Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 85/2019

Sanoista tekoihin – Osaamispuheesta opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen käytänteisiin Oulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa

9.12.2019 ::

Metatiedot

Nimeke: Sanoista tekoihin – Osaamispuheesta opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen käytänteisiin Oulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Teoksessa H. Alaniska (toim.) Pohjoista laatua

Tekijä: Happo Iiris; Perunka Sirpa

Aihe, asiasanat: ammatilliset opettajakorkeakoulut, arviointi, HOPS, henkilökohtaistaminen, osaaminen, osaamisperusteisuus

Tiivistelmä: Oulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa toteutetaan osaamisperustaista opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelman osaamissanoista siirtyminen osaamistekoihin on vaatinut yhteistä osaamisperustaisen ideologian kirkastavaa keskustelua ja kehittämistyötä. Vähitellen koulutuksen ennakkoon suunniteltu aikataulutus ja valmiit oppimistehtävät ovat väistyneet aidosti opiskelijan tarpeista rakentuvan oikea-aikaisen ja yksilöllisen opintopolun suunnittelun ja toteutuksen tieltä.

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2019-12-09

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2019112243744

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: CC BY-NC-ND 4.0

Näin viittaat tähän julkaisuun

Happo, I. & Perunka, S. 2019. Sanoista tekoihin – Osaamispuheesta opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen käytänteisiin Oulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Teoksessa H. Alaniska (toim.) Pohjoista laatua. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 85. Hakupäivä 29.3.2024. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2019112243744.

Oulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa toteutetaan osaamisperustaista opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelman osaamissanoista siirtyminen osaamistekoihin on vaatinut yhteistä osaamisperustaisen ideologian kirkastavaa keskustelua ja kehittämistyötä. Vähitellen koulutuksen ennakkoon suunniteltu aikataulutus ja valmiit oppimistehtävät ovat väistyneet aidosti opiskelijan tarpeista rakentuvan oikea-aikaisen ja yksilöllisen opintopolun suunnittelun ja toteutuksen tieltä.

Kuva: Shutterstock

KUVA: goodluz/Shutterstock.com

Osaamisperustaisuuden ilmeneminen koulutuksen toteutuksessa 

Osaamisperustaisen koulutuksen tärkeä kulmakivi on opiskelijoiden osallisuus omien opintojensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelija voi aidosti vaikuttaa siihen, miten, missä ja milloin hän hankkii osaamista ja osoittaa saavutetun osaamisensa. Se, miten paljon osallisuutta mahdollistetaan, tuo näkyväksi myös sen, miten koulutuksen järjestäjä ymmärtää osaamisperustaisuuden ja toimeenpanee koulutuksen. Osaamisperustaisuus voi ilmetä pelkästään osaamiskirjoituksena ja osaamispuheena, mikä tulee näkyväksi kirjoitetussa opetussuunnitelmassa ja opettajien kertomuksissa ja puheissa. Toisessa ääripäässä se on opiskelijoiden osallisuutta edistävä ja henkilökohtaistamiseen perustuva osaamisperustainen koulutus. (Kuvio 1.) Karjalainen, A. (toim.) 2018. Osaamisen opettaja. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 56. Hakupäivä 12.9.2019. http://urn.fi/urn:isbn:978-951-597-160-9

Osaamisperustaisuuden ilmeneminen koulutuksen toteutuksessa

KUVIO 1. Osaamisperustaisuuden ilmeneminen koulutuksen toteutuksessa KUVIO 1. Osaamisperustaisuuden ilmeneminen koulutuksen toteutuksessa. Teoksessa Karjalainen, A. (toim.) 2018. Osaamisen opettaja. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 56. Hakupäivä 12.9.2019. http://urn.fi/urn:isbn:978-951-597-160-9

Osaamisperustaisuuden ulottuvuuksia ja toteutumista tarkasteltaessa opettaja voi pohtia muun muassa seuraavia kysymyksiä: 

Jos kaikkiin kysymyksiin tulee kyllä-vastaus, niin koulutus toteutuu osaamisperustaisena ja opiskelijan osaamistarpeesta lähtevänä henkilökohtaisena osaamisen kehittämisen prosessina. Vastaavasti kielteinen vastaus kaikkiin kysymyksiin kuvastaa koulutuksen toteutusta, jossa koulutuksen järjestäjä ja opetuksen ja ohjauksen toimeenpanija määrittelevät, miten ja milloin opiskellaan. Opintopolku on näin ollen ennalta määrätty ja kaikille opiskelijoille samanlainen. Perunka, S. & Happo, I. 2018. Osallistava pedagogiikka jakaa vallan ja vastuun. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 1. Hakupäivä 12.9.2019. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe201801101177 Shier, H. 2001. Pathways to Participation: Openings, Opportunities and Obligations. Children & Society 15,107–117. Hakupäivä 14.9.2019. http://ipkl.gu.se/digitalAssets/1429/1429848_shier2001.pdf

Tässä artikkelissa kuvaamme Oulun ammatillisen opettajakorkeakoulun osaamisperustaisen koulutuksen kehittymistä ja toteutusta eli sitä, miten olemme siirtyneet osaamissanoista osaamistekoihin. Siirtyminen on edellyttänyt koko henkilöstön yhteistä sitoutumista osaamisperustaisen suunnittelun, opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin toteuttamiseen omassa toiminnassaan. Artikkelissa käyttämämme suorat lainaukset ovat haastatteluaineistoa meneillään olevasta tutkimuksestamme, jossa tutkimme opiskelijoiden käsityksiä osaamisperustaisesta koulutuksesta. Haastateltavat ovat opettajankoulutuksesta valmistuneita opiskelijoita vuosilta 2016–2019, joilla kaikilla on kokemus osaamisperustaisesta opiskelusta opettajankoulutuksessa. 

Osaamisperustaisen koulutuksen kehittyminen Oulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa    

Oulun ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajankoulutuksessa on jo useiden vuosien ajan kehitetty osaamisperustaista koulutusta. Opetussuunnitelman uudistuksen yhteydessä vuodesta 2016 lähtien kaikkien opiskelijoiden opinnot ovat toteutuneet osaamisperustaisesti ja opiskelijoiden opintopolut ovat olleet henkilökohtaistettuja. Osaamisperustaisen koulutuksen kehittymisen on mahdollistanut henkilöstön yhteinen tahtotila sekä ammatillisen opettajakorkeakoulun johtajan tuki ja osallisuus yhteiseen kehittämiseen. Yhteisöllistä kehittämistyötä tehdään avoimessa opetussuunnitelmatyöryhmässä, johon kutsutaan kaikki opettajakorkeakoulun työntekijät sekä työelämäverkostojen ja opiskelijoiden edustajia (kuva 1.)  

Opettajankoulutuksen opetussuunnitelmatyöryhmän kokoontuminen

KUVA 1. Opettajankoulutuksen opetussuunnitelmatyöryhmän kokoontuminen (kuva: Iiris Happo) 

Opiskelijan osallisuuden mahdollistaminen ja osaamisperustaisen toteutuksen toimeenpano ovat kontekstisidonnaisia ja mahdollisuudet niiden aitoon toteutumiseen vaihtelevat. Myös yksittäisen opettajan ajattelu ja toiminta vaihtelevat osaamisperustaisuuden ulottuvuusjanalla pedagogisen ajattelun muuttuessa ja ammatillisen kehittymisen edetessä (ks. kuvio 1). Osaamispuheesta ei siirrytä suoraan opiskelijan osaamistarpeesta lähtevään henkilökohtaiseen prosessiin, vaan niiden väliin sijoittuu niin sanottu välitila (liminal space), joka on välittävä vaihe vanhan ja uuden välillä. Tässä muutosvaiheessa yhteinen keskustelu on avainasemassa, koska yhteisesti ymmärretyt kynnys- ja avainkäsitteet ovat muutoksessa keskeisiä. Myös osallisuuden kokemus edistää muutosta. Barrett, T., Cashman, D. & Moore, S. 2011. Designing problems and triggers in different media: Challenging all students. In T. Barrett & S. Moore (Eds.) New approaches to problem based learning: Revitalising your practice in higher education. London: Routledge, 18–35.

Oulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa kaikkien osallisuus ja jatkuva vuoropuhelu osaamisperustaisen opetussuunnitelman sisällöstä ja toimeenpanosta on edistänyt muutoksen etenemistä. Yhteinen ymmärrys on rakentunut yhteisöllisen keskustelun ja yhdessä tekemisen avulla. Pohdinta ja keskustelu jatkuu edelleen.  

Ammatillisen opettajankoulutuksen osaamisperustainen toteutus

Oulun ammatillisen opettajankoulutuksen osaamisperustainen opetussuunnitelma sisältää osaamisalueet sekä niihin liittyvät opiskelijalähtöiset osaamistavoitteet ja arviointikriteerit. Valmiita oppimistehtäviä tai opintojen etenemissuunnitelmaa ei ole, vaan opiskelija suunnittelee vaadittavan osaamisen hankkimisen ja osoittamisen ja aikataulun itse.    

Opintojen ensimmäinen vaihe on oman osaamisen itsearviointi. Tavoitteena on, että opiskelija tunnistaa oman osaamisensa ja kehittymistarpeensa, ja laatii oman henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa (HOPS) sen pohjalta. Opiskelijan osaamistavoitteisiin liittyvää aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan mahdollisimman kattavasti osaksi opettajaopintoja. Osaamisen kehittämiseksi opiskelijalle tarjotaan opetusta ja ohjausta sekä harjoittelua vertaisryhmässä ja aidoissa koulutuksen toimintaympäristöissä. Jokainen opiskelija etenee opinnoissaan oman aikataulunsa mukaan. Kun osaaminen on hankittu, hän osoittaa osaamisensa valitsemallaan tavalla. (Kuvio 2.) Opettajaopiskelijoiden osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuutta henkilökohtaisten opintopolkujen suunnitteluun ja toteuttamiseen tuetaan jatkuvalla kunkin opiskelijan yksilöllisen ohjaustarpeen mukaisella ohjauksella. Barrett, T., Cashman, D. & Moore, S. 2011. Designing problems and triggers in different media: Challenging all students. In T. Barrett & S. Moore (Eds.) New approaches to problem based learning: Revitalising your practice in higher education. London: Routledge, 18–35.

Oulun ammatillisen opettajankoulutuksen osaamisperustainen prosessi

KUVIO 2. Oulun ammatillisen opettajankoulutuksen osaamisperustainen prosessi KUVIO 2. Oulun ammatillisen opettajankoulutuksen osaamisperustainen prosessi. Teoksessa Oulun ammattikorkeakoulu. Ammatillinen opettajakorkeakoulu. 2019. Opetussuunnitelma 2018–2019. Hakupäivä 7.5.2019. https://www.oamk.fi/opinto-opas/amok-ops/ammatillinen-opettajankoulutus/osaamisperusteisuus

