Opiskelu

Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08

Korkeakoulu ei hiljene vapaallakaan

Teksti ja kuvat: Susanna Siironen

Kun ajoituskaavioon on laitettu merkintä ”opetukseton jakso”, tai kuten ennen vanhaan sanottiin loma, niin luulisi, että koulun käytävät huutavat tyhjyyttään. Hiljaisen näköinen korkeakoulu sulkee silti sisälleen jos jonkinlaista ahkeraa työskentelijää.

On perjantai 4. tammikuuta ja joululoman viimeiset hetket ovat käsillä. Tätä ei silti uskoisi, kun kävelee sisään Sosiaali- ja terveysalan yksikköön.

Piha on täynnä autoja sekä pyöriä ja ihmiset häärivät sisällä normiaskareissaan. Onko heille unohdettu kertoa, että on vapaata? Yksi suuri yllätys on yksikössä avoinna oleva Amican ravintola Alwari.

Amican ravintola Alwarissa ei ole hiljaista opetuksettomalla jaksollakaan. Outi Myrskykari kertoo, että ravintola on kesäkuussakin aina juhannukseen asti avoinna.

Amican ravintola Alwarissa ei ole hiljaista opetuksettomalla jaksollakaan. Outi Myrskykari kertoo, että ravintola on kesäkuussakin aina juhannukseen asti avoinna.

Ravintolapäällikkö Outi Myrskykari on täydessä työntouhussa. Muiden yksiköiden ravintolat ovat kiinni, joten nälkäisiä syöjiä riittää myös muista yksiköistä.

- Emme ole töissä täydellä vahvuudella, mutta meidän kannattaa pitää ravintolaa auki, sillä henkilökuntaa on jo tullut töihin ja opiskelijatkin käyvät täällä, hän kertoo.

Talousasioita ahertamassa

Yksikön toisessa kerroksessa on rauhallinen tunnelma. Auki jätetyn työhuoneen oven takaa löytyy ahkera ahertaja. Yksikön taloussihteerillä, Päivi Poikelalla, on kädet täynnä töitä.

- Talousasiat pitää hoitaa huolimatta siitä, onko yksikössä opiskelijoita tai opettajia paikalla. Vuoden vaihde on itse asiassa kiireisintä aikaa, koska on tilinpäätösaika, hän kertoo.

Ei Päivi kuitenkaan aivan koko joulua ole työhuoneessaan istunut, vaan joulun pyhät ovat menneet lomanvietossa.

Opettajien varaslähtö

Saija Huhtala ei varsinaista lomaa ehtinyt viettämään, sillä opettajan pestin lisäksi hän työskentelee sairaanhoitajana OYS:ssa.

Saija Huhtala ei varsinaista lomaa ehtinyt viettämään, sillä opettajan pestin lisäksi hän työskentelee sairaanhoitajana OYS:ssa.

Perhehoitotyön väliaikainen opettaja Saija Huhtala suunnittelee jo seuraavan viikon tunteja. Vaikka opiskelijat palaavatkin yksikköön vasta maanantaina, ei se tarkoita, että opettajallakin alkaisivat työt vasta silloin.

- Olen käynyt tänään varaamassa harjoittelupäiviä varten opetustiloja. Kävin myös palauttamassa joulukuun aikaisilta harjoittelupäiviltä jääneitä papereita, Saija sanoo.

Opiskelijat voivat opetuksettoman jakson aikana käydä koulussa lähes normaalisti hoitamassa esimerkiksi keskeneräisiä tehtäviään, sillä yksiköiden ovet ovat päiväsaikaan auki.

Suvi Ruokamaa ja Tuomi Väyrynen ovat tyytyväisiä, sillä Sosiaali- ja terveysalan yksikössä kirjasto on myös avoinna opetuksettomana aikana. Tytöt valmistelevat kuumeisesti opinnäytetyötään.

- Erityisen kiire ei ole tullut, mutta ensi viikolla on seminaareja, joita varten pitää olla valmistautunut. Sen takia joudutaan tekemään töitä nytkin, Suvi kertoo.

Opetukseton jakso ei siis suinkaan tarkoita opiskelijoillekaan lorvailua kotona.


avain Avainsanat: korkeakoulu



Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook