostunut musiikista ja soittamisesta. Luonteeltani olen vähän hippi, joten humaani ala sopi hyvin eettiseen ajattelutapaani.

Musiikki on ollut mukana elämässäni jo pienestä pitäen. 10-vuotiaana koulussa sain viulun käteeni. Parin vuoden kuluttua se vaihtui klassiseen kitaraan. 15-vuotiaana aloitinkin bändissä soittamisen. Soittamaan olen opetellut improvisoimalla. Olen pelimannihenkinen muusikko. En ole koskaan ollut vihkiytynyt tiukasti mihinkään tiettyyn musiikkilajiin. Pidän oikeastaan kaikenlaisesta musiikista, paitsi marsseista ja wienervalsseista. Lastenmusiikki kiinnosti jo rokkiaikoina. Keikkamatkoilla saatoimme usein mennä kirjastoon ja kuunnella lastenlevyjä. Tosin rockin ja lastenmusiikin olen aina pitänyt omassa elämässäni erillään toisistaan: rock kuuluu aikuisille ja lastenmusa on lasten juttu.

Musiikilliset esikuvat

Opetustyössäni rockmusiikilla ei ole ollut suurta painoarvoa. Sen sijaan suuri merkitys on ollut etnisellä ja kansainvälisellä musiikilla. Lisäksi merkittäviä asioita ovat ne, joita ihmisen ei tarvitse opiskella, vaan joita on sisäsyntyisesti helppo soveltaa siihen työhön, mitä he tekevät. 

Musiikillisia esikuvia on useita. Nuoruuden esikuvien vaikutus kulkee koko elämän läpi. Klassisen musiikin kitaristeista haluan mainita Andrés Torres Segovian, Julian Breamin ja flamencopuolelta Paco de Lucian. Sähkökitarasankareitani ovat Jimi Hendrix, Eric Clapton ja Johnny Winter. The Beatlesista en koskaan tykännyt, sillä mielestäni he soittivat tyttöjen musiikkia. Minun makuuni olivat mieluummin blues ja rytisevämpi musa, kuten Rolling Stones. Sellainen musiikki, joka nosti esiin enemmän epäkohtia ja haki muutosta. En ole kuitenkaan koskaan ollut minkään puolueen jäsen.

Pedagogiset esikuvat

Minulla on ollut onni saada opettajikseni maailman parhaita opettajia kansakoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien. Kolmannelta luokalta muista Oton. Hän luki meille koululaisille satuja. Oulun Lyseosta mieleeni tulevat Matti Rossi ja musiikinopettaja Atte Miettinen. Lyseolla oli myös todella hyvä sinfoniaorkesteri. Lisäksi voin mainita esikuvikseni musiikkiliikunnan edelläkävijän Inkeri Simola-Isakssonin, Harri Setälän Orff-musiikkileireiltä sekä useita ulkomaalaisia opettajia, kuten Jean Wilmouth Jr:n ja Joachim Sponselin. Työkavereistani voi mainita entisen esimieheni Kaisu Palosaaren. Hän oli monen taiteenalan osaaja ja innosti minuakin kokeilemaan kaikenlaista. 

Hyvältä pedagogilta vaaditaan tietynlaista karismaattisuutta. Sellaista, joka ei ole opeteltua, vaan sisäsyntyistä. Opettajilla on rakkauksia, omistautumista joillekin asioille, joita he eivät välttämättä kerro. Heistä aistii läpi humoristisen elämänmyönteisyyden, jossa kuitenkin toiset asiat ovat toisia tärkeämpiä. Opettaja ei koskaan saa pelotella, uhata tai vaatia. Opettajan pitää myös uskaltaa sanoa, jos hän ei tiedä jotain. Opettajan täytyy osata tulla vastaan. Työssä tarvitaan sopivasti huumoria ja leppoisuutta. Tämä on elämää, eikä elämässä ole juuri niin tärkeää asiaa, että se ohittaisi jonkun toisen, joka on elämässä tärkeää. 

Oma toimintani pedagogina

Itse näen kuvitteellisen totuuden siitä, miten opiskelijat ottavat opetuksen vastaan. Olen toki lukenut satoja palautteita. Olen kerännyt omaehtoisesti palautetta, koska olen halunnut kehittyä opettajana. Opetuksessa olen käyttänyt paljon itse tekemääni materiaalia. Opiskelijat ovat tätä arvostaneet.

Opettajana en ole kovin vaativainen. Olen leppoisa, mutta erittäin suorasanainen. Jos joku ei ole tottunut huumoriini tai suorasanaisuuteeni, niin siitä voi helposti loukkaantua. Harvoin sellaista tosin on sattunut. 

Tunnustan olevani asenneopettaja. Taideopetuksessa ei oikeastaan koskaan voi jättää pois ajatusta siitä, että taide sisältää arvolatauksia: etiikkaa, uskontoa, politiikkaa, vihaa, rakkautta. Siinä on paljon vallanpitoon liittyviä asioita. Nämäkin olen sanonut opiskelijoille suoraan. Olipa arvomaailmasi mikä tahansa, sen perusteella ei voi sulkea taidetta pois. Kaikilla on samanlainen oikeus olla saman nuotion ääressä. Tämä perusajatus taideaineiden opetuksessa ei ole vuosikymmentenkään saatossa muuttunut mihinkään. Toki tekniikka on kehittyessään tuonut paljon uusia työkaluja ja mahdollisuuksia, mutta ihmisten kohtaaminen on aina samanlaista. Kohdatessaan uuden ihmisen, jokainen meistä omaksuu hänen tiedoistaan ja kokemuksistaan asioita omiksi tiedoikseen ja luo niistä omia käytäntöjä.

Tekniikan käytön lisääntyminen on tuonut mukanaan myös negatiivista kehitystä: yhdessä olemisen aika on vähentynyt. En voi ikinä allekirjoittaa sitä kuvitelmaa, että TV-ruudun kautta ihminen oppisi. Asiaa on myös tutkittu: ero on noin kuusinkertainen henkilökohtaisen opettamisen hyväksi verrattuna etäoppimiseen. Mielestäni on turha väittää, että ruudun edessä seisominen olisi jollakin tavalla tehokasta oppimista. Tätä ajatusta ei voi soveltaa taiteeseen. Taide pitää haistaa, sen kanssa pitää olla läsnä. Me opetamme täällä ihmisiä ihmissuhdetyöhön. Niitä taitoja ei opeteta ruudun välityksellä. Opetuksesta on tullut yksisuuntaisempaa. Learning by doing on aina ollut hyväksi havaittu menetelmä.

Jos haluaa opettajan uralle, niin ehdottomasti kannattaa mennä. Opettajana työskentely riippuu myös karismasta, ei pelkästään koulutuksesta. Monille tämä saattaa tulla ikävänä yllätyksenä: ollaan opiskeltu paljon, mutta kun tullaan opiskelijoiden eteen, niin valmistautuu liian tarkkaan, jännittää ja pelkää joutuvansa näyttämään kyvyttömyyttään. Tämä saattaa olla raskasta ja väsyttävää. Opettajan ammatissa pitää olla sinut itsensä ja muiden ihmisten kanssa. Ei kannata takertua pikkuasioihin. Vallan käyttö kannattaa unohtaa välittömästi. Myös sellainen vanhempana toimiminen – varsinkin aikuisten opiskelijoiden kanssa. Koko porukalla ei lähdetä paapomaan yhden ihmisen asiaa, vaan se käsitellään kahden keskisessä keskustelussa. Vaikka asiat saattavat vaikuttaa tärkeiltä ja kiireisiltä, niin ihminen omana itsenään, omine tarpeineen ja olemuksineen on aina kaikkein tärkein. Olipa tilanne mikä tahansa. Humaani ymmärrys ja ajatus toisen ihmisen olemassaolosta pitää muistaa aina.

    Kommentit

    blog comments powered by Disqus