Nyt lähtee halvalla taidetta

Teksti ja kuvat: Outi Juvani

Oulussa uudet opiskelijat pääsevät kulttuuririentoihin edullisesti. Viime syksynä lanseeratulla kulttuurisetelillä korkeakouluopiskelija voi tutustua pikkurahalla seitsemään eri kulttuurikohteeseen.

Oulun kulttuuritoimi tarjoaa kaikille Oulussa ammattikorkeakouluopinnot aloittaville opiskelijoille kulttuurisetelin. Setelin saa haltuunsa opiskelijakunta OSAKOn toimistolta, opiskelijoiden aloitusinfosta tai orientoitumispäivän kaupunkisuunnistuksessa.

Yksi kerta per paikka

Optometristiopiskelija Tiina Korhoselle seteli on tuttu tiskin molemmin puolin.

Optometristiopiskelija Tiina Korhoselle seteli on tuttu tiskin molemmin puolin.

Kulttuurisetelillä saa tuntuvan alennuksen kaupungin pääsymaksullisissa kulttuuripalveluissa. Esimerkiksi teatteriin pääsee kolmen euron ja Oulu Sinfoniaan kahden euron hintaan. Setelistä on hyötyä kertaluontoisesti ja se on henkilökohtainen.

– Ouluun tulee paljon opiskelijoita ulkopaikkakunnilta. Kulttuurisetelin toivotaan toimivan ”sisäänheittäjänä” oululaiseen kulttuurimaailmaan, sanoo kulttuuritoimen tiedottaja Marjatta Savolainen.

Seteliä voi käyttää kaikkiaan seitsemässä eri kaupungin kulttuurilaitoksessa. Se käy edellä mainittujen lisäksi myös Nuoriso- ja kulttuurikeskus Nukulla, Tiedekeskus Tietomaassa, Pohjois-Pohjanmaan museossa, kaupunginkirjastossa ja Oulun taidemuseossa. Tosin taidemuseon Kasarmintien kiinteistö on remontissa vuoden 2008 loppuun asti.

Tietomaan lippuluukulla työskentelevä Tiina Korhonen aloitti optometrian opinnot Oamkissa viime syksynä.

– Käytin kulttuuriseteliä teatterissa käydessäni ja tässä luukulla seteleitä on tullut jonkin verran vastaan, sanoo Tiina, joka itse on muuttanut Kajaanista Ouluun muutama vuosi sitten.

Tietomaahan kulttuurisetelillä pääsee viidellä eurolla. Hinta on puolet opiskelijalippua edullisempi.

Kulttuuriseteli opiskelijajärjestöjen idea

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden lisäksi setelin saavat opintonsa aloittavat yliopisto ja Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat. Viime syksynä käyttöönotettuja seteleitä jaettiin noin 4000 kappaletta. Kulttuurisetelin toteuttamista ovat aktiivisesti ajaneet edun piirissä olevien korkeakoulujen opiskelijakunnat.

Tietomaahan setelillä pääsee leikkimään ”aikuinen” puoleen hintaan.

Tietomaahan setelillä pääsee leikkimään ”aikuinen” puoleen hintaan.

Edulliset opiskelijahintaiset pääsyliput ovat edelleen kaikkien opiskelijoiden käytössä. Kulttuurisetelinhän saavat ainoastaan ensimmäisen vuoden opiskelijat.

– Setelin taustalla on ajatus saada uudet opiskelijat tuntemaan itsensä oululaisiksi ja innostaa mahdollisimman moni kiinnostumaan kulttuurista, sanoo Savolainen.

Hänen mukaansa kulttuurisetelikokeilua ei tulla tulevaisuudessakaan laajentamaan muille koulutusasteille tai Oulua edempänä opiskeleviin.


avain Avainsanat: kulttuuri, osako, oulu,
Lähetä



Lisää kommentti