Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 15:48
Ohjaus on valttia valmistumisessa
Teksti ja kuva: Niko Peltokangas
Kun opinnäytetyön tekeminen alkoi kangerrella, sosiaalialan opiskelija Mari sai vinkin ottaa yhteyttä Valtti-ohjaajiin. Hän sai henkilökohtaista ohjausta ja myöhemmin vertaistukea Valtin ryhmätoiminnasta.
Valtti-ohjaajien Susanna Martikkalan ja Maria Andersenin juttusilla on käynyt lähes 200 opiskelijaa.
– Opinnäytetyö alkoi tuntua liian isolta palalta. Pään sisällä tuntui, että ei hitto, en pysty tähän. Ei ollut asennetta eikä motivaatiota, Mari kertoo silloisesta tilanteesta.
Valtti-ohjaajalta hän sai kannustusta ja apua kokonaisuuden käsittelemiseen.
– Kun olin alussa hukassa siitä, mitä opinnäytetyö tarkoittaa käytännössä, niin ohjauksessa eriteltiin pala kerrallaan, mihin kannattaa seuraavaksi keskittyä.
Ryhmässä oli kohtalotovereita, joiden kanssa puhua konkreettisesta tekemisestä.
Vertaistukiryhmässä Mari sai tukea samassa veneessä olevilta opiskelijoilta.
– Yhteistä löytyi hirveästi siinä, miksi ei saa työtä etenemään. Lisäksi meidän alallamme oppari tehdään usein kahdestaan tai kolmestaan, kun minä tein sitä yksin. Ryhmässä oli kohtalotovereita, joiden kanssa puhua konkreettisesta tekemisestä.
Opiskelu muun elämän rinnalla
Valtti-ohjaajat Susanna Martikkala ja Maria Andersen kuvailevat edellä mainittuja ongelmia tyypillisiksi haasteiksi. Opiskelumotivaatio on nollassa, opinnäytetyö yhtä mössöä ja ajankäyttö pitäisi saada hallintaan.
– Ehkä opiskelijaelämä on muuttunut siitä, mitä se oli kymmenen vuotta sitten, ja ehkäpä opiskelun järjestelyt ja miten organisoimme asiat eivät ole pysyneet perässä, Maria sanoo.
Opiskelun rinnalla opiskelijan elämässä on paljon muutakin. Susannan mukaan ohjauksessa autetaankin usein priorisoimaan asioita, jotta opinnot voisi suorittaa tehokkaasti loppuun.
Apua suoraan kohteeseen
Kolmatta vuotta hankkeena toimiva Valtti on auttanut vajaata kahtasataa opiskelijaa eteenpäin opinnoissaan. Jos toiminta jatkuu samaan tyyliin, sitä halutaan laajentaa myös aloitusvaiheen opiskelijoiden tukemiseen.
Valtti palvelee kaikkien yksiköiden opiskelijoita. Esimerkiksi opinnäytetöissä valttilaisten ohjaus keskittyy tekoprosessiin ja opiskelijan elämäntilanteen tukemiseen. Varsinaisesta alan asiantuntemuksesta vastaavat opinnäytetöiden ohjaajat yksiköissä.
Mari kokee saaneensa Valtista juuri sitä tukea, mitä kaipasikin. Opinnäytetyö on puolen vuoden intensiivisen rutistuksen jälkeen valmis.
– Tein opparin Punaiselle Ristille, ja se on kyselytutkimus Oulun piirin jäsenille vapaaehtoistoimintaan osallistumisen haasteista ja mahdollisuuksista. Siinä kartoitetaan jäsenten esteitä ja innokkuutta osallistua toimintaan, maaliskuussa valmistunut sosionomi (AMK) selostaa työtään.
Viimeisimmät artikkelit
12.03.2012
Opiskelijan tietopankit
05.03.2012
Ei mikään pölyisten kirjojen Mekka
05.03.2012
Opiskelijavalinta on iso urakka
18.04.2011
Kun opintotuki ei riitä
11.04.2011
Ota aika haltuun
14.03.2011
Ohjaus on valttia valmistumisessa
08.03.2010
Kun pokeri pettää
23.11.2009
Perfektionisti ei pitkälle pötki

















