Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 56/2018

Osaamisperusteisuuden taustateoriaa

Metatiedot

Nimeke: Osaamisperusteisuuden taustateoriaa. Teoksessa A. Karjalainen (toim.) Osaamisen opettaja

Tekijä: Guttorm Tomi; Erkkilä Raija; Kiviniemi Kari; Korento Kati

Aihe, asiasanat: HOPS, pedagogiikka, osaaminen, osaamisperusteisuus

Tiivistelmä: Silloin tällöin kuulee lausahduksia, että osaamisperusteisuus jollakin tavalla lämmittäisi vanhaa behavioristista pedagogiikkaa uusiin kuoseihin. Syvällisessä tieteenteoreettisessa mielessä tällainen kategorisointi on harhaanjohtavaa. Näin siksi, että behaviorismi tarkoitti aikanaan käsitystä, jossa organismin oppiminen määriteltiin näkyvän käyttäytymisen muutokseksi ja se selitettiin riippuvaiseksi ulkoisten olosuhteiden (ärsykkeiden) muutoksesta. Organismin omaa harkintaa tai sisäisiä prosesseja ei tarvinnut ottaa huomioon. Ärsyketekijöitä säätelemällä olio kuin olio uskottiin lopulta saatavan käyttäytymään ihmisen haluamalla tavalla. Kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa behaviorismin perusoletukset oli oppimisen kannalta osoitettu liian suppeiksi.

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2018-11-14

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2018102638904

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: CC BY-NC-ND 4.0

Näin viittaat tähän julkaisuun

Guttorm, T., Erkkilä, R., Kiviniemi, K. & Korento, K. 2018. Osaamisperusteisuuden taustateoriaa. Teoksessa A. Karjalainen (toim.) Osaamisen opettaja. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 56. Hakupäivä 27.5.2019. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2018102638904.

Silloin tällöin kuulee lausahduksia, että osaamisperusteisuus jollakin tavalla lämmittäisi vanhaa behavioristista pedagogiikkaa uusiin kuoseihin. Syvällisessä tieteenteoreettisessa mielessä tällainen kategorisointi on harhaanjohtavaa. Näin siksi, että behaviorismi tarkoitti aikanaan käsitystä, jossa organismin oppiminen määriteltiin näkyvän käyttäytymisen muutokseksi ja se selitettiin riippuvaiseksi ulkoisten olosuhteiden (ärsykkeiden) muutoksesta. Organismin omaa harkintaa tai sisäisiä prosesseja ei tarvinnut ottaa huomioon. Ärsyketekijöitä säätelemällä olio kuin olio uskottiin lopulta saatavan käyttäytymään ihmisen haluamalla tavalla. Kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa behaviorismin perusoletukset oli oppimisen kannalta osoitettu liian suppeiksi. 

Tavoiteoppimiseksi nimitetyssä uusbehaviorismin sovelluksessa opettajan ajateltiin toimivan tehokkaimmin, kun hän vahvistaa palkitsemalla opiskelijan oikeaa käyttäytymistä ja heikentää virheellisyyttä jättämällä vääränlaisen käyttäytymisen palkitsematta. Jotta oikea ja väärä voitaisiin erottaa, täytyi tavoitteet määritellä hyvin tarkasti, mitattavalla tavalla. Tavoitteet nimettiin käyttäytymistavoitteiksi, ja niiden mukainen toiminta päätekäyttäytymiseksi. Selkeistä tavoitteista oli hyötyä sekä opiskelijalle että opettajalle, mutta 1970-luvulla opetuksen kehittämisen kärkenä ollut tavoiteoppiminen ei enää ollut vahvassa mielessä behaviorismia. Se oli varhaista kognitiivista oppimispsykologiaa ja kvantitatiivisen tutkimuksen tietoteorialla täydennettyä opettajajohtoista arkipedagogiikkaa.

Osaamistavoitteiden selkeän määrittelyn voi toki nähdä sisältävän samanlaisia piirteitä kuin tavoiteoppimisella oli, mutta pedagoginen teoria ja toimintatapa ovat osaamisperusteisessa työtavassa toisenlaisia. Osaamisperusteista henkilökohtaistavaa pedagogiikkaa selventää parhaiten systeeminen viitekehys, ja siten siihen liittyy oppimisnäkemyksiä, joissa toiminta ja kokemuksellisuus sekä sosiaalinen vuorovaikutus ovat oppimisen lähtökohtina. Näitä lähestymistapoja edustavat esimerkiksi kokemuksellinen, konstruktivistinen ja situationaalinen oppimisnäkemys. 

Systeemisestä näkökulmasta ihminen on toimintakykyinen, tavoitteellinen, rationaalisuuteen pyrkivä ja itseohjautuva toimintajärjestelmänsä ylläpitäjä. Itseohjautuvuus perustuu itsearviointiin, joka on ihmisen älyllisen olemassaolon ja osaamisen kehittämisen kulmakivi. Ihminen arvioi kaiken aikaa oman toimintansa tuloksellisuutta, korjaa toimintaansa arvioinnin pohjalta ja muokkaa tällä tavoin osaamisidentiteettiään ja tilanteenhallinnan kokemustaan. Jokainen oppimiskokemus muuttaa oppijaa ja laajentaa hänen toimintajärjestelmäänsä.  Osaamisen hankkimisessa oppija rakentaa merkityksiä suhteessa olemassa oleviin tietoihinsa ja taitoihinsa. Osaamisen konstruoimisprosessia voi kuvata tiedon, tunteen ja kokemuksen muuntamisprosessiksi. Olennaista on, että oppijassa heräävät omiksi koetut, opittavaan osaamisalueeseen liittyvät kysymykset, oma kokeilu, ongelmanratkaisu ja ymmärtäminen.

Oppimista eli osaamisen kehittämistä tapahtuu kaikkialla, missä ihmiset toimivat ja tekevät työtä samoin kuin yhdessäolon tilanteissa, joissa he ovat osallisia. Näin osaamisperusteisuus rakentuu situationaaliseen oppimiskäsitykseen, jossa oppimista tapahtuu päivittäin jatkuvasti erilaisissa arkipäivän tilanteissa, ei pelkästään muodollisen koulutuksen yhteydessä. Elämäämme liittyvät käytäntöyhteisöt kotona, työelämässä tai harrastusten parissa ovat keskeisiä osaamista kartuttavia oppimisen yhteisöjä. 

Osaamisperusteinen työskentely on opiskelijan toimintaa ja oppimistekoja korostavaa. Osaamisperusteisuudella näyttäisi siten olevan selkeä yhteys pragmatismiin, jossa on painotettu toiminnan ja kokeilemisen sekä toimintaan liittyvien seuraamusten arvioinnin ja itsearvioinnin merkitystä oppimiselle.  

Oppimissuuntauksissa toiminnallisuus liittyy tekemällä oppimiseen ja myös kokemukselliseen oppimiseen. Toiminnallisuus tarkoittaa passiivisuuden, tekemättömyyden, pelkän vastaanottamisen ja näennäisen mukanaolon vastakohtaa. Toiminnan motivaatio nousee itseymmärryksestä, erityisesti hyödyn kokemuksesta.  Oppijat oivaltavat tekevänsä sellaisia töitä, jotka liittyvät saumattomasti tutkinnon osaamistavoitteisiin. Tehtävät työt johtavat jossakin vaiheessa jatkotekoihin, jotka liittyvät osaamisen osoittamiseen. Yhteisen pohdinnan kautta oppijan työt ja teot vaikuttavat kehittävällä tavalla oppijakollegoiden toimintaan, mutta ehkäpä jossakin tilanteessa laajemminkin – koko ammattialaan.

 

Lukemistoa

Haltia, P. 2011. Toimivaan osaamisperustaisuuteen. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 13 (4), 57–67. 

Tynjälä, P. 1999. Konstruktivistinen oppimiskäsitys ja asiantuntijuuden edellytysten rakentaminen koulutuksessa. Teoksessa A. Eteläpelto & P. Tynjälä (toim.) Oppiminen ja asiantuntijuus. Työelämän ja koulutuksen näkökulmia. Helsinki: WSOY, 160–179.

    Kommentit

    blog comments powered by Disqus