Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
Tuhannen euron arvoinen harjoittelu
Teksti: Anne Aho Kuva: Mika Saloranta
Opintoihin kuuluvasta harjoittelusta voi 30 opintopisteen lisäksi rapsahtaa tilille 1 000 euron arvoinen valtakunnallisen harjoittelun Praxis-stipendi.
Tradenomiksi opiskeleva Maarit Jaurakkajärvi teki opintoihin kuuluvan harjoittelunsa S-ryhmässä niin hyvin, että hänet palkittiin siitä 1 000 euron valtakunnallisella Praxis-stipendillä.
Liiketalouden yksikössä tradenomiksi opiskelevaa Maarit Jaurakkajärveä hymyilyttää vieläkin muistella hetkeä, jolloin hänelle soitettiin ja kerrottiin, että yksi neljästä valtakunnallisen harjoittelun Praxis-stipendistä on myönnetty hänelle.
– Eihän sitä uskonut, sillä se oli käsittämätöntä. Menin ihan sekaisin, Maarit nauraa.
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) myöntää valtakunnallisia Praxis-stipendejä vuosittain S-ryhmässä onnistuneesti harjoittelunsa suorittaneille opiskelijoille. Stipendin voi saada tutkinto-opiskelija alasta riippumatta.
Stipendiä haetaan itse ja palkittavat päättää S-ryhmän, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston, ammattikorkeakoulujen sekä SAMOK ry:n edustajista koostuva arviointiryhmä. Harjoittelun lisäksi arviointiin vaikuttavat siitä tehty raportti sekä harjoittelun ohjaajien lausunnot. Arviointikriteereitä ovat muun muassa opiskelijan hyvä käytännön osaaminen, oma-aloitteisuus ja kehittyminen.
Haasteellista ja opettavaista harjoittelua
Maarit hyväksiluki yksikkönsä yhdeksän opintopisteen yleisharjoittelun lukioaikoinaan saamalla työkokemuksella ABC-liikennemyymälästä. 21 opintopistettä hän halusi suorittaa myös S-ryhmän palveluksessa.
– Olen työskennellyt opiskelujeni aikana S-ryhmässä ja pääsin kesäksi 2008 Osuuskauppa Arinan konttoriin töihin. Harjoittelunkin tekeminen S-ryhmässä oli siten luonnollinen valinta.
Ensimmäisen kuukauden hän teki töitä ABC-liikennemyymälässä. Työtehtävät vaihtelivat käytännön työstä, kuten tarjoilusta, perehdytysoppaan tekoon.
– Sanoin kuitenkin esimiehelleni, että haluan vaativimpia tehtäviä, sillä haluan oppia uutta. Loppuharjoittelun tein sitten Osuuskauppa Arinan konttorissa, jossa työtehtävänäni oli olla kenttäpäällikön oikea käsi ja tehdä liikennemyymäläpäälliköiden ja toimialajohtajan kanssa vuoden 2009 budjetointi.
Maaritista harjoittelun sekä haastavin että antoisin puoli oli juuri budjetointi.
– Sain siinä yllättävän paljon vastuuta. Vaikka budjetointi aluksi tuntui hankalalta, niin oli se myös suurin anti harjoittelussa. Opiskelussa en ole niin paljon saanut oppia budjetoinnista, joten olen monen muun kanssa samaa mieltä siitä, että töissä sitä oppii asiat vasta täysin.
Tulevaisuus S-ryhmässä
Praxiksesta Maarit sai tietoa yksikkönsä intrasta. Palkintorahoillaan hän suunnittelee ostavansa uuden tietokoneen tai sohvan, mutta rahan lisäksi stipendi on antanut hänelle muutakin.
– Se motivoi minua entistä enemmän olemaan S-ryhmässä töissä.
S-ryhmä pysyy hänen tulevaisuuden suunnitelmissaankin. Kevään ajan hän on tehnyt töitä Osuuskauppa Arinan konttorilla, kesätyöt ovat samassa paikassa ja vielä kaverin kanssa tehtävä opinnäytetyö tulee samalla yritykselle. Valmistuminen häämöttää joulukuussa ja senkin jälkeen Maarit haluaa pysyä S-ryhmässä.
– Tulevaisuudessa haluan päästä S-ryhmän kenttäkoulutuksen kautta liikennemyymäläpäälliköksi. Työ kiinnostaa monipuolisuuden takia: siinä saa olla sekä salissa että toimistossa. En nimittäin halua olla pelkästään toimistossa, vaan välillä pitää päästä ihmisten ilmoille.
Viimeisimmät artikkelit
13.07.2009
Kirjasto on yksikön sydän
07.07.2009
Ei mikään turha torvi
07.07.2009
Muotia, markkinointia ja opinnäytetyötä
07.07.2009
Maailman maisemia
07.07.2009
Uusilla urilla
07.07.2009
Tuhannen euron arvoinen harjoittelu
14.05.2009
Hyvä sulka hattuun työmarkkinoille
14.05.2009
Oppia koko elämä





















































































































































































































