Opiskelu

Viimeksi päivitetty 6.2.2013 klo 14:18

Trapesti kurkottaa kulttuurialan suuntaan

Teksti ja kuva: Eeva Pentikäinen

Liiketalouden yksikön opiskelijoiden ylläpitämä Trapesti Oy on työllistänyt opiskelijoita jo vuosia. Nyt Trapesti toivoo riveihinsä täydennystä myös Kulttuurialan yksiköstä.

Virpi Ollila ja Aki Pohjanen kertovat, että Trapesti järjestää isompien juhlapyhien aikaan tapahtumia opiskelijoille houkutellakseen heitä mukaan toimintaan.

Aki Pohjanen ja Virpi Ollila ovat pääsiäistunnelmissa. He askartelevat pupuja ja tipuja opiskelijayritys Trapestin keltaisiin verhotuissa toimitiloissa Liiketalouden yksikössä. Trapesti järjestää aina isompien juhlapyhien aikaan opiskelijoille tapahtumia, joissa he pyrkivät saamaan näitä mukaan toimintaan.

– Ensimmäistä vuottaan lopettelevat ja toisen vuoden opiskelijat olisivat niitä parhaita, koska heille on jo karttunut tietotaitoa. Kukin saa sitten hommia oman osaamisensa mukaan, Aki kertoo.

Trapesti saa toimeksiantoja erilaisilta yrityksiltä. Työtehtävät ovat usein markkinointiviestinnän hommia eli yrityksen ulkoasun ja markkinoinnin suunnittelua. Juuri nyt opiskelijayrityksellä on työn alla kaksikin tällaista toimeksiantoa.

Trapestilaiset tekevät, kun muut lukevat.

Toinen asiakkaista on verkko-osuuskunta Kairan Kuitu, jonka ulkoasun Trapesti suunnittelee alusta loppuun: logon, webbisivut, lomakkeet ja niin edelleen. Hommaan on palkattu Trapestin vakityöntekijöiden lisäksi markkinoinninopiskelija, IT-opiskelija sekä graafinen suunnittelija.

– Kun kyseessä on pieni yritys, josta on vähän tietoa, työ on haasteellista, mutta mielenkiintoista, sanoo projektin markkinointipäällikkönä häärivä Virpi.

Perinteisesti opiskelijat on rekrytoitu Liiketalouden yksiköstä, mutta opiskelijayritys toivoo työntekijöitä myös muista yksiköistä, esimerkiksi Kulttuurialan yksiköstä. Trapestin poppoo uskoo, että sieltä löytyisi osaamista esimerkiksi graafiseen suunnitteluun, valokuvien ja videon tuottamiseen sekä copywriterin hommiin. Yhteistyökuvioita on jo mietitty kulttuurialan opettajien kanssa.

Käytännön kautta

Aki sanoo, että Trapestin vakiporukka saa korvauksen vuoden pestistään 15 opintopisteen muodossa. Projekteissa lyhyempiä aikoja mukana olevat opiskelijat taas saavat maksunsa joko opintopisteinä tai rahana. Palkkion luvataan olevan hyvä.

Akin mukaan on kuitenkin muitakin syitä, miksi Trapestiin kannattaa lähteä mukaan. Yksi niistä on työkokemus. Trapestin leivissä näkee, millaista oman alan työ on käytännössä.

– Trapestilaiset tekevät, kun muut lukevat. Siihen se meidän toiminta kiteytyy aika hyvin, Aki naurahtaa.

Trapestissa voi myös verkostoitua niin toisten opiskelijoiden, opettajien kuin työelämän toimijoidenkin kanssa. Jotkut ovat Trapesti-uransa jälkeen menneet harjoitteluun firmaan, johon ovat tehneet töitä opiskelijayrityksestä käsin. Toiset taas ovat yritystaustan rohkaisemana perustaneet yhdessä firman. Sen voisi kuvitella kertovan hyvästä yhteishengestä. Aki ja Virpi vahvistavat asian.

– Näissä hommissa on väistämätöntä, että välillä joutuu vääntämään kättä. Mutta niinhän sen kuuluu mennäkin.
avain Avainsanat: opiskelu, trapesti, tradenomi



Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook