Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
Oppia koko elämä
Teksti ja kuva: Maija Räsänen
Vaikka takataskussasi olisikin jo yksi tutkinto, se ei tarkoita sitä ettet palaisi enää koskaan opintojen pariin. Jorma Kärnälle opiskelu on myös sydämen asia.
Jorma Kärnä on unelma-ammatissaan luokanopettajana. Työnsä ohella hän opiskelee laulupedagogiikkaa Oamkissa.
Jorma Kärnä on ehtinyt työskennellä monella alalla. Armeijan jälkeen lastentarhaopettajan tai opettajan ammatit kiinnostivat, mutta Jorma sattui pääsemään silloiselle poliisikokelaskurssille. Hän työskentelikin järjestyspoliisina vajaat 10 vuotta.
– Se oli kokemuksena tavattoman rikas. Sain erittäin hyviä ystäviä ja reiluja työtovereita. Työn luonteeseen liittyi myös 101-prosenttinen luottamus työtoveriin, koska tilanteet olivat usein niin vaikeita. Sitä oppi lukemaan jo kaverin eleistä ja ilmeistä, miten toimitaan. Sanoja ei tarvittu, hän muistelee.
Vuorotyö alkoi kuitenkin kyllästyttää ja kotona oli pieniä lapsia. Jorma päätti hakeutua kutsumustyöhön toiveammattiinsa, opettajaksi.
– Esimieskin, vanhan kansan mies, sanoi että menehän jo sinne seminaariin! Pyrin ja pääsin opettajankoulutukseen Rovaniemelle vuonna 1989.
– Tykkään opettajan työstä ja se minusta varmasti näkyy ja kuuluu, ehkä liiankin kanssa, Jorma toteaa huvittuneena, mutta jatkaa vakavampaan sävyyn.
– Lapset ovat parasta, mitä tässä työssä tiedän. Haluan omalta osaltani tehdä persoonallani heidän eteensä työtä, pyyteettömästi.
Laulun lahja
Musiikki ja laulaminen ovat olleet iso osa Jorman elämää pienestä pitäen. Poliisina ollessaan hän suoritti Oulun konservatoriossa lauluopintoja.
– Musiikki on seurannut minua läpi elämän. Kotiväki on harmitellut, ettei ollessani pieni tullut nauhoiteltua mitään. Minulla oli sellainen kirkas sopraanoääni. Lauloin kansakoulun juhlissa ja kerran voitin kulttuurikilpailut.
Jorma kaipasi vaihtelua luokanopettajan työhön ja pyrki kolme vuotta sitten musiikin koulutusohjelmaan musiikkipedagogian suuntautumisvaihtoehtoon.
– Jännitti aivan hirveästi. Kun ikää tulee, sitä on koko ajan kriittisempi, 50 vuotta täyttänyt laulumies tuumaa.
Opintie avautui Jormalle jälleen ja sen myötä hän on saanut lisää kokemuksia entisestään runsaalle elämänpolulleen.
– Olen saanut olla nuorten, taitavien musiikkipersoonallisuuksien kanssa tekemisissä, on tullut uusia tuttuja, mukavia ihmissuhteita ja uusi laulunopettaja. Korkeakoululla on nuorekas ilmapiiri. Olen päässyt mukaan musiikkiesityksiin, levytyksiin ja keikoille.
Tekeminen ei lopu kesken
Työn ja opiskelun ohella Jorma on mukana myös kunnallispolitiikassa. Hänelle onkin vitsailtu, että mitä kiireisestä miehestä, jolla on noin monta rautaa tulessa yhtä aikaa, oikein isona tulee.
– Olen siteerannut edesmennyttä karjalaista ukkiani, joka nuorten lähtiessä opintielle sanoi että "ei sitä tiedä, vaikka poliisina kuolis!" Se ei minun kohdallani toteutunut, Jorma nauraa.
– En tiedä vieläkään, mikä minusta isona tulee. Henkilökohtaisesti olen elämässäni toteuttanut sitä elinikäistä oppimista, hän jatkaa iloinen pilke silmäkulmassa.
Jorma toivoo tulevaisuudelta terveyttä, valoisaa mieltä ja työkykyä.
– Sillä tavalla tätä maata rakennetaan, oli se sitten kysymys laulunopettajan, siivoojan tai jonkun muun työstä. Kaikki ovat tärkeitä.
Viimeisimmät artikkelit
05.07.2010
IT-parkissa jokainen päivä on erilainen
05.07.2010
Harrastuneisuudesta on etua työmaailmassa
05.07.2010
Tärkeintä ei ole voitto...
05.07.2010
Avointa opiskelua























































































































































































































