Opiskelu

Viimeksi päivitetty 5.2.2013 klo 13:32

Osuuskunta kulttuurialan opiskelijoille

Teksti: Riikka Vuorijärvi Kuva: Jussi Tuokkola

Oamkin kulttuurialalla on perusteilla osuuskunta siivittämään ammatin harjoittamista. Osuuskunta on turvallinen tapa aloitella liiketoimintaa ja saada näkyvyyttä osaamiselleen.

Taija Jyrkäs toimii osuuskunnan yhteyshenkilönä ja hänet tavoittaa osoitteesta taija.jyrkas#gmail.com (korvaa # -> @).

Tänä päivänä kulttuuri- ja media-alojen realiteetti on, että yhä useamman on itse työllistettävä itsensä. Opiskeluaikana hankitut asiakaskontaktit ja liiketoiminnan kokemus ovat kullan arvoisia.

Oamkin Kulttuurialan yksikössä virisi keväällä 2011 idea perustaa osuuskunta, jossa voisi toimia vielä kaksi vuotta valmistumisen jälkeen. Helmikuun alussa 2012 edessä oli vielä osuuskunnan sääntöjen viimeistely, muutaman lisäjäsenen hankkiminen ja yrityksen rekisteröinti.

Osaamisen näyteikkuna

Kuvallisen viestinnän opiskelija Taija Jyrkäs on ollut mukana osuuskuntahankkeen alusta saakka. Hänen mukaansa yritysmuotoisen toiminnan aloittamiselle on todellinen tarve. Kiinnostuneita on ollut niin viestinnän, tanssin kuin musiikin koulutusohjelmista. Osuuskunnan perustamiseen ovat kannustaneet myös Oamkin yrityshautomon vetäjä Jussi Haukkamaa sekä useat yksikön opettajat.

- Kulttuurialan yksikköön tulee jatkuvasti pyyntöjä opiskelijatöistä. Ongelmana on, että pyynnöt välittyvät vaihtelevasti eteenpäin. Työ ja tekijä eivät kohtaa toisiaan, ja palkkiokäytännöt ovat sekavia. Ulkopuoliset eivät myöskään tiedä, mitä kaikkea osaamista meillä on tarjolla, Taija sanoo.
Työ ja tekijä eivät kohtaa toisiaan, ja palkkiokäytännöt ovat sekavia.

Hänen mukaansa osuuskunta toimisi näyteikkunana opiskelijoiden osaamiselle. Julkisuutta saadaan jo perustusvaiheessa, kun osuuskunta lanseerataan näyttävästi. Markkinoinnin toteuttaa alan opiskelija. Kontakteja on myös Liiketalouden yksikköön.

Pehmeä lasku yrittäjyyteen

Yrittäjäksi ryhtyminen saattaa hirvittää eikä syyttä. Osuuskunta on hyvä vaihtoehto, sillä sen suojissa on mahdollista aloitella liiketoimintaa ilman yrittämisen riskejä.

- Jos osuuskunnassa on vähintään seitsemän jäsentä, heitä ei kohdella juridisesti yrittäjinä. Eli sosiaaliturva ei mene ja eläkettä kertyy. Osuuskunnan jäsenyys on kuin työsuhde: osuuskunta laskuttaa asiakasta ja maksaa työntekijälle palkkaa tehdystä työstä, Taija selvittää.

Pienimuotoisestikin ammattiaan harjoittaville on eduksi saada laskutuskanava työlleen. Yritykset asioivat mieluiten yritysten kanssa. Lisäksi tilinpito ja verotus selkeytyvät. Taijan mukaan jäsenyyden kulut halutaan pitää mahdollisimman pieninä. Liittymismaksu on vain 30 euroa.

- Ennen osuuskunnan sääntöjen vahvistamista on vielä paljon selvitettävää. Työn hinnoittelun on oltava sellaista, ettei opiskelijatyö polje alalla vallitsevia hintoja. Oamkin tilojen ja kaluston vuokrakäytännöt täytyy miettiä uusiksi.

Hän kannustaa lähtemään mukaan kulttuurialojen osuuskuntaan jo ennen perustamista.

- Säännöt ovat pitkälti alakohtaisia ja haluamme eri alojen ihmisiltä mielipiteitä. Tässä vaiheessa voi vielä vaikuttaa!
avain Avainsanat: osuuskunta, kulttuuriala
Koulutuksien tarkemmat tiedot ja hakuohjeet löydät Oamkin www-sivujen Koulutus ja hakeminen -osiosta.
Lähetä



Lisää kommentti


(ei näy julkisesti)



Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook