Opiskelu

Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08

KOLUMNI
Teoriassa kyllä, käytännössä totta kai

Teksti: Anne Aho

Oamk mainostaa koulutustaan käytännönläheisyydellä. Yksi vanhemmista iskulauseistakin toi asiaa terävästi esille: Teoriassa kyllä, käytännössä totta kai.

Kuusi vuotta sitten hain ensimmäistä kertaa opiskelemaan Oamkiin. Tällöin iskulause houkutteli kaltaistani, jolle yliopisto-opinnot eivät olleet vaihtoehto, koska teorian pänttäys paksuista kirjoista oli yksi suurimpia kauhukuvia. Ammattikorkeakoulun mainostama käytännönläheisyys veti puoleensa.

Täyttääkö Oamk sitten lupauksensa? Itse harmistuin opiskeluideni ensimmäisenä syksynä. Teoriaa tahtoi puskea sisään ovista ja käytännönläheisyys samaan aikaan valua ikkunasta karkuun. Opettajat vastasivat nurinaan painottamalla, ettei käytäntöön voi hypätä, ellei teoriaakin ole jonkin verran hallussa.

Odotus ja teoriapänttäys palkittiinkin ensimmäisen vuoden kevätpuolella. Ensimmäiset kunnon käytännönharjoitukset pääsivät käyntiin ja pakko myöntää, oli teoriaopinnoista apua.

Uusien opiskelijoiden opetussuunnitelmia katsoessa käy vähän kateeksi. Useimmat pääsevät käytännön kimppuun jo ensimmäisenä syyskautena. Hyvänä esimerkkinä ovat Kulttuurialan yksikön viestinnän opiskelijat. Heidän käytännönoppejaan voitte nähdä Extrassa, sillä he ovat tehneet juttuja luettavaksenne.

Oamkin opetussuunnitelmat tarjoavat käytännönläheisyyttä erilaisten opintojaksojen myötä, joihin kuuluu teorian soveltamista käytäntöön. Sosiaali- ja terveysalan yksikössä ovat esimerkiksi optometristiopiskelijat järjestäneet teemapäivän opinnäytetyönään, jossa käsiteltiin silmälasikehyksien asioita. He suunnittelivat koko tapahtuman ja muina toimijoina oli heidän opiskelijaryhmäläisiään, jotka lähtivät mukaan ilman opintopisteitäkin.

Tekniikan yksikössä on jo parin vuoden ajan järjestetty Artturi-viikko, josta vastaa tekniikan opiskelijoiden koulutusalajärjestö. Viikkoa vietetään varsinaisesti insinöörien eettisen valan, Arkhimedeen valan, arvojen ja tavoitteiden kunniaksi. Viikon aikana ehditään järjestään yhteistä tekemistä ja lisäksi jaetaan stipendejä muun muassa hyvähenkiselle opiskelijaryhmälle.

Käytännönläheisyyden kaipuuta voi toteuttaa myös itse. Yksiköissä on varmasti käynnissä opiskelijoiden omia töitä, joihin voi kysyä päästä mukaan. Ja jos ei tapahdu tarpeeksi, siitä vain laittamaan omaa ajatustaan teoiksi.

Oman osaamisen tuomisesta muille esille on hyvä esimerkki maaliskuussa Oulussa järjestetty Galant Illusium. Se tarjosi Pohjois-Suomen oloissa erikoisen spektaakkelin, jossa oli taikuutta, musiikkia ja tanssia. Tapahtuman idean isänä ja päävetäjänä oli jo valmistunut medianomi, mutta hän oli koonnut työryhmäänsä Oamkin nykyisiä opiskelijoita.

Kumman valitsisit? Teoriakirjojen läpikahlauksen vai tapahtumat, joissa teoria ja käytäntö tuodaan saumattomasti yhteen? Kun osaat vastata tähän, tiedät myös, palveleeko sinua parhaiten ammattikorkeakoulu vai yliopisto.





Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook