Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
Kiriacammio syntyi opiskelijoiden osaamisella
Teksti: Anne Aho Kuva: Helka Mäkelä
Opiskelijakirjasto Kiriacammio tarjoaa luettavaksi noin 700 teosta, ja kokoelmaa kasvatetaan jatkossa.
Liiketalouden yksikössä kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelman opiskelijat Helka Mäkelä ja Marja Kettunen toteuttivat projektityönään opiskelijakirjasto Kiriacammion.
– Tarkoituksenamme oli luetteloida kaikki kokoelmassa jo olevat teokset, hankkia niitä lisää ja saattaa kokoelma lainauskuntoon. Uusia teoksia saimme hankittua Oulun kaupunginkirjaston kirjamyynnistä, kirpputorilta ja lahjoituksina kirjastoalan opiskelijoilta ja opettajilta, Helka kertoo.
Lisälahjoituksia opiskelijakirjasto ottaa vastaan syksystä 2010 alkaen ja erityisesti kaunokirjallisuuden klassikoita kaivataan kokoelmiin lisää.
Opiskelijakirjaston aineiston pääpaino on kaunokirjallisuudessa, mutta mukaan mahtuu myös tieto- ja kirjastoalan kirjallisuutta. Kokoelmassa on myös kirjastoalan kirjoja, joita ei välttämättä saa kaupungin- tai ammattikorkeakoulun kirjastosta helposti lainaan. Erillisessä tilassa olevassa käsikirjastossa on puolestaan vanhoja kirjastoalan aikakausjulkaisuja.
Nimi löytyi kyselyllä
Opiskelijakirjaston nimi löytyi kirjastoalaa opiskeleville lähetetyllä sähköpostikyselyllä. Voittajaksi selvinnyt sana kiriacammio on Mikael Agricolan keksimä, ja se on ensimmäinen suomenkielinen kirjastoa tarkoittava sana.
Hauskinta oli yhdessä tekeminen, aineiston luettelointi ja hyllyihin kätkeytyvien aarteiden löytäminen.
Kiriacammion kokoelma on nykyisellään noin 700 teoksen suuruinen, ja se on tarkoitettu Liiketalouden yksikön opiskelijoiden ja opettajien käyttöön. Projektityössä mukana oleminen oli Helkasta mukava tapa oppia yhdessä.
– Hauskinta oli yhdessä tekeminen, aineiston luettelointi ja hyllyihin kätkeytyvien aarteiden löytäminen. Vaativinta oli aikataulun pitäminen, sillä meille oli varattu tietty tuntimäärä työhön. Työssä opimme projektityön eri vaiheet, päiväkirjan pidon tärkeyden, ryhmätyöskentelytaitoja sekä aikataulusta kiinni pitämisen, Helka summaa.
Opiskelijakirjasto Kiriacammio sijaitsee Liiketalouden yksikön tilassa B339.
Viimeisimmät artikkelit
09.07.2010
Takaisin oman jutun pariin
05.07.2010
Onkos täällä ympäristöystävällistä?
05.07.2010
Fysioterapiaa teoriasta käytäntöön
05.07.2010
IT-parkissa jokainen päivä on erilainen
























































































































































































































