Alumnit

Viimeksi päivitetty 22.3.2011 klo 15:24

Insinöörin työ vei maailman ääriin

Teksti ja kuva: Heidi Papinaho

Janne Kalinainen, 27, valmistui Tekniikan yksikön kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmasta vuonna 2005. Valmistumisen jälkeen työt ovat vieneet häntä ympäri maailmaa. Nyt Janne aloittaa tradenomiopinnot työn ohessa.

Matkalaukkuelämää viettävän Janne Kalinaisen koti on Oulussa, mistä työ vie ympäri maailmaa.

Matkalaukkuelämää viettävän Janne Kalinaisen koti on Oulussa, mistä työ vie ympäri maailmaa.

Tekniikan yksikössä Jannen suuntautumisvaihtoehtona oli koneautomaatio. Hän opiskeli neljän vuoden koulutuksen kolmessa vuodessa ja työskenteli samalla osa-aikaisena alan töissä. Takana hänellä oli pari vuotta opintoja yliopistossa, josta hän siirtyi työelämään.

– Työelämä vei, kunnes koin herätyksen, että pitää saada ammatti. Asetin itselleni tavoitteen saada tutkinto kolmessa vuodessa. Välillä teki tiukkaa. Erityisesti ensimmäisen vuoden kevättalvi oli rankkaa, mutta siitä kun selvisi, helpotti. Muutaman kurssin sain hyväksiluettua yliopistosta.

Valmistumisen jälkeen Janne työskenteli hetken aikaa suunnittelijan tehtävissä, josta siirtyi koneiden ja laitteiden käyttöönottotehtäviin. Hän on ollut käyttöönottamassa esimerkiksi räätälöityjä erikoistyöstökoneita ja tuulivoimaloita. Tällä hetkellä Janne toimii projekti-insinöörinä rakennuttamassa malminkäsittelylaitoksia Talvivaarassa.

Maailmalta Liiketalouden yksikköön

Työ on vienyt Jannea pitkin ja poikin maailmaa. Tuttuja kolkkia koto-Suomen lisäksi ovat Ruotsi, Viro, Tanska, Ranska, Englanti, Afganistan ja Bosnia. Tälläkin hetkellä Janne matkustaa hyvin paljon ympäri Suomea.

– Suurin hohto matkustamisesta on kadonnut. Olen oppinut arvostamaan kotia vielä entisestään enemmän.

Jannelle kielitaito on tärkeä jo työn puolesta. Oamkin kielikurssien lisäksi hän opiskellut kieliä yliopistossa ja itsenäisesti.

– Nyt on tarkoitus jatkaa kieliopintoja. Ilmoittauduin Liiketalouden yksikköön ja tarkoitus olisi joskus valmistua tradenomiksi. Opiskelu on harrastusprojekti töiden ohella. Luen vapaa-aikana paljon kaikenlaista kielistä kulttuuriin, niin tulee hyödynnettyä lukuharrastus.

Opinnoista tietotaito työelämään

Janne kehuu Oamkin opintoja, jotka antoivat hyvän pohjan työelämään. Hänestä on hyvä paketti koota yhteen käytännön osaaminen ja korkea teoreettinen taso. Hän arvostaa mahdollisuutta nivoa kursseja yhteen, jolloin voi uppoutua aiheeseen syvälle.

– Opinnot eivät tee valmiiksi mihinkään työtehtävään, vaan antavat hyvät valmiudet ja teoreettisen pohjan. Oikealla työllä ja asenteella oppii työn tekemisen.

Viestinä uusille opiskelijoille Janne haluaa sanoa, että he hakisivat kokemuksia ja pitäisivät hauskaa, sillä pelkkä opiskelija ei saa olla. Pelkästään rilluttelemaan hän ei kannusta, vaan menemään töihin jo opiskeluaikana, sillä työn tekemistä ei pidä väheksyä. Hän kannustaa myös luottamustehtävien pariin, sillä ne tuovat mukavan lisän kokemuksiin.


Lähetä



Kommentit

15.8.2008 klo 14:13
hieno mies
lukutoukka

23.11.2008 klo 23:05
Hyvä Janne!
Lukiokaverisi

12.4.2011 klo 18:32
moro
ffsagfag

Lisää kommentti





Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook