Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 118/2020

Bioanalyytikkokoulutuksen historiaa

21.12.2020 ::

Metatiedot

Nimeke: Bioanalyytikkokoulutuksen historiaa. Teoksessa K. Virolainen, S., Kekäläinen & S-L. Halme (toim.) Sydämen kultainen kosketus – aurinko nousee Oulusta. Hyvinvoinnin, terveyden ja hoitotyön edistäjät

Tekijä: Paldanius Mika

Aihe, asiasanat: bioanalyytikot, historia, koulutus, laboratoriohoitajat

Tiivistelmä: Laboratoriohoitajan ammatti on kehittynyt laboratorioapulaisten, sairaalalaboranttien ja laboratoriohoitajien koulutusten kautta bioanalyytikon tutkinto-ohjelmaksi. Edelleenkin valmistuneet bioanalyytikot laillistetaan virallisesti Valviran kautta laboratoriohoitajiksi. Aluksi koulutus kesti vain vuoden ja myöhemmin se pidentyi vaiheittain nykyisen muotoiseksi kolmen ja puolen vuoden koulutukseksi.

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2020-12-21

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2020120299080

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: CC BY-NC-ND 4.0

Näin viittaat tähän julkaisuun

Paldanius, M. 2020. Bioanalyytikkokoulutuksen historiaa. Teoksessa K. Virolainen, S., Kekäläinen & S-L. Halme (toim.) Sydämen kultainen kosketus – aurinko nousee Oulusta. Hyvinvoinnin, terveyden ja hoitotyön edistäjät. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 118. Hakupäivä 2.3.2021. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2020120299080.

Laboratoriohoitajan ammatti on kehittynyt laboratorioapulaisten, sairaalalaboranttien ja laboratoriohoitajien koulutusten kautta bioanalyytikon tutkinto-ohjelmaksi. Edelleenkin valmistuneet bioanalyytikot laillistetaan virallisesti Valviran kautta laboratoriohoitajiksi. Aluksi koulutus kesti vain vuoden ja myöhemmin se pidentyi vaiheittain nykyisen muotoiseksi kolmen ja puolen vuoden koulutukseksi.

Valokuva bioanalyytikosta ja tabletista.

KuVA: PopTika/Shutterstock.com

Laboratoriohoitajan ammatin alkuvaiheet Suomessa

Alkuvaiheessa kliininen laboratoriotoiminta perustui hoitavien lääkärien tekemiin laboratoriotutkimuksiin ja heillä oli apunaan avustajia, joilla ei ollut välttämättä koulutusta. Lääkärien työkuorman lisääntyessä heillä ei ollut aikaa opiskella laboratoriomenetelmien yksityiskohtia ja tehdä itse potilasnäytteitä. Kliinisiin laboratorioihin tarvittiin työntekijöitä, jotka syventyivät laboratoriotutkimuksiin. Sairaanhoitajat olivat ensimmäisiä työntekijöitä laboratoriossa, joilla oli taustallaan terveysalan koulutusta. Kliiniseen laboratoriotoimintoihin erikoistuneet sairaanhoitajat tekivät muun muassa verenkuva-, verensokeri- ja selkäydintutkimuksiin liittyviä laboratoriomäärityksiä. Suoniverinäytteidenotto säilyi kuitenkin tässä vaiheessa vielä lääkärien tehtävänä. 

Laboratorioalan ensimmäinen koulutus aloitettiin Suomessa vuonna 1953. Laboratorioteknillisten apulaisten kurssi oli aluksi yksivuotinen. Hyvin pian huomattiin, että koulutus ei vastannut työssä vaadittuihin taitoihin ja osaamiseen. Koulutus pidennettiin 10 vuotta myöhemmin kaksivuotiseksi.

Oulun läänisairaalan toiminta ja Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan toiminta laajeni merkittävästi 1960-luvun alussa ja laboratorioapulaisista alkoi olla huutava pula. Aluksi kouluttamatonta väkeä otettiin töihin ja heitä perehdytettiin työpaikoilla tekemään laboratoriomäärityksiä. Ensimmäinen Oulussa vuonna 1963 aloitettu laboratorioapulaisten kurssi oli yksivuotinen, vaikka opetusohjelma oli laadittu kaksivuotiseksi.

Laboratoriohoitaja nimikettä alettiin käyttää virallisesti vuonna 1966. Lääkintöhallitus teki päätöksen sairaalalaborantti-nimikkeen poistamisesta. Laboratoriohoitajia koulutettiin 1960-luvun loppupuolella Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Vaasassa. Kaksi ja puolivuotinen koulutusaika otetiin käyttöön vuonna 1971.

Kuittisen merkittävä rooli laboratoriohoitajien ammatillisen osaamisen kehittämisessä 

Iines Kuittisen rehtorina toimimisen aikana terveydenhuollon koulutuksia haluttiin yhtenäistää. Keskusammattikoulun puolella ollut laboratoriohoitajakoulutus siirrettiin sairaanhoito-oppilaitokseen. Pohjois-Pohjanmaan ammattikoulusta valmistui vuosina 1965–1975 yhteensä 175 laboratoriohoitajaa. Vuoden 1975 syksyllä Oulun sairaanhoito-oppilaitos otti 36 siirto-opiskelijaa ammattikoulusta jatkamaan laboratoriohoitajaopintojaan. Vuonna 1974 Kuopio ja Tampere ottivat myös sairaanhoito-oppilaitoksiinsa laboratoriohoitajakoulutuksen. 

Oulun sairaanhoito-oppilaitoksessa aloitti ensimmäinen kahdeksantoistahenkinen opiskelijaryhmä 8.1.1975. Iines Kuittisen rehtorina toimimisen aikana laboratoriohoitajien koulutus kesti viisi lukukautta. Viimeinen kaksi ja puolivuotisen koulutuksen suorittanut valmistui vuonna 1989. Sairaanhoito-oppilaitos muutettiin terveydenhuolto-oppilaitoksesi vuonna 1988. 

Laboratoriohoitajat liitettiin vuonna 1978 asetuksella lakiin sairaanhoitotoimenharjoittajiksi. Laboratoriohoitajien asema vakiintui ja heistä tuli suurin ammattiryhmä kliinisissä laboratorioissa. Ei-yliopistollisten korkeakoulujen perustamista mietittiin vuonna 1983 korkeakoululaitoksen kehittämislakityöryhmässä. Tarkoituksena oli yhtenäistää Suomen koulujärjestelmää eurooppalaisten esikuvien kaltaiseksi. Tavoitteena oli nostaa koulutustasoa ja luoda rinnakkainen väylä tiedekorkeakoululle. 

Laboratoriohoitajien ammatin kehittyminen oli merkittävää 1980-luvulla. Teknisen osaamisen rinnalle tuli hoidollinen ajattelu. Koulutuksessa huomioitiin potilas kokonaisuutena ja tätä kautta laboratoriohoitajien asema hoitotyössä vakiintui. Näytteenotto on ollut ammatin perustehtävä alusta lähtien. Ammattiin on kuulunut itsenäistä arviointia siitä, miten luotettavia tutkimustuloksia saadaan. Näytteenotto, kuljetus, säilytys ja analysointeihin liittyvät laadunarvioinnit vaativat laaja-alaista erityisosaamista sekä kokemusta. 

Laboratoriohoitajien ammatissa potilaan esivalmistelu laboratoriotutkimuksiin ja tunnistaminen ovat tärkeitä asioita ennen tutkimusten aloittamista. Analysointiin liittyvässä osaamisessa on huomioitava ja ennakoitava erilaisia asioita, kuten laaduntarkkailu, kemiallisten aineiden kulutus ja näytteiden esivalmistelut. Toisaalta teknistä osaamista on tarvittu ja tarvitaan aina laboratorioissa automaation, erikoislaitteiden sekä erilaisten it-ohjelmistojen lisääntyessä. 

Pohjois-Suomessa oli pulaa erikoislaboratoriohoitajista ja Oulun sairaanhoito-oppilaitoksen rehtorina Iines Kuittinen antoi tehtäväksi 1978 suunnitella erikoislaboratoriohoitajakoulutuksen Ouluun. Keväällä 1978 Ulla Jorma oli sairaanhoidonopettajana suunnittelemassa Kuittisen johdolla erikoislaboratoriohoitajakoulutuksen aloittamista. Tutkimusmenetelmiin erikoistuminen vaati laboratoriohoitajilta yhä syvempää osaamista erikoisaloilla. Toisaalta laboratorioalalla oli pulaa hallinnollisesta ja työnjohdollisesta osaamisesta, koska Pohjois-Suomessa ei ollut päteviä hakijoita osastonhoitajien, apulaisosastonhoitajien ja erikoislaboratoriohoitajien virkoihin. 

Ensimmäiseen syksyllä 1978 aloittavaan ryhmään kuului kaksitoista opiskelijaa ja koulutus kesti yhden lukuvuoden.  Heidän opintonsa painottuivat kliiniseen kemiaan ja hematologiaan. Erikoislaboratoriohoitajakoulutus antoi valmiudet toimia erikoislaboratoriohoitajan viran lisäksi apulaisosastonhoitajan sekä osastonhoitajan viroissa. Erikoislaboratoriokoulutuksen tiedettiin olevan väliaikainen ratkaisu, mutta koulutus jatkui vuoteen 1994 saakka. Erikoislaboratoriohoitajakoulutusta toteutettiin myöhemmin kaksi kertaa monimuoto-opiskeluna. Oulusta valmistui vuosina 1978–1994 yhteensä 284 erikoislaboratoriohoitajaa. 

Iines Kuittisen eläköitymisen jälkeen keskiasteen koulu-uudistus muutti laboratoriohoitajakoulutusta. Peruskoulupohjaiset opiskelijat aloittivat yleissivistävällä jaksolla ja heidän koulutuksensa kesti vuoden pidempään kuin lukiopohjaisilla opiskelijoilla. Kolme ja puoli vuotta kestävässä lukiopohjaisessa koulutuksessa erikoistuttiin suoraan. Valmistuvat opiskelijat laillistettiin laboratoriohoitajiksi, joilla oli pätevyys myös erikoislaboratoriohoitajien virkoihin. Ammattikorkeakouluun siirtyminen tapahtui vuonna 1992. 

Laillistettujen laboratoriohoitajien jatko-opinnot ja nykymuotoinen koulutus

Laboratoriohoitajien jatko-opintoja oli mahdollisuus suorittaa vuoteen 1994 saakka sairaanhoito-oppilaitoksessa jatko-opintojen jaoksessa, josta valmistui sairaanhoidon opettajia ja ylihoitajia.  Myöhemmin laboratoriohoitajat ovat voineet opiskella yliopistossa. Oman tieteenalan opintoja oli mahdollista opiskella yliopistossa vuosina 1997–2010 joka toinen vuosi alkavilla kliinisen laboratoriotieteen opinnoilla. Tällä hetkellä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat voivat valita bioanalytiikan yamk-opintoja 20 opintopisteen verran. Ylemmän ammattikorkeakoulun opinnot toteutetaan valtakunnallisesti yhdessä kuuden ammattikorkeakoulun kanssa (Savonia, Tamk, Oamk, Novia, Turunamk ja Metropolia).

Nykyisessä bioanalyytikon tutkinto-ohjelmassa opiskellaan monipuolisesti laboratorioiden erityisaloja. Koulutuksessa on huomioitu muun muassa kliinisen fysiologian, kemian, patologian sekä mikrobiologian erikoisalojen perusmenetelmien teoreettiset ja käytännön opinnot. Opiskelijat voivat lähteä kansainväliseen opiskelijavaihtoon ja valmistuneet bioanalyytikot voivat tehdä työtä monipuolisesti niin julkisissa kuin yksityisissä organisaatioissa.

Kuittisen viitoittamalla polulla

Rehtori Iines Kuittisella on ollut merkittävä rooli erikoislaboratoriohoitajatutkinnon alullepanijana. Hän on vaikuttanut laboratoriohoitajien ammatillisen osaamisen kasvuun. Pohjois-Suomen laboratoriohoitajien erikoisosaamisen ja työnjohdollisen koulutuksen kautta laboratoriohoitajat ovat turvanneet eri laboratorioerikoisalojen osaamisen jatkumisen alueellamme. Hänen kauttaan laboratoriohoitajien koulutustasoa nostettiin ja työelämän tarpeisiin vastattiin kouluttamalla erikoisosaajia kliinisiin laboratorioihin. Hän ajoi voimakkaasti terveysalan koulutuksen monialaista ja monipuolista kehittämistä Oulussa. Oulun ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan yksikkö jatkaa hänen viitoittamallaan tiellään visionäärisesti ja rohkeasti toimien. 

Lähteet

Alatolonen, T. 2004. Tulevaisuuden kvalifikaatiot kliinisessä laboratoriotoiminnassa. Väitöskirja. Lapin yliopisto. Hakupäivä 4.9.2020. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-20111131010

Hako, P. (toim.) 2008. Laboratoriotyön muistoja. Hämeenlinna: Kariston kirjapaino Oy. 

Haikola, S. 1999. Pohjoissuomalaista laboratoriotoimintaa 1977–1997. Pohjois-Suomen Laboratoriohoitajayhdistys P-SLaby ry 20-vuotishistoriikki. Oulu.  

    Kommentit

    blog comments powered by Disqus