Osaamisperustaisen toteutuksen haasteita ja vahvuuksia 

Osaamisperustainen toteutustapa ja siihen liittyvien periaatteiden sisäistäminen sekä käytännön toteuttaminen on aiheuttanut hämmennystä opiskelijoille Rusanen, T. & Tauriainen, T-M. 2018. Osaamisperusteisuus edellyttää jatkuvaa reflektointia, yksilöllistä ohjausta ja selkeitä arviointikriteerejä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 35. Hakupäivä 2.10.2019. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2018060425231 Kiviniemi, K. 2019. Opiskelijapalautetta osaamisperusteisesta ja henkilökohtaistetusta ammatillisesta opettajankoulutuksesta 2017–2019. Amokin aakkoset -blogi 31.5. Oulun ammattikorkeakoulu. Hakupäivä 3.10.2019.  https://blogi.oamk.fi/2019/05/31/opiskelijapalautetta-osaamisperusteisesta-ja-henkilokohtaistetusta-ammatillisesta-opettajankoulutuksesta-2017-2019/ Granlund, J. 2019. Osaamisperusteisesta koulutuksesta valmiuksia opettajan työhön: Oulun ammatillisesta opettajakorkeakoulutusta valmistuneiden näkökulmia. Opinnäytetyö. Lapin yliopisto, Rovaniemi.  Hakupäivä 11.10.2019. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/63809/Granlund.Johanna.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Oman kokemuksemme mukaan osaamisperustaisen opettajankoulutuksen toteutus oli alkuvuosina haasteellista myös opettajille, koska toteutusmuoto sisälsi uusia ja erilaisia toiminnan periaatteita. Osaamisperustaisessa toteutuksessa luovuttiin muun muassa kaikille yhteisistä aikatauluista ja tehtävistä sekä pakollisista läsnäoloista. Keskeisiksi opettajan tehtäviksi tuli opiskelijoiden aiemman osaamisen tunnistaminen, yksilölliseen osaamisen hankkimiseen ja osoittamiseen ohjaaminen sekä arvioinnin toteuttaminen. Arviointikriteereiden kirkastaminen opiskelijoille ja myös meille opettajille oli tärkeää, jotta kaikki ymmärtäisivät ne samalla tavalla ja arvioinnin oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus toteutuisi. 

Ensimmäisten osaamisperustaisten toteutusten kokemuksen myötä puhe osaamisperustaisuudesta on siirtynyt yhä vahvemmin käytännön toteutukseen. Osallistava pedagogiikka ja osaamisperustaisen mallin rakenne ja vahvuus ovat selkiytyneet ja tämän myötä myös opiskelijoiden ohjaaminen on kehittynyt. Yhteisten aikataulujen ja tehtävien sekä läsnäolojen seurannasta luopuminen on vapauttanut aikaa olennaiseen eli opiskelijan ammatillisen kasvun tukemiseen. 

Osaamisperustaisen opiskelun myötä opiskelijan taito tunnistaa omaa osaamistaan kehittyy, mikä on välttämätön jatkuvan ammatillisen kasvun ja kehittymisen taito.  Ammatillisen opettajankoulutuksen osaamisperustaiset osaamistavoitteet ja toteutus ovat opettajaopiskelijoiden haastatteluiden mukaan auttaneet opiskelijoita tunnistamaan omaa kehittymistään ja löytämään oman persoonallisen opettajaidentiteetin. Happo, I. & Perunka, S. Oulun ammattikorkeakoulu. Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Julkaisematon haastattelumateriaali vuosilta 2016–2019.


Warning: Declaration of Concrete5_Model_FileAttributeKey::getList() should be compatible with Concrete5_Model_AttributeKey::getList($akCategoryHandle, $filters = Array) in /opt/www/docs/epooki/concrete/core/models/attribute/categories/file.php on line 102

Warning: Declaration of Concrete5_Model_FileAttributeKey::add($at, $args, $pkg = false) should be compatible with Concrete5_Model_AttributeKey::add($akCategoryHandle, $type, $args, $pkg = false) in /opt/www/docs/epooki/concrete/core/models/attribute/categories/file.php on line 161

hipsut_oranssi.pngMinulle osaamisperustaisuus on toiminut hyvin, kun pääsi alkuhämmennyksestä. Osaamistavoitteet ovat juuri opetuksen käytännön mukaisia. Osaamistavoitteet näyttivät suunnan, mihin tavoittelee itsekin. Tavoitteiden perusteella pysty saamaan ymmärrystä asiaan. Osaamista pystyi näyttämään monella tavalla ja aiempaa osaamista arvostettiin.

Osaamisperustaisen koulutuksen periaatteita ovat opiskelijan vapaus ja vastuu omien opintojensa suunnittelusta ja toteutuksesta Perunka, S. & Happo, I. 2018. Osallistava pedagogiikka jakaa vallan ja vastuun. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 1. Hakupäivä 12.9.2019. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe201801101177. Vapaus antaa tilaa omalle yksilölliselle ajattelulle ja persoonalliselle opettajuuden rakentamiselle. Samalla se ohjaa ottamaan vastuun omista opinnoista ja osaamisen kehittymisestä. 

hipsut_oranssi.pngMihinkään ei ole pakko osallistua. Jos olisi hirveän tiukat säännöt, että pitää olla läsnä ja kaikki pitää olla tehtynä, niin valmistuminen jäisi myöhemmäksi tai jäisi valmistumatta. Toivoisi, että muissakin opinnoissa ja kouluissa olisi tämmöinen mahdollisuus. Aiempaan opiskeluun verrattuna tämä oli vapaampaa, mikä toi itselle vastuuta ja intoa.

Erityisen toimivaa osaamisperustaisessa koulutuksessa on opiskelijasta itsestä lähtevä henkilökohtaisen opintopolun suunnittelu ja toteutus. Hän voi kehittyä ja kehittää osaamistaan koko ajan omista lähtökohdistaan, kun kaikkien opiskelijoiden ei tarvitse edetä samaa opintopolkua. Opintojen ohjauksessa toimitaan koko opintojen ajan yksilöllisesti ja oikea-aikaisesti opiskelijan ohjaustarpeen ja juuri hänelle sopivan ohjausmuodon mukaan Perunka, S. 2015. ”Tässä on hyvä syy ammatillisesti keskustella”. Ohjaavien opettajien käsityksiä opetusharjoittelun ohjauksesta ammatillisessa opettajankoulutuksessa. Väitöskirja. Lapin yliopisto, Rovaniemi. Hakupäivä 7.11.2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-851-0

hipsut_oranssi.pngSe meni aivan minun lähtökohdista.

Sanoista tekoihin – teoista tuloksiin

Muutos osaamisperustaiseen toteutukseen on vaatinut aikaa ja ajattelun muutosta koko henkilöstöltä. Muutos on antanut vapauden toteuttaa sellaista pedagogiikkaa, johon itse uskoo ja ajattelee, että juuri näin koulutuksen tuleekin toteutua. Osaamisperustaisuutta ja osallisuutta korostavan pedagogiikan toteuttamisen jälkeen ei ole paluuta entiseen. Olisi mahdotonta pedagogisesti perustella opiskelijoille, miksi kaikkien pitäisi tehdä samat oppimistehtävät ja palauttaa ne saman aikataulun mukaan tai minkä vuoksi opetusharjoittelua pitäisi vielä jatkaa, vaikka opiskelija on jo osoittanut saavuttaneensa osaamistavoitteiden mukaisen osaamisen. 

Osaamisperustaisessa koulutuksessa opiskelijalla on vapaus ja vastuu omien opintojensa suunnittelusta ja toteutuksesta. Samalla se antaa myös opettajalle uudenlaisen vapauden ja vastuun. Se vapauttaa opettajan muun muassa kontrolloinnista ja epätarkoituksenmukaisten toimintojen vaatimisesta kaikilta opiskelijoilta. Tämä vapaus tuo opettajalle mukanaan vastaavasti vastuun oppijantuntemuksesta sekä opiskelijoiden tarkoituksenmukaisesta ohjaamisesta. Jokaiselle opiskelijalle tulee tarjota juuri hänen tarvitsemaansa ohjausta oikea-aikaisesti ja hänelle sopivassa muodossa. Opiskelijan koulutuksen aikainen kokemus on merkittävä muutosvoima myös ammatillisen koulutuksen pedagogiseen kehittymiseen. Opettajaopiskelijoiden omien positiivisten kokemusten myötä osaamisperustaisuus siirtyy myös heidän omaan opetukseensa.

Lähteet

    Kuvalähteet