Opiskelu

Viimeksi päivitetty 3.7.2013 klo 11:30

Valintakokeeseen rennosti ja varmasti

Teksti: Saara Kärki Kuva: Pekka Kallasaari

Valintakokeet ovat jokakeväinen rutistus, joka vaatii runsaasti henkilöstöä sekä organisointia. Hakijoille se on jännittävä tilanne, jossa pitää tehdä parhaansa paineen ja ajan ristitulessa.

Pilvi Törmänen suhtautui alkavaan valintakokeeseen jännittyneesti sekä innostuneesti. Asenne taisi olla oikea, sillä Pilvi tuli valituksi opiskelemaan.

Oamkin Kulttuurialan yksikön aulassa käy kuhina. Trikoohousuisia naisia ja miehiä juttelee ryhmissä, penkeillä joku naputtaa jalalla lattiaa ja toinen kiinnittää hakaneuloilla numerolappua vaatteisiin. Valmistautuminen tanssinopettajan valintakokeisiin on alkanut.

Hakijoiden saamat numerolaput helpottavat raadin arviointia ja muistiinpanojen tekemistä. Ella Gröndahl on saanut rintaansa numeron kaksi. Juuri ennen kokeiden alkua hän venyttelee tanssisalin tangoilla keskittyneesti.

– Olo on vähän hermostunut, mutta ihan hyvä, Ella toteaa.
– Tänään keskitymme tanssillisiin valmiuksiin, tekniseen osaamiseen ja kehonhallintaan. Myöhemmin tulevat vuorovaikutus, ryhmätehtävä, ilmaisun ja musiikillisen tajun arviointi sekä pedagogiset kyvyt, kertoo klassisen baletin lehtori Heli Kuula.

Valintakoetilanteet ovat aina epänormaaleja, sillä niissä hakijan pitäisi pystyä näyttämään koko potentiaalinsa arvioivien katseiden alla. Valitettavasti siitä suoriutumiseen ei ole olemassa kikkakolmosta.

Olo on vähän hermostunut, mutta ihan hyvä.
– Sen voi hakijalle sanoa, että ole oma itsesi. Kun luottaa itseensä, osaaminen pääsee esille. Tilanteessa pitää olla läsnäoloa ja positiivisella energialla latautunutta rentoutta, Heli toteaa.

Urasuunnitelma merkittävässä asemassa

Sosiaali- ja terveysalan yksikön aulasta kantautuu samanlainen puheensorina kuin Kulttuurialan yksiköstä. Kellon lyötyä kymmenen hakijat ohjataan hakupaikkojensa mukaan eri puolille rakennusta. Niissä opettajat käyvät läpi nimenhuudon ja jakavat hakijat pienempiin ryhmiin. Jokaiselle on varattu 20 minuuttia kestävä haastattelu, jonka perusteella valinta tehdään.

– Hakijat tuovat mukanaan urasuunnitelman, jolla on merkittävä osuus. Lisäksi haastattelussa arvioidaan hakijan oppimisvalmiutta, alalle soveltumista, motivaatiota sekä sosiaalista kyvykkyyttä. Päivän päätteeksi haastattelijat kokoontuvat koulutusohjelmittain ja käyvät läpi niin pisteet kuin hakijat. Opettajat vielä katsovat portfoliot läpi, ja loppupistemäärät voivat hioutua tässä vaiheessa, kertoo opintoasianpäällikkö Eija Kempas.

Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala on yksi ammattikorkean suosituimmista aloista. Tänäkin vuonna 400 nuorten ja 66 aikuisten aloituspaikkaa haki 1 660 henkeä. Valintakokeisiin kutsutaan neljästä viiteen kertaa sisäänotettavien määrä.

Opettajille päivät ovat pitkiä

Annika Lehto ja Anni Leinonen istuvat käytävällä ja odottavat omia haastatteluvuorojaan. Molempia jännittää sopivasti, muttei liikaa.

– Uskoisin, että siellä keskustellaan urasuunnitelmasta, joka piti tehdä. Olen jo valmistunut lähihoitajaksi ja nyt kiinnostaa sairaanhoitajan jutut, Annika kertoo.
– Minä kirjoitin tänä keväänä ylioppilaaksi. Olen ihan hyvillä mielin. Jos tänne ei ovet aukea, niin olen hakenut muuallekin, joten varmasti on jotakin puuhaa syksyksi.

Valintakoe vaatii paljon hakijalta, mutta niin se vaatii myös haastattelijoilta. Valintakokeiden aikaan päivät ovat pitkiä ja tiiviitä.

– Se on tärkeä tilanne myös opettajien kannalta. Opiskelemaan halutaan hyviä, motivoituneita ja alalle sopivia opiskelijoita, Eija toteaa.



Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook