Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 3/2018

Tupakoinnistako haittaa sikiölle?

Metatiedot

Nimeke: Tupakoinnistako haittaa sikiölle?

Tekijä: Aalto Maaria; Hasa Maria; Keskitalo Heljä; Väänänen Sanna; Rainto Satu

Aihe, asiasanat: ennaltaehkäisy, raskaus, sikiönkehitys, tupakointi

Tiivistelmä: Suomessa raskaana olevien tupakointi on yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa. Suomessa noin 15 % raskaana olevista naisista tupakoi. Tupakointi raskausaikana aiheuttaa sikiölle hapenpuutetta ja vaikuttaa heikentävästi sikiön kasvuun ja kehitykseen. Tupakointi raskausaikana lisää riskiä ennenaikaiseen synnytykseen ja syntyvän lapsen kätkytkuolemaan. Raskausajan tupakointi voi vaikuttaa syntyneen lapsen fyysisen terveyden lisäksi psyykkiseen terveyteen.

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, onko raskaana olevilla naisilla riittävää tietoa raskausajan tupakoinnin aiheuttamista haitoista sikiölle raskausaikana, sekä syntyvälle lapselle tulevaisuudessa. Tutkimuksen tavoitteena oli raskaana olevien tietämyksen lisääminen oikein kohdistuvan intervention avulla ja tätä kautta tupakoinnin väheneminen raskaana olevien keskuudessa.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tupakointiin liittyvää terveysneuvontaa tulisi parantaa. Kyselyyn vastanneista alle puolet eivät olleet saaneet mitään tietoa raskausajan tupakoinnin haitoista neuvolasta. Tupakoivista odottajista vain noin 60 % oli saanut neuvolasta tietoa tupakoinnin vaikutuksista raskausaikana. Huomattavaa on, että tupakoinnin lopettaneilla ja tupakoimattomilla oli enemmän tietoa, kuin raskaana olevilla jotka polttivat raskausaikana. Olisikin tärkeää, että neuvoloissa annettaisiin tutkittuun tietoon perustuvaa tietoa ja ohjausta tupakoinnin haitoista raskaana oleville.

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2018-01-24

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2017120755415

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

Näin viittaat tähän julkaisuun

Aalto, M., Hasa, M., Keskitalo, H., Väänänen, S. & Rainto, S. 2018. Tupakoinnistako haittaa sikiölle?. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 32. Hakupäivä 20.4.2024. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2017120755415.

Raskaana olevilla on liian vähän tietoa tupakoinnin vaikutuksista sikiöön ja syntyvään lapseen. Vain 60 % raskausaikana tupakoivista koki saaneensa tietoa tupakoinnin vaikutuksista. Opinnäytetyön mukaan raskaana ollessa tupakoivien tieto oli heikompaa kuin muun vastaajaryhmän. Raskausajan tupakoinnin haitoista tulisi tiedottaa perheitä enemmän.

Kuva: Shutterstock

Kuva: nd3000 / Shutterstock.com

Suomessa raskaana olevista tupakoi edelleen yli 14 %. Tämä lukema on koko Pohjoismaiden korkein. Opinnäytetyön Aalto, M., Hasa, M., Keskitalo, H. & Väänänen, S. 2017. Tupakoinnistako haittaa sikiölle? Oulun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Oulu. Hakupäivä 8.11.2017. https://www.theseus.fi/handle/10024/134802 tarkoituksena oli selvittää, onko raskaana olevilla naisilla riittävää tietoa raskausajan tupakoinnin aiheuttamista haitoista sikiölle raskausaikana ja syntyvälle lapselle tulevaisuudessa. Tavoitteena oli raskaana olevien tiedon lisääminen oikein kohdistuvan intervention myötä. Lisääntyvän tiedon myötä tavoitteena oli tupakoinnin väheneminen raskaana olevien keskuudessa.

Opinnäytetyöprosessissa käytettiin sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista menetelmää. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella Webropol-ohjelman kyselyllä. Kyselylinkkiä jaettiin Oulun alueen äitiysneuvoloissa kesällä 2017. Lisäksi suurempaa vastaajamäärää haettiin sosiaalisesta mediasta suljetun ryhmän avulla. Ryhmän jäseniä olivat Oulun kaupungin alueella vuoden 2017 aikana vauvan saaneet tai saavat äidit. Suljetun ryhmän avulla vastauksia tuli nopeasti lisää ja niitä saatiin yhteensä 92.

Taustoilla on väliä

Opinnäytetyön tulokset vahvistavat muutamia jo aiemmin tutkittuja asioita Ekblad, M., Gissler, M., Korkeila, J. & Lehtonen, L. 2015. Tupakointi raskauden aikana tulee lapselle kalliiksi. Potilaan lääkärilehti. Hakupäivä 17.10.2017. http://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/tupakointi-raskauden-aikana-tulee-lapselle-kalliiksi/. Raskausaikana tupakoivat ovat nuoria ja vähän koulutettuja. Tässä tutkimuksessa tupakoivista raskaana olevista 60 % oli iältään 20-24–vuotiaita. Lisäksi kaikki raskausaikana tupakoivat olivat suorittaneet enintään peruskoulun (40 %) tai toisen asteen koulutuksen (60 %). Tupakoivista raskaana olevista naisista kukaan ei ollut suorittanut ylempää korkeakoulututkintoa. 

Lisäksi on kiinnitettävä huomio myös raskaana olevan puolison tupakointiin. Puolisolla on suuri vaikutus raskaana olevan tupakointiin. Tässä tutkimuksessa puolisoiden tupakoinnin vaikutus näkyy selkeänä. Raskausaikana tupakoivien puolisoista 80 % tupakoi. Aalto, M., Hasa, M., Keskitalo, H. & Väänänen, S. 2017. Tupakoinnistako haittaa sikiölle? Oulun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Oulu. Hakupäivä 8.11.2017. https://www.theseus.fi/handle/10024/134802 Vertailuna voidaan käyttää sitä, että tupakoimattomien puolisoista vain 9 % tupakoi säännöllisesti.

Uskomukset tutkitun tiedon tiellä

Opinnäytetyössä selvitettiin myös ajatuksia väitteeseen "tupakkalakon aiheuttama stressi on sikiölle haitallisempaa, kuin raskausajan tupakointi". Tähän lauseeseen ei yhtynyt kovinkaan moni vastaaja. Huomattavaa kuitenkin on, että tupakoivista raskaana olevista 40 % oli sitä mieltä, että stressi on haitallisempaa sikiölle kuin tupakointi. Aalto, M., Hasa, M., Keskitalo, H. & Väänänen, S. 2017. Tupakoinnistako haittaa sikiölle? Oulun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Oulu. Hakupäivä 8.11.2017. https://www.theseus.fi/handle/10024/134802

Lähes kaikki vastaajat olivat sitä mieltä, että sikiölle on haitallisempaa äidin tupakointi raskausaikana, kuin äidin tupakoinnin lopettaminen raskausaikana. Tässäkin on kuitenkin huomattava raskausaikana tupakoivien vastaukset: 20 % tupakoivista raskaana olevista ajatteli tupakoinnin lopettamisen olevan sikiölle haitallisempaa. Aalto, M., Hasa, M., Keskitalo, H. & Väänänen, S. 2017. Tupakoinnistako haittaa sikiölle? Oulun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Oulu. Hakupäivä 8.11.2017. https://www.theseus.fi/handle/10024/134802

Tällaiset tuttavalta toiselle kiertävät väitteet tulisi saada kitkettyä pois kokonaan. Näiden väitteiden avulla tupakoivat äidit saavat niin sanotusti "luvan" ja jopa kehotuksen jatkaa tupakointia luulleessaan lopettamisen olevan haitallisempaa.

Hapenpuute tiedetään, sairauksia ei pidetä niin haitallisina

Tupakan sisältämä nikotiini vaikuttaa verenkiertoon heikentävästi. Nikotiini aiheuttaa kohdun, napaverisuonten ja istukan supistumisen. Tämä aiheuttaa sikiölle akuutin hapenpuutteen. Sikiö kärsii akuutista hapenpuutteesta jokaisen poltetun savukkeen jälkeen. Sen lisäksi hapensaantiin vaikuttaa tupakan hiilimonoksidi eli häkä, joka heikentää hapenkuljetusta sikiön kudoksiin. Hiilimonoksidi aiheuttaa sikiölle kroonista hapenpuutetta ja näin lisää nikotiinin haitallista vaikutusta sikiön hapensaantiin. Tikkanen, M. 2008. Tupakointi ja raskaus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 124 (11), 1224–9. Hakupäivä 21.11.2017. http://www.duodecimlehti.fi/lehti///duo97280 Vierola, H. 2010. Tyttöjen ja naisten tupakkatietokirja. Tallinna: Tietosanoma Oy, 65–7.

Lähes kaikki vastaajista olivat sitä mieltä, että raskausajan tupakointi aiheuttaa hapenpuutetta sikiölle. Ainoastaan 2 % vastaajista oli toista mieltä. Kaikki raskausaikana tupakoivatkin uskoivat sikiön hapenpuutteeseen. Sikiön hapenpuute oli ainoa haitta, josta vastaajat olivat näin yksimielisiä. Aalto, M., Hasa, M., Keskitalo, H. & Väänänen, S. 2017. Tupakoinnistako haittaa sikiölle? Oulun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Oulu. Hakupäivä 8.11.2017. https://www.theseus.fi/handle/10024/134802

Mielenkiintoista oli huomata, että raskausajan tupakoinnin sikiöön kohdistuvat haitat koetaan suuremmiksi, kuin haitat jotka kohdistuvat syntyvän lapsen terveyteen. Vastaajat tiedostivat raskausajan tupakoinnin lisäämät riskit eri sairauksiin melko hyvin, mutta niitä ei ilmeisesti pidetä yhtä haitallisina kuin sikiölle kohdistuvia haittoja. Vastaajista lähes kaksi kolmasosaa piti sikiöön kohdistuvia vaikutuksia erittäin haitallisina. Lähes kaikki pitivät raskausajan tupakointia haitallisena myös lapsen myöhempää terveyttä ajatellen, mutta vain puolet piti sitä erittäin haitallisena. Aalto, M., Hasa, M., Keskitalo, H. & Väänänen, S. 2017. Tupakoinnistako haittaa sikiölle? Oulun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Oulu. Hakupäivä 8.11.2017. https://www.theseus.fi/handle/10024/134802

Raskausajan tupakointi lisää kaikkien taulukossa 1 esitettyjen sairauksien tai häiriöiden riskiä syntyvälle lapselle. Taulukosta näkee, että vastaajat tiesivät erittäin hyvin raskausajan tupakoinnin lisäävän riskiä astmaan. Riski bulimiaan oli kaikista huonoiten vastaajien tiedossa.

TAULUKKO 1. Kuinka moni vastaaja (%) tiesi äidin tupakoinnin lisäävän syntyvän lapsen riskiä kyseessä olevaan sairauteen 

Sairaus Vastaajista (%) uskoo tupakoinnin lisäävän riskiä ko. sairauteen   Vastaajista (%) ei usko tupakoinnin lisäävän riskiä ko. sairauteen
Astma 94,5 5,5
Aikuistyypin diabetes 53,4 46,6
Kohonnut verenpaine 84,1 15,9
Sydän- ja verisuonisairaudet 87,9 12,1
Bulimia eli ahmimishäiriö 27,6 72,4
Hedelmällisyysongelmat poikalapsella 83,2 16,9
Riippuvuus- ja käytöshäiriöt 88,9 11,1
Psykiatriset sairaudet 62,9 37,1

Psykiatristen sairauksien lisääntyneeseen riskiin uskoi noin 63 % vastaajista. Suomalaistutkimuksen mukaan sikiöaikana tupakalle altistuneilla nuorilla on enemmän psykiatrisia diagnooseja, avohoitokäyntejä ja sairaalahoitoja, kuin tupakalle altistumattomilla. Ekblad, M., Gissler, M., Lehtonen, L. & Korkeila, J. 2010. Prenatal smokin exposure and the risk of psychiatric morbidity into young adulthood. Archives of General Psychiatry 67 (8), 841-9. Hakupäivä 31.12.2016. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20679592

Raskausajan tupakoinnilla oli vaikutusta myös riippuvuus- ja käytöshäiriöihin. Raskausaikana tupakoineiden äitien nuorilla näitä oli erityisen paljon muihin verrattuna. Tämän vastaajat tiedostivat melko hyvin. Samassa tutkimuksessa havaittiin myös, että tupakoinnin määrällä on väliä, sillä yli 10 savuketta raskausaikana polttaneiden äitien nuorilla riippuvuus- ja käytöshäiriöitä oli enemmän kuin alle 10 savuketta polttaneiden. Ekblad, M., Gissler, M., Lehtonen, L. & Korkeila, J. 2010. Prenatal smokin exposure and the risk of psychiatric morbidity into young adulthood. Archives of General Psychiatry 67 (8), 841-9. Hakupäivä 31.12.2016. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20679592

Perheet epätasa-arvoisessa asemassa

Meillä Suomessa raskaana olevilla on oikeus saada ajantasaista ja näyttöön perustuvaa tietoa neuvoloista. Raskausajan tupakoinnin vaikutusten ohjaaminen raskaana olevalle ja tämän puolisolle pitäisi kuulua perusasioihin, joita ensimmäisellä neuvolakäynnillä käydään läpi. Tähän kyselyyn osallistuneista yli puolet koki, ettei ollut saanut minkäänlaista tietoa aiheesta. Tupakoivistakin vain 60 % oli saanut tietoa. Aalto, M., Hasa, M., Keskitalo, H. & Väänänen, S. 2017. Tupakoinnistako haittaa sikiölle? Oulun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Oulu. Hakupäivä 8.11.2017. https://www.theseus.fi/handle/10024/134802

Onko meillä varaa jättää raskaana olevia ohjaamatta? Miksi ohjaus tupakoinnin haitoista jää puuttumaan? Raskaana olevat ovat epätasa-arvoisessa asemassa, kun toinen saa runsaasti tietoa neuvolasta ja lääkäriltä, mutta toinen joutuu etsimään tiedot itse.

Kyselyn tuloksista selviää, että tiedolla on vaikutusta raskaana olevien tekemiin päätöksiin. Tupakoimattomat ja tupakoinnin lopettaneet tiesivät raskausajan tupakoinnin haittoja enemmän, kuin raskausaikana tupakoivat Aalto, M., Hasa, M., Keskitalo, H. & Väänänen, S. 2017. Tupakoinnistako haittaa sikiölle? Oulun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Oulu. Hakupäivä 8.11.2017. https://www.theseus.fi/handle/10024/134802. Tutkittuun tietoon perustuvan tiedon antaminen raskaana olevalle on siis avainasemassa. Raskaana olevan puolisoa ei missään nimessä sovi unohtaa, sillä tämän omalla käyttäytymisellä ja tuella on hyvin paljon merkitystä. Tieto kuuluu jokaiselle, mutta tämän tutkimuksen mukaan sen suuntaaminen erityistesti alle 25-vuotiaille ja vähän koulutetuille voisi näkyä maan raskaana olevien tupakointitilastoissa. 

Lähteet