Opiskelu

Viimeksi päivitetty 2.3.2012 klo 11:15

Neljän kilometrin tuntivauhdilla voitto kotiin

Teksti: Heidi Papinaho Kuvat: Toni Parkkinen

Oamkin joukkue nappasi voiton Ampeeritunnilla pisimmälle -kisassa, jossa miteltiin siitä, kuka ajaa pisimmälle varustamallaan kolmipyörällä. Kulkupelien virtalähteenä käytettiin neljän ampeeritunnin akkuja.

Kajaanissa kisattiin kolmipyöräisillä sähköajoneuvoilla, jotka kisaajat olivat itse varustelleet. Oamkin joukkueen kuljettaja Tuomas Puhakka lähtöviivalla keskimmäisenä.

Kajaanin ammattikorkeakoulun järjestämän kutsukilpailun ideana oli varustaa tismalleen samanlainen ajoneuvon runko sopivilla mekaanisilla välityksillä, vaihteilla, sähkömoottoreilla ja niiden ohjauksilla. Kolmen joukkueen välillä käydyn taiston voiton vei Oamkin Tekniikan yksikössä opiskelevat Tuomas Puhakka ja Toni Parkkinen.

Kolmipyöräisillä ajettiin Kajaanin urheilukenttää ympäri. Kainuun ammattiopisto ja Kajaanin ammattikorkeakoulu lähtivät vauhdikkaammin liikenteeseen, kun Tuomas ohjasti menopeliään maltilla. Kainuun ammattiopisto oli parhaillaan jopa neljällä kierroksella johdossa.

– Toiset pyrkivät ajamaan nopeasti ennen kuin akku loppuu. Meillä oli päinvastainen taktiikka, Tuomas naurahtaa.

Neljän kilometrin tuntivauhdilla edennyt Tuomas kiersi radan yhdeksän ja puoli kertaa. Matkaa kertyi lähes neljä kilometriä, ja voitto irtosi reilulla 30 metrin erolla.

– Päädyttiin tosi yksinkertaisiin ratkaisuihin. Meillä ei ollut moottoriohjausta niin kuin muilla, Toni kertoo.

Tuomas Puhakka ajoi hänen ja Toni Parkkisen varustamaa sähköajoneuvoa Kajaanissa Ampeeritunnilla pisimmälle -kisassa napaten voiton.

Tekemällä oppimisen riemu

Automaatiotekniikkaa opiskeleva Toni ja kone- ja tuotantotekniikkaa opiskeleva Tuomas kasasivat ja testailivat sähköajoneuvoaan parin kuukauden ajan. Molemmat lähtivät toteuttamaan projektia mielenkiinnolla.

– Saimme suhteellisen vapaat kädet ajoneuvon toteuttamiseen. Omat aikataulut rajoittivat, joten olisimme voineet tehdä vielä paremmankin, jos aikaa olisi ollut enemmän, Toni toteaa.

Sekä Tuomas että Toni vannovat tekemällä oppimisen nimeen. Oman työn tulokset näkee heti.

– Oma innovointi ja luova ongelmanratkaisukyky kehittyvät, kun annetaan ongelma ja siihen pitää hakea ratkaisukeinot, Toni sanoo.
– Mielenkiinto pysyy paremmin yllä, ja kilpailuasema motivoi myös, Tuomas tuumaa.

Opettaja Jari Viitala kertoo projektiluonteisen opetuksen tavoitteena olevan vaihtoehtoisten opetustapojen luominen luento-opetuksen rinnalle. Näin opetuksesta saadaan mielekkäämpää ja monipuolisempaa. Monialaiset projektit lisäävät valmiuksia toimia eri koulutusohjelmien, oppilaitosten ja yritysten parissa, ja samalla opiskelijoiden henkilökohtainen kontaktiverkosto laajenee.

Insinöörin toimenkuvaan kuuluu nykypäivänä työskennellä eri ammattikunnan edustajien kanssa. Toni ja Tuomas eivät tunteneet entuudestaan, joten kulkupelin kasaaminen opetti heille projektityöskentelytaitoja dokumentoinnista sosiaalisiin taitoihin, yhteisen ajan järjestämiseen ja vastuun jakamiseen.

Projekti toteutettiin vapaasti valittavina opintoina, ja projektinohjaajana toimi Eero Korhonen. Projektia käytettiin yhtenä pilottiprojektina Jari Viitalan vetämässä CoRD-hankkeessa. Sen tavoitteena on luoda ammattikorkeakoulujen tuotekehitysprojekteja palveleva verkostomalli, joka vastaa mahdollisimman hyvin yrityselämässä käytettyä verkottunutta työskentelytapaa. Toni ja Tuomas hoitivat projektinhallintatehtävät verkko-opetusympäristö Optimassa.

– Ensi vuonna kilpaillaan todennäköisesti uudestaan uusilla kuvioilla. Kilpailuun otetaan jotain uutta ja laajempaa näkökulmaa, joka mahdollistaa useamman opiskelijan osallistumisen. Onhan meillä kuitenkin mestaruus puolustettavana, Jari sanoo.



Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook