Kaupungit

Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08

Pohjoista vetovoimaa etsimässä

Teksti ja kuva: Liisa Haapanen

Oulu on vetovoimainen opiskelijakaupunki. Pelkästään Oamkiin on vuosittain noin nelinkertainen määrä hakijoita opiskelupaikkoihin nähden.

Kuopiolainen abiturientti Kaisa Heiskanen on harkinnut Oulua opiskelukaupungikseen. Hän haluaisi opiskella röntgenhoitajaksi.

Suurin osa opiskelijoista tulee Pohjois-Suomesta, sillä noin 90 prosenttia opiskelijoista on kotoisin Oulun ja Lapin lääneistä. Oulu siis houkuttelee pohjoissuomalaisia nuoria, mutta mistä johtuu eteläsuomalaisten nuorten haluttomuus muuttaa pohjoiseen?

Ensimmäistä vuotta viestintää opiskelevalla Daniel Walleniuksella on teoria siitä, miksi Oulu ei vetoa eteläsuomalaisiin nuoriin.

– Ennakkoluulo siitä, että pohjoisessa ei ole mitään, elää etelämpänä todella vahvana. Minulta on tuhat kertaa kysytty, koska tulen järkiini ja muutan etelään ihmisten ilmoille ja samaa ihmetellään edelleen.

Daniel myöntää myös itse ajatelleensa samansuuntaisesti ennen muuttoaan Ouluun.

– Minulla oli tyypillisen etelän eläjän ennakkoluulot: Oulu on kylmä ja pimeä kaupunki, jossa haisee. Minulle Lappi alkoi jostain Kokkolan paikkeilta ja olin vakuuttunut, että sen pohjoispuolella ei ole minkäänlaista elämää eikä siellä voi viihtyä. Jo ennen tänne muuttamista tein päätöksen, että yritän vuoden kuluttua etelään uudemman kerran. Lisäksi tuntui siltä, että Oulu on kovin kaukana, vaikka tosiasiassahan tänne on Vaasasta yhtä pitkä matka kuin Turusta, hän kertoo.

Toinen vaasalainen opiskelija, Jaakko Karvonen, ajatteli ennen Ouluun muuttoaan täysin päinvastoin.

– Tiesin vain, että etelään en halua muuttaa missään tapauksessa, sillä pohjoisessa on kivempaa. Helsinki olisi varmaan viimeinen paikka, minne muuttaisin. Harmi vain, ettei Oulussa olekaan sellainen talvi kuin olin toivonut, sähkötekniikkaa Oulun yliopistossa lukeva Jaakko toteaa.

Oulun hyviksi puoliksi Jaakko nimeää mukavat istuskelubaarit sekä hyvät urheilumahdollisuudet.

Opiskelupaikkakunnan pitäisi olla kunnon kaupunki, jossa olisi hyvät ostosmahdollisuudet ja riittävästi muita opiskelijoita.

Valintojen edessä

Kuopiolaiset abiturienttikaverukset Kaisa Heiskanen ja Mervi Kurtelius kertovat molemmat harkinneensa Oulua tulevana opiskelijakaupunkinaan.

– Se, minne kaverit lähtevät, ei ole tärkeää. Haluan tehdä sitä, mikä tuntuu hyvälle. Oulussa on paljon hyviä opiskelumahdollisuuksia, joten olisin valmis muuttamaan sinne. Mutta pieneen pohjoisen tuppukylään en haluaisi koskaan muuttaa, sillä siellä kokisin olevani aivan yksin, kaukana sivilisaatiosta, biologian opinnoista haaveileva Mervi kertoo.

Myös Kaisa on sitä mieltä, että opiskelukaupungin koolla on väliä.

– Opiskelupaikkakunnan pitäisi olla kunnon kaupunki, jossa olisi hyvät ostosmahdollisuudet ja riittävästi muita opiskelijoita. Haluaisin myös asua kohtalaisen lähellä Kuopiota. Aikaisemmin ajattelin, etten koskaan voisi muuttaa pohjoiseen, mutta nykyään en enää ajattele niin, röntgenhoitajaksi aikova Kaisa kertoo.

Puoli vuotta Oulussa on saanut myös Danielin pään kääntymään. Hänen mukaansa ennakkoluulojen murtumiseen ei tarvittu kovinkaan kauaa.

– Ennen kaikkea ihmiset mursivat ennakkoluuloni: oululaiset ja myös tänne opiskelemaan muuttaneet tuntuvat olevan todella avoimia ja lämminhenkisiä ihmisiä sekä erittäin helposti lähestyttäviä. Kun uusia kavereita alkoi saada nopeasti, näin kaupungin aivan uusin silmin ja aloin pitää siitä. Tuntuu siltä, että aina on mukana jossain hauskassa, kun päänsä pistää kotioven ulkopuolelle. Täällä ei olla kapeakatseisia eikä ihmisiä tuomita kovin herkästi, Daniel myhäilee.

avain Avainsanat: oulu, opiskelijaelämä
Koulutuksien tarkemmat tiedot ja hakuohjeet löydät Oamkin www-sivujen Koulutus ja hakeminen -osiosta.
Lähetä



Lisää kommentti


(ei näy julkisesti)