EURONAINEN-etusivulle
Euronainen-seminaariLuennoitsijatHinnat ja ilmoittautuminenOhjelmaYhteistyötahot

Luennoitsijat

Riitta Saarikangas on markkinointivaikuttaja ja viestinnän ammattilainen, joka on vuosia kouluttanut liike-elämän ammattilaisia Suomessa ja ulkomailla. Riitta on mukaansatempaava ja armoton luennoitsija.

Tekn.tri Leenamaija Otala toimii dosenttina Teknillisessä korkeakoulussa. Hänen alaansa ovat oppiva organisaatio, työpaikan hyvinvointi ja työvire sekä osaamisen, innovatiivisuuden ja kilpailukyvyn kehittäminen. Vuodesta 1990 hän on ollut toimitusjohtaja, tutkija, kouluttaja ja konsultti yrityksessään Pro Competence Oy. Hän on kirjoittanut ja toimittanut 17 kirjaa ja noin 150 artikkelia. Otala on aikaisemmin toiminut mm. Nokian koulutusjohtajana ja Nokia Mobile Phonesin yrityssuunnittelujohtajana.

Vesa Keskinen on 35-vuotias, ikuinen pikkukylän viikari Tuurin kylästä. Ehtymätön ideoija ja kyseenalaistaja. "Onnistut omaksumalla omatuntosi oppaaksesi" on yksi Vesan mieliviisauksista. Veljekset Keskinen on kasvanut Suomen suurimmaksi yksityiseksi tavarataloksi sekä vetovoimaisimmaksi matkailukohteeksi.

Jari Sarasvuo on tunnettu yritysvalmentaja, joka on parhaimmillaan sekä suurten yleisöjen ammatillisena innostajana että yritysten ylimmän johdon strategisena sparraajana. Hänen perustamansa valmennusyritys Trainers’ House on nopeasti kasvava 30-henkinen valmentajaorganisaatio.



Koulutus- ja kehittämispalvelut

Päivitetty 15.8.2002 Viestintäpalvelut