Jalka oven väliin opiskeluaikana

Teksti ja kuvat: Heidi Papinaho

Moni opiskelija pääsee jo opiskeluaikana oman alan töihin. Tekniikan yksikössä hyvinvointiteknologian koulutusohjelmassa opiskeleva Jaana Kokko on yksi heistä.

Hyvinvointiteknologian opiskelija Jaana Kokko toimii opintojen ohella projektikoordinaattorina Oulun kaupungin teknologia projektissa.

Hyvinvointiteknologian opiskelija Jaana Kokko toimii opintojen ohella projektikoordinaattorina Oulun kaupungin teknologia projektissa.

Syksyllä Jaana aloitti kolmannen vuoden opinnot ja osa-aikaisen työn Oulun kaupungin AmIE-hankkeessa projektikoordinaattorina. Hankkeessa kehitetään ja testataan älykkäitä teknologioita, joiden avulla vanhusten hoitoa ja elämää kotioloissa voidaan helpottaa.

Tällä hetkellä on käynnissä vanhusten turvapuhelinten testaus. Vanhuksille on jaettu helppokäyttöisiä kännyköitä, joilla voi soittaa maksimissaan kolmeen numeroon.

– Yleensä turvapuhelin on kiinteä puhelin kotona ja tätä turvapuhelinta voi käyttää missä vain. Tavoitteena on, että vanhukset saataisiin ulos mukaan sosiaaliseen elämään ja käymään kerhoissa.

Jaana uskoo, ettei hän olisi saanut tätä työtä, jos hän ei olisi hoitaja aiemmalta koulutukseltaan. Työssä yhdistyvät tekninen ja sairaanhoidollinen osaaminen.

– Toivon, että olisin jo opiskellut kolme vuotta, kun aloitin työn. Nyt opin niitä asioita, mitä minun olisi pitänyt osata jo viime syksynä. Enemmän tämä työ vaatii hoitajan osaamista. Kaikki, mitä tekniikasta tietää, on vain plussaa.
Turvapuhelin on helppokäyttöinen kännykkä, jolla voi soittaa maksimissaan kolmeen numeroon. Tarkoitus on saada vanhukset liikkeelle kotioloistaan.

Turvapuhelin on helppokäyttöinen kännykkä, jolla voi soittaa maksimissaan kolmeen numeroon. Tarkoitus on saada vanhukset liikkeelle kotioloistaan.

Suhteita ja työkokemusta

Jaana kertoo, että työ ja opiskelu tukevat hyvin toisiaan. Korkeakoulussa oppii työtä varten ja työelämässä oppii työn tekemistä ja lisää alasta.

– Koulu itsessään ei anna kaikkia eväitä työhön, joten työllä on oppimisen kannata on tärkeä merkitys. Opiskelijana saa olla vielä tyhmä ja kysyä tyhmiä, hän naurahtaa.

Jos opiskeluaikana saa mahdollisuuden oman alan työpaikkaan, kehottaa Jaana tunkemaan jalan oven väliin. Töissä kannattaa käydä edes muutama tunti viikossa. Näin voi luoda suhteita sekä kerätä arvokasta työkokemusta.

– Suosittelen myös varttuneemmille opiskelua varsinkin tässä koulutusohjelmassa. Ikä ei ole este, jos työvuosia on vielä jäljellä. Tämä on tulevaisuuden ala, koska vanhusten määrä kasvaa, eivätkä laitospaikat kasva samassa tahdissa. Kotona asuminen on vanhukselle mielekkäintä, jos siellä on turvallista olla. Tekniikassa on tulevaisuuden markkinat.

Ajasta on pula

Jaanalla on perhe, johon kuuluu mies ja kaksi lasta. Lasten harrastukset vaativat äidiltä vapaaehtoistyötä, joten Jaanan ei tarvitse miettiä, mihin aikaansa käyttäisi.

– Ihanne olisi, että pystyisi keskittymään opiskeluun ja käymään opintojaksot rauhassa. Työtä tulisi tehdä sopivassa määrässä, ettei ole 50 prosentin työajat kuten minulla. Mutta kukin tietää, mihin rahkeet itsellä riittävät.

Jaana ei pysty täysillä keskittymään opintoihin, koska hän ei ehdi lukemaan tentteihin kunnolla. Valmistua hän aikoo kuitenkin ajallaan ensi vuoden keväällä.

– Minun aikatauluni riippuu monista muista ihmisistä, joten on vaikea luovia välissä. Täytyy toivoa, ettei tulisi päällekkäisiä menoja. Työn takia on jäänyt joitain opintojaksoja suorittamatta.

Asuntovelalliselle raha on suuri motivaattori, kertoo Jaana. Jos ylimääräistä aikaa jää vielä, hän saattaa tehdä hoitajan keikkoja.


Lähetä



Lisää kommentti





Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook