Viimeksi päivitetty 2.3.2012 klo 11:14

Tuulen viemää

Teksti: Hannu Panttila Kuvat: Mikko Törmänen

Mies menee Nallikarin edustalla meren jäälle laskettelusuksien kanssa. Onko hän ihan pöljä vai mistä on kyse? Ihan viisas hän on. Hän harrastaa leijalautailun talviversiota, johon tyypillinen oululainen vinkka sopii hyvin.

"Hikistä hommaa. Kyllä tässä väsyy nopeasti", tuumi Veli-Matti puolen tunnin urheilusuorituksen jälkeen.

Lähdemme tutustumaan talvileijalautailuun Nallikarin edustalle ja tapaamme rannalla lajia harrastavat Veikko Heilalan ja Veli-Matti Niemisen. Veikko on varustautunut laskettelusuksilla ja Skimbat-siipipurjeella ja Veli-Matti laskettelusuksilla ja leijalla.

Säätila on varsin hyvä: aurinkoista ja tuulta arviolta 7–8 metriä sekunnissa.

– Minä pidän enemmän siipipurjeesta kuin leijasta, sanoo Veikko laittaessaan laskettelusukset jalkoihinsa.

Siipipurjeen käyttö muistuttaa paljon purjelaudalla liikkumista tekniikkansa puolesta.

– Kaikkein paras tilanne olisi, jos jäällä ei olisi ollenkaan lunta. Hangessa tämä ei ihan niin helposti onnistu, Veikko jatkaa.

Selvitettyään leijan narut Veli-Matti Nieminen kiinnittää leijan karkunarun vyöhönsä. Karkunaru pitää leijan kiinni harrastajassa, jos jostain syytä joudutaan tekemään hätälaukaisu.

Pumpattava leija

Veli-Matti oikoo leijansa naruja ja karistaa siihen viime kesänä kertynyttä hiekkaa meren jäälle.

– Tämä on hyvin perusleija, noin kymmenen neliömetriä. Se sopii aloittelijalle ja myös kesäkäyttöön, sillä tämä on niin kutsuttu pumpattava leija, Veli-Matti kertoo.

Leijan etureunassa on koko sen pituuden mittainen ilmatasku eli strutsi. Se antaa leijalle laakean U-muodon ja kelluttaa sitä vedessä. Sen lisäksi leijassa on muutamia pitkittäisiä ilmataskuja, jotka taas antavat leijalle siiven profiilin.

Veli-Matti pumppaa leijan ilmataskut täyteen, kiinnittää karkunarun vyöhönsä ja laittaa laskettelusukset jalkoihinsa. Saatuaan leijan ilmaan hän suorastaan katoaa paikalta. Tuulipintaa hänen leijassaan on kuusi neliömetriä Veikon purjetta enemmän, joten vastaavasti myös vauhtia on enemmän.

Viiden metrin sekuntinopeudella leija vetää jo kunnolla, ja meno muuttuu vauhdikkaaksi.

Tuulen mukaan

Tapahtuipa leijalautailu kesällä tai talvella on sen onnistumiseksi oltava madollisimman tasaista tuulta.

– Viiden metrin sekuntinopeudella leija vetää jo kunnolla, ja meno muuttuu vauhdikkaaksi, Veli-Matti neuvoo.

Leijoja on eri kokoisia, ja se valitaan tuulen mukaan. Mitä isompi leija, sitä pienemmän tuulen nopeuden se tarvitsee pysyäkseen ilmassa. Leijan valinnassa pitää olla huolellinen, sillä raavaskin äijä voi saada komean ilmalennon ja mahdollisesti hyvin kivuliaan alastulon liian suurella leijalla. Leijan nostoa voidaan kuitenkin käyttää myös hyödyksi, ja jotkut lajin harrastajista osaavat tehdä näyttäviä ja hallittuja hyppyjä.

Urheilulajina talvileijailu muistuttaa melko paljon laskettelua. Liikettä ohjataan suksilla tai laudalla sekä leijalla, ja suunnanvaihdokset ovat kutakuinkin yhtä nopeita kuin laskettelurinteessä. Suurin ero lasketteluun on se, että vauhdin antaa leijan veto eikä painovoima.

Kuten kaikki muutkin harrastukset tai urheilulajit, voi leijalautailukin olla vaarallista. Hätätilanteiden varalle leijassa on hätälaukaisin ja karkuremmi. Hätälaukaisun avulla leijasta saa vedon pois, ja se jää trapetsiin kiinni karkuremmistä.

Kaiken kaikkiaan talvileijailu on hauska ja vauhdikas harrastus!

Lisätietoa leijalautailusta:
Inflatable kite
Purjelautaliitto