Opiskelu

Viimeksi päivitetty 26.3.2012 klo 15:12

Opiskelu kannattaa aina

Teksti ja kuva: Jaana Skyttä

Jari Heinonen, 48, suorittaa amk-tutkintoa monimuoto-opetuksena liiketalouden koulutusohjelmassa. Verkko-opetus on miehen mielestä loistava vaihtoehto työssäkäyvälle.

Jari on tehnyt aina työtä myös kouluttajana, joten opetustyö kiinnostaa. Itellan sisäisissä koulutuksissa Jari on ollut esimiesverkossa tuutorina jo kolme kertaa.

Esimiehenä työskentelevä Jari myhäilee työpaikkansa Itellan pihamaalla tyytyväisenä, sillä opinnot ovat loppusuoralla. Työn alla on enää opinnäytetyö, jonka jälkeen koittaa kesä, vapaus – ja intohimo purjehtiminen. Opiskelemisen pariin Jarin toi halu hakeutua ammatilliseen opettajakorkeakouluun.

– Huomasin, ettei koulutuspohjani riittänyt haaveeni toteuttamiseen, hän sanoo.

Jari on käynyt nuoruudessaan lukion, teknillisen koulun sekä teknikoille ja insinööreille suunnatun kaupallisen jatkolinjan. Hänellä on myös vuosien työkokemus kouluttajana, jona hän työskenteli ennen Itellaa myyntityönsä ohessa.

– Tarvitsin kuitenkin amk-tutkinnon. Raahessa alkanut monimuoto-opetus tuntui sopivalta ratkaisulta. Unelmien saavuttamiseksi kannattaa tehdä töitä, mies muistuttaa.
Suljin ovia takanani ja avasin uusia.

Jari aloitti opinnot syksyllä 2008 Oamkin Raahen kampuksella suuntautumisvaihtoehtonaan monialainen liiketoimintaosaaminen. Amk-tutkintoon johtava verkko-opiskelun toimintamalli on kehitetty Raahessa. Syksyllä 2012 aloittava liiketalouden ryhmä on aikuisryhmä, joka suuntautuu taloushallintoon ja kokoontuu lähiopetukseen Raahen sijasta Ouluun.

Verkko-opiskelussa aikatauluja voi räätälöidä itsenäisemmin

Kun Jari lähti Oamkiin, hän siirtyi myyntityöstä työtehtäviin Itellalle.

– Suljin ovia takanani ja avasin uusia.
Vaikka opiskelusta oli kulunut aikaa, kokemus oli alusta alkaen positiivinen. Myös työnantaja on suhtautunut opiskeluun kannustavasti. Verkko-opetukseen Jari on yhdistänyt ammatillisen opettajakorkeakoulun tulevaisuuden aikuiskouluttaja -luentoja.

Verkko-opiskelun toimintamallissa opiskelijat seuraavat verkkoluentoja arki-iltaisin ACP:n välityksellä. Luennot tallennetaan ja ne voi kuunnella myöhemminkin. Verkko-opetukseen sisältyy oppimisympäristö Optima, jossa on tehtävät ja oppimateriaalit. Lähiopetuspäiviä oli kahden viikon välein Raahessa.

– Meitä oli Oulusta tiivis kolmen hengen ryhmä. Kuljimme Raaheen kimppakyydeillä, teimme harjoitustehtäviä yhdessä ja skarppasimme toisiamme.

Amk-tutkinto vie uralla eteenpäin

Jari suosittelee opiskelua Oamkissa ja kannustaa ihmisiä elinikäiseen oppimiseen.

– Opiskelusta on aina hyötyä. Omalla kohdallani urakehitys on ollut huikea sen jälkeen kun lähdin Oamkiin. Aloitin Itellan varhaisjakelussa ja tammikuussa 2011 minut valittiin jo esimieheksi, vaikka opinnot olivat vielä kesken.

Nyt Jari vastaa Helsingin Sanomien varhaisjakelusta. Alaiset koostuvat monikulttuurisesta joukosta, sillä 85 prosenttia Hesarin 74 varhaisjakelijasta on ulkomaalaisia opiskelijoita.

– Opintojen ja työni kautta heikko englannin kielen taitoni on kehittynyt valtavasti.

Myös itsevarmuus ja luottamus omiin taitoihin ovat vahvistuneet.

– Opintokokonaisuudessa käytiin läpi muun muassa lakiasiat työhönotossa ja työntekijöiden asioiden hoitamisessa. Talouspuolen asioita opiskellessa opin ymmärtämään, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ajattelin, että nyt ollaan oikeilla linjoilla, Jari kiittää hyvin rakennettua opintokokonaisuutta.

Valmistuttuaan Jari suuntaa tiensä ammatilliseen opettajakorkeakouluun.

Koulutuksien tarkemmat tiedot ja hakuohjeet löydät Oamkin www-sivujen Koulutus ja hakeminen -osiosta.
Lähetä



Lisää kommentti


(ei näy julkisesti)



Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook