Kaikki opittu perustuu aiemmin opittuun – M.O.T

Oppimisteoreettisesti vahvin perustelu osaamisperusteiselle toimintamallille tulee siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että uuden omaksuminen on mahdollista vain jo osatun ansiosta. Kaikki uusi oppiminen perustuu aiemmin opitulle. Uusi tieto ymmärretään aiemman ymmärryksen pohjalta ja uusi opiskeltava taito kiinnittyy opiskelijalla jo olevaan taitoperustaan. 

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, täytyy aiemmin opittuun sisällyttää myös emotionaalinen puoli. Aiemmat vaikeudet oppimisessa tai negatiivinen tunnekokemus opiskelun yhteydessä saattaa synnyttää välttämiskäyttäytymistä ja näin ehkäistä uuden oppimista, kun taas positiivinen tunnekokemus voi puolestaan sitä helpottaa. Toisaalta on muistettava, että oppiminen on uusien taitojen hallinnan kehittymistä, jolloin varsinkin taidon oppimisen alkuvaiheessa voi syntyä myös negatiivisia tuntemuksia. Nämä on hyvä tunnistaa osaksi oppimisprosessia, jolloin niille ei tarvitse antaa ylivaltaa. Ne voidaan nähdä luontaisina reaktioina, kun kamppaillaan oman mukavuusalueen ulkopuolella.    

Motivaatio uuden oppimiseen ei ole koskaan itsestäänselvyys, eikä sitä tulisi olettaa olemassa olevaksi enempää kuin sopivaa tieto- tai taitotasoakaan. Aiemmista opiskelu- ja työkokemuksista rakentuneet pystyvyysuskomukset ovat keskeinen oppimista suuntaava motivaatiotekijä. Opiskelijan oppimiskyky lähtee rakentumaan tiedollisista, taidollisista ja tunnetekijöistä, jotka osaamisen opettaja selvittää opetuksensa aluksi. Oppimiskyvyssä on keskeistä hallinnan tunteen saavuttaminen. Osaamisen tuntemukset luovat ja vahventavat opiskelijan identiteettiä vastuullisena ihmisenä ja toimijana. Tämä liittyy myös toiseen motivaation kannalta tärkeään tekijään eli opiskelijan autonomiaan. Opiskelijalle täytyy syntyä kokemus siitä, että hän voi itse toimijana vaikuttaa esimerkiksi omaan oppimiseensa ja siihen liittyviin järjestelyihin. 

Opiskelijan lähtötason huomioon ottaminen on jo kauan ollut hyvin tiedostettu toimintaohje kaikessa pedagogiikassa, ainakin periaatetasolla. Käytännön opetustilanteissa tätä ohjetta on ollut vaikeampi noudattaa. Opetuksessa on liian usein ollut tapana mennä suoraan asiaan sen sijaan, että olisi pysähdytty ensin tutkimaan, mitä kukin opiskelija jo osaa. Tämän seurauksena osa opiskelijoista on voinut turhautua saman asian kertaukseen, osa taas on saattanut pudota kyydistä heti alkuunsa. Väärät uskomukset ja virheelliset työtavat ovat myös saattaneet vahvistua opiskelun myötä, ellei huolellista alkukartoitusta ole tehty.

Osaamisperusteinen henkilökohtaistava opetusmalli varmistaa sen, että opiskelijan lähtötaso otetaan huomioon täysimääräisesti. Sekä opettajan että opiskelijan ponnistelut osuvat tällöin kohdalleen. Opetusteot tukevat parhaalla mahdollisella tavalla oppimistekoja. Tällä tavoin meidän on luvallista myös odottaa, että opiskelijan oppimisen ja osaamisen laatu saavuttaa parhaimman mahdollisen tason. 

Lukemistoa

Deci, E.L. & Ryan, R.M. 2000. The ”What” and “Why” of Goal Pursuit: Human Needs and the Self-Determination of Behavior. Psychological Inquiry 11, 227−268.

Järvenoja, H. & Järvelä, S. 2006. Motivaation ja emootioiden säätely oppimisprosessin aikana. Teoksessa S. Järvelä, P. Häkkinen & E. Lehtinen (toim.) Oppimisen teoria ja teknologian opetuskäyttö. Helsinki: WSOY, 85−102.

Bransford, J. D., Brown A. L. & Cocking, R. R. (toim.) 2004. Miten opimme. Aivot, mieli, kokemus ja koulu. (2004). Committee on Developments in the Science of Learning. Helsinki: WSOY. 

Novak, J. & Gowin, D. B. 1993. Learning how to learn. Cambridge: Cambridge University Press.

Uusimmat artikkelit