Viimeksi päivitetty 4.4.2012 klo 15:15
Täydellistä elämää
Teksti: Daniel Wallenius Kuva: Marjo T. Väisänen
Satellite Stories -yhtyeen kitaristi Marko Heikkinen on niin tyytyväinen arkeensa, ettei haluaisi muuttaa juuri mitään.
Satellite Stories -yhtyeen kitaristi Marko Heikkinen ehtii ulkomaille yltävien keikkojen ohella keskittyä myös opiskelemaan kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmassa.
Marko Heikkinen muutti Ouluun opiskelemaan kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmaan (http://oamk.fi/koulutus_ja_hakeminen/nuoret_suomenkielinen/kulttuuri/index.php?sivu=kirjasto) syksyllä 2009. Samoihin aikoihin hän päätyi mukaan Satellite Storiesiin, kun edellinen kitaristi muutti kaupungista pois opintojen perässä. Ennen Ouluun tuloaan Marko opiskeli kirjallisuutta Joensuun yliopistossa. Hän koki alan vaihdon tarpeelliseksi, sillä uskoi siten työllistyvänsä paremmin.
– Kirjastoalalta työpaikan löytyminen on todennäköisempää. Se on sopivan lähellä kirjallisuutta ja siksi kiinnostavaa, Marko kertoo.
Musiikki vie maailmalle
Satellite Stories on parissa vuodessa noussut pienestä oululaisesta kokoonpanosta ulkomailla tunnetuksi bändiksi.
– Tavoite on ensimmäistä kertaa tehdä enemmän keikkoja ulkomailla kuin Suomessa.
Marko uskoo kunnianhimoisen tavoitteen toteutuvan. Ennen juhannusta kalenterista löytyy keikkoja Ranskasta, Saksasta, Sveitsistä ja Japanista. Oulu sen sijaan loistaa poissaolollaan.
– Emme me tätä kaupunkia ole hylänneet. Täällä vain on niin paljon keikkoja, että hyviä aikoja on vaikea saada.
Runsas matkustelu ja tiivis keikkatahti eivät ole vaikuttaneet Markon opintojen etenemiseen. Vajaan kolmen opiskeluvuoden jälkeen hän on edelleen kiinni rytmissä.
– Opettajat ovat olleet joustavia. Siitä heille täytyy antaa kyllä iso kiitos.
Indiekulttuuria Ouluun
Musiikilta ja opiskelulta yli jäävän ajan Marko käyttää tietokonepeleihin ja lukemiseen. Hän lukee paljon uutuuskirjoja, mikä myös tukee ammatillista kehittymistä. Vaikka musiikki vie paljon aikaa, hän laskee sen vapaa-ajaksi.
– Ei se tunnu työltä ollenkaan. Mielelläänhän siihen käyttää aikaa.
Satellite Storiesin pojat ovat tuoneet oululaiseen kulttuurielämään muutakin kuin oman musiikkinsa. He perustivat alkukeväästä indie-klubin, jossa toimivat dj:nä. Lisäksi Satellite Stories on ollut mukana puuhaamassa livekonsertteja kirjastoon.
Kaikki bändiin käytetty raha on tullut ilona takaisin.
– Sitä kirjaston hiljaisuuden myyttiä on haluttu murtaa. Erityisesti silloin, kun aloitin opiskelut, painotettiin sitä, että kirjastojen pitäisi uudistua. Ihmiset tuntuvat kuitenkin kaipaavan myös sitä perinteistä, hiljaista tilaa, joten nyt niitä uudistusvaatimuksia on alettu toppuutella.
Tavallisen opiskelijan arkea
Marko aikoo kirjasto- ja tietopalveluiden opinnot suoritettuaan tehdä myös kirjallisuuden opintonsa loppuun. Vaikka bändi on menestynyt, eivät muusikot ole vielä päässeet rikastumaan. Raha on mennyt matkoihin ja levyntekoon.
– Se ei haittaa. Kaikki bändiin käytetty raha on tullut ilona takaisin, Marko sanoo.
Muusikot ovat saaneet myös kulkea rauhassa kaduilla ja koulussa.
– Ei meitä sillä tavalla vielä tunnisteta eikä se kyllä ole ollut tarkoituskaan.
Marko toivoo, että elämä ei lähitulevaisuudessa hirveästi muuttuisi.
– Haluaisin, että elämä jatkuisi samanlaisena kuin nyt. Vain toimeentulo voisi olla hieman parempi, että saisi vuokrat ja ruoat huoletta maksettua.






































