Oamkista valmistuu kansainvälisyyteen ja yrittäjyyteen
Teksti: Anni Jyrinki Kuva: Raisa Juntunen
Liiketalouden yksiköstä valmistunut Raisa Juntunen halusi työltään kansainvälisyyttä. Luonnonvara-alan yksiköstä valmistunut Tiia Ritamäki puolestaan halusi yrittäjyyttä. He molemmat saivat, mitä toivoivat.
Raisa Juntunen sanoo olleensa aina kiinnostunut opiskelemaan tutkinnon englanniksi. Hän ei tarkalleen tiennyt, millä alalla halusi toimia, mutta tärkeintä oli työn kansainvälisyys.
Raisan ammattihaaveet saattelivat hänet aloittamaan opintonsa Oamkissa ja hän valmistui joulukuussa 2001 tradenomiksi englanninkielisestä Degree Programme in International Business -koulutusohjelmasta ensimmäisten joukossa.
– Opiskelu oli monimuotoista ja monikulttuurista. Joukossamme oli monien eri kulttuurien edustajia, mikä toi mukavan vivahteen opiskeluun.
Valmistumisen jälkeen Raisa työllistyi sukkelasti iiläiseen high tech -yritykseen ensin yleisassistentiksi.
– Viiden vuoden aikana etenin yrityksessä niin, että toimin johdon assistenttina viimeisinä vuosina. Tuona aikana olin välillä töissä myös Pekingissä ja Hong Kongissa.
Sitten Raisa sai vinkin uudesta työpaikasta entiseltä opiskelukaveriltaan.
– Työskentelen tällä hetkellä EB, Elektrobit Oyj:ssä Wireless Communications -liiketoimintayksikössä markkinointikoordinaattorina.
Haaveena oma yritys
Tiia Ritamäki valmistui Luonnonvara-alan yksiköstä hortonomiksi joulukuussa 2007. Aiemmin hän oli kouluttautunut puutarhuriksi ja kaipasi ammattikorkeakoulusta lisää koulutusta samalta alalta.
– Hortonomin opinnoissa suuntauduin yrittäjyyteen. Eritoten janosin tietoa taloushallinnosta sekä kasvihuoneviljelystä. Suunnitelmissani siinteli oma yritys.
Opintoja Tiia kehuu varauksettomasti, etenkin yrittäjyyden opinnot olivat hänestä erittäin antoisia.
– Työssäni saan nyt hyödyntää laajasti kaikkia oppimiani taitoja, varsinkin niistä taloushallinnon kursseista on ollut hurjasti hyötyä. Vähän enemmän olisi kyllä voinut olla käytännön harjoittelua, nyt yrittäjänä työskentelevä hortonomi summaa.
Tiian perusti Taimitaikurit Oy:n vuonna 2004 vielä opiskellessaan. Hän myöntää, että yrittäjyys ja opiskelu olivat rankka yhdistelmä, mutta samalla ne tukivat toisiaan.
– Monia opintojaksoilla suoritettavia tehtäviä pystyin hyödyntämään käytännössä yritykseni toiminnassa. Nyt työskentelen Taimitaikuri Oy:n toimitusjohtajana ja vastuualueinani ovat viljelytoiminta, markkinointi ja asiakaspalvelu.

ALUMNIT
23.11.2009
Vuoden alumni tanssii ja opettaa
14.09.2009
Oulainen antoi siivet ja juuret
30.03.2009
Laamojen ja alpakoiden vakuuttaja
30.03.2009
Kolme agrologia, kolme erilaista työtä
23.03.2009
Oppia kollegalta kollegalle
23.03.2009
Huvin vuoksi opiskelemaan
26.05.2008
Aktiivista asennetta
19.05.2008
Kauneuden ammattilainen























