Opiskelu

Viimeksi päivitetty 2.3.2012 klo 11:15

Tanssiaskelin ammattiin: Vaikeuksista voittoon

Teksti ja kuva: Jussi Kotila

Tanssiaskelin ammattiin –juttusarja seuraa showtanssiopiskelija Sanna Yrjänheikin ensimmäistä opiskeluvuotta Oamkissa. Olkapääleikkauksen jälkeinen kuntoutuskausi on ollut Sannalle raskas sekä fyysisesti että henkisesti, mutta nyt vaikeudet alkavat vähitellen olla jo takanapäin.

Loukkaantumisen jälkeen Sanna on joutunut aloittamaan monta tanssillista asiaa täysin alusta. Hän aikoo tulla kuitenkin takaisin tanssiestradeille vahvempana kuin koskaan.

Tanssiaskelin ammattiin

Osa 1: Takaisin opiskelun pariin
Osa 2: Tekemistä riittää!
Osa 3: Ei pelkkää ruusuilla tanssimista
Osa 4: Toimettomuuden sietämätön keveys
Osa 5: Vaikeuksista voittoon
Osa 6: Kiitos ja näkemiin!

Kaikki näytti hyvältä vielä ennen hiihtolomaa: kuntoutuminen vaikeasta olkapäävammasta eteni suunnitelmien mukaan ja edessä odotti viimein paluu kouluarkeen.

Valitettavasti Sanna sai kohdata tuolloin ikävän uutisen. Hänen rakas isänsä oli kuollut.

- Se oli sellainen hetkellinen romahdus. Olin vain yksinkertaisesti niin loppu, etten pystynyt mihinkään, Sanna muistelee.
- Onneksi koulussa suhtauduttiin asiaan todella hyvin. Minulle annettiin aikaa toipua rauhassa tapahtumasta.

Itseluottamus takaisin onnistumisilla

Nyt tilanne näyttää onneksi valoisammalta. Sanna on päässyt jatkamaan opiskeluaan omatoimisilla opinnoilla.

Myös tanssin saralla Sanna on saanut kokea onnistumisia. Katutanssin suomenmestaruuskisoissa Sannan oppilaista koostuva hip-hop –muodostelmaryhmä selviytyi kahdeksan parhaan joukkoon, ja hieman yllättäen Sanna itse voitti SM-pronssia hip-hop –duokilpailusta yhdessä luokkakaverinsa Anna Kososen kanssa.

Oli mahtavaa huomata, että se oma tanssi löytyi sieltä jostain ilman suurempaa treenausta.
- Poristiin siinä Annan kanssa, että skabat olisi viikon päästä, pitäisikö osallistua. Kolmet treenit siinä sitten kerkesimme vetää ennen kilpailuja.

Loukkaantumisen jälkeen, lyhyellä harjoittelulla saavutettu kolmas sija tuli parille täytenä yllätyksenä. Menestys antoi Sannalle myös rutkasti itseluottamusta sekä uskoa paluuseen kohti huippukuntoa.

- Oli mahtavaa huomata, että se oma tanssi löytyi sieltä jostain ilman suurempaa treenausta. Nyt voin helpottuneena ajatella, ettei tanssini ollut kadonnut yhtään mihinkään.

Henkistä kasvua

Loppukeväästä Sannan ohjelmassa on omatoimisten opintojen lisäksi muun muassa esiintyminen Antti Tuiskun taustatanssijana Idols-finaalissa.

Idols-keikan jälkeen Sanna suuntaa vajaaksi kuukaudeksi Egyptiin, jossa hänen on tarkoitus tutustua lomailun ohessa paikalliseen tanssikulttuuriin.

- Minulla on suhteita Kairon hip-hop –akademiaan, joten innolla lähden tutustumaan miten homma toimii siellä tanssin osalta, Sanna kertoo.

Myös kuntoutus olkapääleikkauksesta jatkuu aina kesään asti.

- Nyt tilanne on siltä osin hyvässä kunnossa, että täysi kuntoutuminen on periaatteessa enää itsestäni kiinni. Kaikkien näiden vaikeiden aikojen jälkeen olen kuitenkin kasvanut paljon myös henkisesti, ja tässäkin asiassa osaan kuunnella kehoani aivan eri tavalla, kuin vaikkapa ennen loukkaantumistani. Pienen takapakin jälkeen suunta on jälleen ylös.
Koulutuksien tarkemmat tiedot ja hakuohjeet löydät Oamkin www-sivujen Koulutus ja hakeminen -osiosta.
Lähetä



Lisää kommentti


(ei näy julkisesti)



Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook