Oulun konemusiikkikulttuuri sykkii vahvana

Teksti ja kuva: Tuomas Paloniemi

Pohjois-Suomessa konemusiikilla on pitkät perinteet, mikä antaa tilaa niin vanhoille kuin uusillekin tekijöille soittaa levyjä ja järjestää tapahtumia.

Hyvä esimerkki kulttuurista on Children of Boom –tapahtuma, joka kerää konemusiikin ystäviä yhteen 45 Specialiin joka toinen keskiviikko.

Children of Boomin yksi järjestäjistä, Juhani Oivo eli J-Honey, on ollut dj:nä jo seitsemän vuotta. Hänen mukaansa Oulussa järjestetään kaupungin kokoon nähden hyvin konemusiikkitapahtumia.

- Ihmiset ovat yhä innostuneita tapahtumista. Oulussa on paljon uusia nuoriakin tekijöitä vanhojen rinnalla, toteaa Juhani.

Juhanin mielestä tapahtumia voisi kuitenkin olla laaja-alaisemmin, eikä niiden tulisi keskittyä vain tiettyihin konemusiikin alalajeihin.

Klubi-iltaan hauskanpitoon tulleen Anni Alasuutarin mielestä klubirintamalla etenkin talvella on hiljaisempaa - kesäisin tapahtumia järjestetään enemmän. Alasuutarista tapahtumia ja järjestäjiä voisi olla lisääkin, koska talvella ainoastaan 45 Special tarjoaa laajemmin hyvää konemusiikkia. Paikan koollakin on vaikutusta Alasuutarin menemisiin.

Ne jotka eivät kulttuuria tunne kunnolla, ovat saattaneet kysyä, mitä ihmeen Darudea tämä musiikki on.
- Never Grow Oldissa ja 1barissa järjestetään tapahtumia, mutta niissä on liian pienet tanssilattiat.

Suosiota myös Suomen ulkopuolella

Elektroninen musiikki mielletään useimmiten alakulttuuriksi monine eri genreineen. Kuitenkin suomalainen konemusiikki, varsinkin trance, on maailmalla kovassa nosteessa. Esimerkiksi maailmanlaajuisen DjMag:n vuosittaisessa top 100 –dj-äänestyksessä suomalaiset menestyivät hyvin. Arvostetussa listauksessa Super8 & Tab valittiin lukijoiden ansiosta listan sijalle 82 ja Above & Beyond, jonka yksi jäsen on suomalaislähtöinen, ylsi neljänneksi.

Noste näkyy myös konemusiikin suosiossa. Juhani Oivon mukaan varsinkin nuoret ovat nykyisin avarakatseisempia eri genreille.

- Se on elektroniselle musiikille hyväksi, Anni sanoo.

Anni Alasuutarin mielestä ihmisten suhtautuminen konemusiikkiin ei kuitenkaan aina ole positiivista.

- Ne jotka eivät kulttuuria tunne kunnolla, ovat saattaneet kysyä, mitä ihmeen Darudea tämä musiikki on, Anni kiroaa.

Skenellä tilaa kasvaa

Klubi-iltoja kiertäessään Alasuutari on huomannut klubimusiikin roolin olevan erilainen Oulussa kuin Etelä-Suomessa tai muualla maailmassa.

- Toisin kuin muualla, täällä konemusiikki jää mielestäni usein vain taustamusiikin rooliin.

Alasuutari on kuitenkin optimistinen oululaisen konemusiikkikulttuurin tulevaisuuden suhteen.

Children of Boomin kaltaisille illoille on kysyntää jatkossakin.

Hänen mielestään Oulussa ei kuitenkaan ole kapasiteettia baarille, joka olisi täysin keskittynyt konemusiikkiin. Tilanne on toinen esimerkiksi Helsingissä.

- Skene on miljoona kertaa suurempi kuin Oulussa, Anni toteaa.
Lähetä



Kommentit

1.3.2010 klo 22:23
mielenkiintoinen juttu. tämän tyylisiä, Oulun eri puolia esitteleviä juttuja voisi olla täällä Extrassa enemmänkin.
darude

9.4.2010 klo 10:03
täälä oulusahan nii skenessä pyörii aina samat jätkät.
skene jätkä

14.10.2010 klo 21:13
ja jätkättäret.
skene henkilö

Lisää kommentti





kuvake: Vapaa-aika

VAPAA-AIKA