Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 56/2018

Akateemisen osaamisen ydin

Metatiedot

Nimeke: Akateemisen osaamisen ydin. Teoksessa A. Karjalainen (toim.) Osaamisen opettaja

Tekijä: Karjalainen Asko; Alaniska Hanna; Kuortti Kimmo

Aihe, asiasanat: HOPS, pedagogiikka, osaaminen, osaamisperusteisuus

Tiivistelmä: Yksinkertainen tapa jakaa osaaminen taidolliseen, tiedolliseen ja itseymmärrykselliseen osa-alueeseen saa lisäväritystä, kun osaamisperusteisuutta tarkastellaan korkeakouluopetuksen ja akateemisen oppimisen näkökulmasta. Korkeakoulumaailmassa ei niinkään puhuta osaamisesta vaan asiantuntijuudesta. Mikä mahtaa olla osaajan ja asiantuntijan välinen ero?

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2018-11-14

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2018102938957

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: CC BY-NC-ND 4.0

Näin viittaat tähän julkaisuun

Karjalainen, A., Alaniska, H. & Kuortti, K. 2018. Akateemisen osaamisen ydin. Teoksessa A. Karjalainen (toim.) Osaamisen opettaja. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 56. Hakupäivä 11.12.2019. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2018102938957.

Yksinkertainen tapa jakaa osaaminen taidolliseen, tiedolliseen ja itseymmärrykselliseen osa-alueeseen saa lisäväritystä, kun osaamisperusteisuutta tarkastellaan korkeakouluopetuksen ja akateemisen oppimisen näkökulmasta. Korkeakoulumaailmassa ei niinkään puhuta osaamisesta vaan asiantuntijuudesta. Mikä mahtaa olla osaajan ja asiantuntijan välinen ero? 

Asiantuntijuuden osatekijöitä voidaan tarkastella synonyymeinä osaamisen osatekijöiden kanssa. Asiantuntijuus perustuu tietoihin, taitoihin ja itseymmärrykseen, aivan kuten osaaminenkin. Se on hyvin organisoituun ja käyttökelpoiseen tietämykseen perustuvaa taitoa ratkaista ongelmia tehokkaasti.

Määrittelyn vaikeus voidaan yrittää ohittaa siten, että otetaan koulutuksen tasoerottelu lähtökohdaksi. Tällöin uskomme, että ammatillinen toisen asteen koulutus tuottaa ammatin osaajia, ammatillisia toimijoita. Ammattikorkeakoulutus taas tuottaa ammatillisia asiantuntijoita, ja yliopistokoulutus tuottaa tieteellisiä asiantuntijoita. Ammatillinen asiantuntijuus on työelämää kehittävää ja uudistavaa oppimista. Tieteellinen asiantuntijuus on uutta tietoa tuottavaa ja tietämisen rajoja avartavaa oppimista. 

On kuitenkin mahdollista, että ammatillinen toimija uudistaa työelämää ja tuottaa uutta tietoa. Tästä syystä rajojen linjaaminen koulujärjestelmän portaiden mukaan ei ole pätevää. Järkevämpää lienee ajatella siten, että osaamisella on tasoeroja. Kun osaaminen edistyy tasolle, jossa henkilö pystyy myös kehittämään työtään, alaansa ja työyhteisöään, hänen osaamistaan voi alkaa luonnehtia asiantuntemukseksi.

Korkeakoulujen opetussuunnitelmiin on Bolognan prosessin myötä laadittu osaamistavoitteet ja aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen käytännöt. Opiskelijat laativat henkilökohtaisen opintosuunnitelman opintojensa tueksi, ja aiemmin hankittua osaamista otetaan huomioon osana tutkinnon suorittamista.

Opetussuunnitelmien vahva sisältöpainotteisuus saattaa kuitenkin kahlita osaamisperusteisuuden vahvistamista. Osaamisperusteisuutta vahventaa, jos opetuksen toteutuksessa painottuu, oppiaineiden ja asiasisältöjen välittämisen tartuntapintana, opiskelijan kehittäminen tiedollisena toimijana. 

Koska yliopisto-opetus on tutkimukseen perustuvaa, sitä leimaa kunkin korkeakoulun tieteellinen suuntautuminen sekä profiloituminen. Jotta osaamisperusteisuus voisi toteutua vahvassa mielessä, tutkinnossa tavoiteltava asiantuntijuus tai ydinosaaminen täytyy pystyä kuvaamaan yleisesti hyväksyttävällä tavalla ilman voimakasta sidonnaisuutta eriäviin koulukuntiin ja tieteenalan sisäisiin tai tieteenalojen välisiin kriittisiin keskusteluihin.

Tieteen jakautuminen koulukuntiin tai tutkimussuuntauksiin ei poista sitä tosiasiaa, että esimerkiksi tutkijan perusosaaminen – kyky arvioida, suunnitella, toteuttaa ja raportoida tieteen kriteerit täyttävää tutkimusta – tulee olla riittävän yhteinen kaikille tieteen suuntauksille ja myös eri tieteenaloille. Jos kuitenkin ajatellaan siten, että kriittisyyden ja itsekritiikin osaamisvaatimus uuden tiedon tuottamisessa yhdistää kaikki tieteellisyyden näkökulmat, tieteen osaaminen tarkoittaa enemmänkin kykyä perusteltuun erimielisyyteen, tieteelliseen keskusteluun ja argumentointiin. Tieteessähän ei ole olemassa varmaa tietoa, on vain tämän hetkistä ja uudistuvaa tietämystä.

Onko tieteiden yhteisen osaamisen filosofinen ydin tällä hetkellä riittävän hyvin kuvattu tai sisällytetty tieteellisiin tutkintoihin? Tämä lienee aivan asiallinen kysymys akateemista opetussuunnitelmaa tehtäessä. Jos yhteinen ydin löytyy, tällöin se voidaan hankintatavasta riippumatta tunnistaa ja tunnustaa ja koulutuksen osaamisperusteisuus voi toteutua täydellisemmin kuin opintokokonaisuuksiin perustuvassa käytännössä.

Osaamisen kuvaamisen ongelmaksi voidaan kokea myös se, että yliopistotutkinnoissa ei useinkaan ole mitään rajattuja ammattikuvia, joiden suunnassa osaamisen voisi kuvata. Luonnontieteilijät, humanistit, yhteiskuntatieteilijät ja insinöörit voivat työllistyä samalla tutkinnolla mitä erilaisimpiin ammatteihin. Akateemisiin tutkintoihin liittyvä osaaminen voi olla niin yleispätevällä tasolla, että se herättää hämmennystä. Tohtoriksi kouluttautunut voi potentiaalisesti osata todella paljon, mutta ei kuitenkaan hallitse tiettyä osa-aluetta ilman harjoittelua ja työssä oppimista siinä kulloisessakin tehtävässä, johon hänet on valittu. Jos näin ajatellaan, akateemisen osaamisen ydin on oppimisen valmiutta ja joustavaa luomiskykyisyyttä.

Akateemisen osaamisen syvällinen kuvaaminen voi tuntua haasteelliselta, vaikka pedagogisesti ajatellen juuri vaikeasti määriteltävän osaamisen kuvaamisyritykset ovat erityisen tärkeitä ja opettavaisia.

 

Lukemistoa

Karjalainen, A. 2007. (toim.) Akateeminen opetussuunnitelmatyö. Oulun yliopisto: Oulun yliopistopaino.

Sorvali, I, 2009. Tutkintoasetusten edellyttämä tieteellisyys yliopisto-opinnoissa. Teoksessa A. Rahkonen, M. Isola & M. Wennström (toim.) W5W2 – pilotoinnillla kohti oppimisen kumuloitumista. Oulun yliopiston opetuksen kehittämisyksikön julkaisuja. Dialogeja 12. Oulun yliopisto: Oulun yliopistopaino.

    Kommentit

    blog comments powered by Disqus