Ennakoi pärjäämisesi valintakokeessa

Teksti ja kuva: Anni Jyrinki

Oamkin eri yksiköiden valintakokeet järjestetään 21.5.–15.6.2008. Kulttuurin tai sosiaali- ja terveydenhoidon opintoihin tähtäävään hakijan urakka tosin alkaa jo varsinaisia valintakokeita aikaisemmin – ennakkotehtävien muodossa.

Valintakokeissa valttia on valmistautua ennakkoon. Alan kirjallisuuteen perehtyminen ja ennakkotehtävien tekeminen ovat ainoa tie kohti oman alan opintoja.

Valintakokeissa valttia on valmistautua ennakkoon. Alan kirjallisuus ja ennakkotehtävät ovat ainoa tie kohti oman alan opintoja.

Sosiaali- ja terveydenhoitoalan opiskelijoiksi hakevat painiskelevat kirjallisen urasuunnitelman parissa ennen valintakokeita. Koe onkin haastattelu, joka pohjautuu hakijan kirjoittamaan urasuunnitelmaan. Siinä arvioidaan muun muassa hakijan soveltuvuutta alalle sekä sosiaalisia taitoja.

Urasuunnitelmassa hakija esittelee itsensä, kertoo harrastuksistaan ja työkokemuksestaan sekä pohtii tulevaisuuttaan hoitoalalla. Ennakkotehtävää kirjoittaessa jokainen hakija joutuu pohtimaan tarkoin kysymystä: Miksi juuri minusta on tälle alalle?

Tarkat ohjeet ennakkotehtävän tekemiseen löytyvät Sosiaali- ja terveysalan yksikön koulutusohjelmasivulta.


Kun kutsu käy kulttuurin alalle

Oamkin Kulttuurinalan yksikön jokaiseen koulutusohjelmaan on tänä vuonna ennakkotehtävä.

Viestinnän opintoihin halajavat saavat valintakoekutsun yhteydessä kirjallisen tehtävän, joka pisteytetään osana itse valintakoetta. Tehtävä tuodaan valintakokeeseen, jossa se arvioidaan.

Musiikin koulutusohjelman ennakkotehtävä on yksi edellytys valintakokeeseen kutsumiselle. Tehtävässä hakija esittelee itsensä, ilmoittaa mihin suuntautumisvaihtoehtoon hän ensisijaisesti hakee sekä kirjoittaa esseen toiminnastaan musiikin parissa.

Musiikin ennakkotehtävän voi noutaa ammattikorkeakoulun hakutoimistosta, osoitteesta Albertinkuja 20 tai Kulttuurin yksiköstä, osoitteesta Kotkantie 1. Sen voi tehdä myös hakuaikana netissä.

Myös tanssinopettajaksi tähtäävät pääsevät painiskelemaan ennakkotehtävän kimpussa. Jokainen hakija valmistelee noin kymmenen minuutin mittaisen opetusnäytteen valitsemaltaan tanssin osa-alueelta.

Opetusnäytteen musiikin saa valita oman maun mukaan, mutta se on tuotava itse cd-levyllä valintakokeeseen. Kymmenminuuttisen tanssiopetuksen kohderyhmänä ovat muut valintakokeeseen osallistuvat.

Luettavaa ennen loppurutistusta

Varsinaista ennakkotehtävää ei sosiaali- ja terveydenhoitoalan sekä kulttuurin alan lisäksi muista koulutusohjelmista löydy. Ennakkoon opeteltavaa materiaalia liittyy kuitenkin liiketalouden sekä luonnonvara-alalta maaseutuelinkeinojen- sekä puutarhatalouden koulutusohjelmiin.

Liiketalouden koulutusohjelman ennakkomateriaalit ovat nähtävillä verkossa huhtikuun lopusta valintakokeisiin saakka. Materiaali kannattaa opetella huolella, sillä sivuakaan ei saa ottaa mukaan itse kokeeseen.

Maaseutuelinkeinojen ja puutarhatalouden koulutusohjelmien valintakokeisiin liittyy viestinnän aineistopohjainen koe. Kokeen ennakkomateriaalina on Ympäristöministeriön julkaisu Suomen ympäristö 10/2007; Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015.

Materiaali julkaistaan Luonnonvara-alan yksikön sivuilla ja se saa olla mukana valintakokeessa.

Lue lisää aiheesta
Ullakko - Valintakokeeseen kannattaa panostaa
Spotti 6/2006 - Pääsykoemuistoja opiskelijoilta


avain Avainsanat: valintakokeet, hakeminen
Koulutuksien tarkemmat tiedot ja hakuohjeet löydät Oamkin www-sivujen Koulutus ja hakeminen -osiosta.
Lähetä



Lisää kommentti


(ei näy julkisesti)



Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook