Opiskelu

Viimeksi päivitetty 2.3.2012 klo 11:14

Sinfoniasta potkua opintoihin

Teksti: Heini Strand Kuva: Jussi Tuokkola

Oamkissa opiskelevat jousisoittajat pääsevät testaamaan taitojaan ammattilaisten rinnalla. Opintoihin sisältyy mahdollisuus soittaa kerran lukuvuodessa Oulu Sinfonian kausikonsertissa.

Oamkin sellistiopiskelijat Anna Liukkonen ja Mikael Säily pääsivät soittamaan viime joulukuussa Oulu Sinfonian kausikonsertissa osana ammattilaisorkesteria.

Anna Liukkonen ja Mikael Säily olivat muutama kuukausi sitten ensimmäisten onnellisten joukossa astuessaan loppuunmyydyn Madetojan salin esiintymisareenalle. Oamkin sellistiopiskelijat Anna ja Mikael soittivat viime joulukuussa Oulu Sinfonian kausikonsertissa osana ammattilaisorkesteria.

– Oli todella innostavaa ja mielenkiintoista kurkata sisälle työelämään tuolla tavalla, Anna hehkuttaa.

Oamkin yhteistyö Oulu Sinfonian kanssa alkoi viime syksynä. Musiikkipedagogeiksi (AMK) opiskelevilla Annalla ja Mikaelilla on aiempaakin kokemusta orkesterisoittamisesta. Oulun konservatoriossa muusikon ammattitutkinnon suorittanut Anna on ollut mukana konservatorion opiskelijoiden ja oamkilaisten muodostamassa Oulu Festivossa yli viiden vuoden ajan.

– Olen saanut ison osan musiikillisesta kasvatuksestani sieltä. Festivossakin pyritään toimimaan ammattimaisesti, mutta olihan se toki erilaista soittaa oikeiden ammattilaisten kanssa.

Mikael oli puolestaan ennen Oamkia kotikaupungissaan Kajaanissa mukana Festivon kaltaisessa nuoriso-orkesterissa. Vaikkei Oulu Sinfonian kausikonsertti ollut välttämättä Mikaelin soittohistorian suurin yleisön tai kokoonpanonkaan suhteen, oli se kuitenkin ainutlaatuinen keikka.

Oikea työ antoi Anna Liukkoselle potkua myös opintoihin.

– Kyllä sitä tunsi itsensä ensin hyvin pieneksi, mutta pikkuhiljaa ymmärsi, että osaan itsekin. Siinä tajusi myös, että soittajat ovat oikeasti töissä siellä.

Huikea fiilis

Sekä Anna että Mikael kehuvat kokemusta mahtavaksi jo konsertissa soitetun teoksen ansiosta. Oulu Sinfonian joulukuun kausikonsertissa esitettiin Beethovenin 9. sinfonia.

– Välillä se oli hyvin hauskaa. Etenkin teoksen viimeisen osan soittaminen, josta on riittänyt paljon hupia jälkeenpäin, Mikael kertoo hymyillen.

Oamkin sellistiopiskelijat valmistautuivat konserttiin yhdessä sinfoniaorkesterin sellistien kanssa pitämällä yhdet stemmaharjoitukset ennen konserttia. Annaa mietitytti, ehtiikö konserttiin valmistautua tarpeeksi hyvin.

– Meille annettiin nuotit liian myöhään, joten itsenäinen harjoittelu jäi aika vähiin.

Mikael ei juurikaan hermoillut etukäteen, mutta konsertin jälkeinen fiilis oli huikea.

– Menimme yhdessä syömään sen jälkeen ja olimme kaikki todella innoissamme.
Kyllä sitä tunsi itsensä ensin hyvin pieneksi, mutta pikkuhiljaa ymmärsi, että osaan itsekin.

Todellinen kuva työelämästä

Annan mukaan yhteistyö Oulu Sinfonian kanssa antaa todellisen kuvan työelämästä. Hän aikoo valmistua sellonsoitonopettajaksi, mutta orkesterimuusikon hommat kiinnostavat myös.

– Oikeaa työtä pidetään monesti jotenkin mystisenä asiana. Minua tuo kokemus motivoi ja antoi potkua opintoihinkin. Oli suuri onnistumisen kokemus, kun huomasin, että pystyn tähän.

Mikael ja Anna pitävät Oamkia hyvänä oppimisympäristönä heidän kaltaisilleen muusikoille. Anna kiittelee harjoitustiloja, joihin pääsee treenaamaan aina tarpeen vaatiessa. Mikaelinkin mielestä äänieristetyt kopit ovat hyödyllisiä, vaikka kaikki eivät hänen mukaansa välttämättä tykkää niistä.

Oamkin musiikkipedagogin koulutusta he suosittelevat kaikille asiaa harkitseville. Annan mukaan ei kannata jännittää, vaikkei opettajan hommiin tuntisi erityistä kutsumusta.

– Koulutus on kuitenkin sen verran pitkä, että siinä ajassa ehtii löytää oman opettajuutensa.



Kommentit

5.4.2011 klo 13:34
Jousisoittajat soittavat Oulu Sinfonian konsertin ei kerran lukuvuodessa vaan kerran lukukaudessa!
Riitta T.

Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook