Viimeksi päivitetty 8.4.2013 klo 09:03
Ota aika haltuun
Teksti: Elina Mäyrä Kuva: Shutterstock
Deadlineen kaksi tuntia ja itku herkässä? Jos kuulostaa tutulta, omien opiskelurutiinien tarkastelu kannattaa. Viimeisen illan työtaakkaa voi helpottaa tekemisiään aikatauluttamalla.
Opintopsykologi Sara Miihkisen mukaan tiukka minuuttiaikataulu on harvoin hyvä ratkaisu, kalenteriin kannattaa jättää myös tyhjää tilaa.
– Monesti ahdistusta opiskelijalle aiheuttaa asioiden lykkäämisestä ja välttelystä johtuva syyllisyydentunne eikä niinkään itse työmäärä. Silloin kannattaa miettiä, voiko tilanteeseen vaikuttaa omalla toiminnallaan, toteaa Oamkin opintopsykologi Sara Miihkinen.
Yksi apuväline opintojen kuormittavuuden keventämiseen on aikataulujen luominen. Aikataulut auttavat rytmittämään tehtäviä sekä opettavat paljon omasta toiminnasta.
– Tarkkailemalla omaa käyttäytymistään oppii, kuinka paljon erilaiset asiat vaativat itseltä aikaa. Kun osaa arvioida ajankäyttöään, on helpompi työskennellä esimerkiksi projekteissa, Sara huomauttaa.
Ajankäytön hallitseminen on tärkeä taito myös työelämässä.
Tarkkailemalla omaa käyttäytymistään oppii, kuinka paljon erilaiset asiat vaativat itseltä aikaa.
– Jo opiskelujen aikana on hyvä oppia tekemään asiat riittävän hyvin käytettävissä olevaan aikaan ja resursseihin nähden, sillä kaikkea ei voi aina tehdä niin täydellisesti kuin haluaisi. Työnantajatkin arvostavat enemmän määräajassa hoidettuja hommia kuin viimeisen päälle viilattuja ikäprojekteja.
Armahda itseäsi
Samanlainen aikataulu ei sovi kaikille, vaan omat tarpeet on otettava huomioon. Tärkeintä on laatia suunnitelma, joka on realistinen. Aikataulun ei ole tarkoitus olla ahdistava rajoite muulle elämälle.
Sara korostaa, että jos suunnitelma heti alussa tuntuu mahdottomalta toteuttaa, se yleensä onkin mahdoton. Tiukka minuuttiaikataulu on harvoin hyvä ratkaisu. Kalenteriin on jätettävä tilaa opiskelun lisäksi myös unelle, vapaa-ajalle ja mahdollisesti työlle. Joustavuutta täytyy olla yllättävien menojen varalta, sillä elämässä sattuu ja tapahtuu. Koko suunnitelman ei pidä kaatua yhtäkkiä iskevään flunssaan.
Myös aikataulusta lipsuminen on inhimillistä ja ymmärrettävää. Oman toiminnan muuttaminen vaatii harjoittelua. Vastoinkäymisiin ei saa jäädä vellomaan, vaan niistä on päästävä yli ja yritettävä uudestaan.
– Kaikkein pahinta on ajatella mustavalkoisesti, että kun tämä ei nyt mennyt niin kuin suunnittelin, kaikki on pilalla eikä kannata enää edes yrittää. Täytyy olla kärsivällinen ja hyväksyä, etteivät asiat aina mene suunnitelmien mukaan.
Laske rimaa
Aikataulun laatimisessa Sara lähtisi ensimmäisenä liikkeelle oman ajankäytön tutkimisesta. Parin viikon ajan olisi hyvä kirjata ylös, mihin tuntinsa kuluttaa. Myös Facebookin kaltaiset aikavarkaat on hyvä saada kiinni jo alkumetreillä, jotta niihin osaa varautua.
Usein opiskelutöiden deadlineja edeltäviin siivous- ja tiskausvimmoihin kannattaa suhtautua varauksella. Välttely kielii ahdistuksesta kohdata tekemättömät työt. Asioiden kohtaaminen on kuitenkin yleensä parempi vaihtoehto kuin niiden pakeneminen.
– Opiskelujen suhteen ei kannata odotella inspiraatiota, sillä sellaista harvoin tulee. Työhön on vain ryhdyttävä.
Lisäksi kannattaa miettiä, onko asettanut itselleen liian suuria odotuksia. Alkuun pääseminen on monesti ylivoimaista, jos odottaa itseltään huippusuoritusta.
– Täytyy muistaa, että elämä on paljon muutakin kuin opiskelua, Sara huomauttaa.





























