Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
Opinahjoon avoimin mielin
Teksti ja kuva: Maarit Itkonen
Avoimessa ammattikorkeakoulussa opiskellaan monesta syystä. Yksi hakee spurttia oman alansa pääsykokeisiin ja toinen testaa, onko mieleinen ala varmasti se oikea. Kolmannelle avoimessa opiskelu on mukava harrastus. Oli motiivi mikä tahansa, Oamkin palvelut tarjoavat opiskelumahdollisuuden moneen makuun.
Simo Keränen aloitti avoimen ammattikorkeakoulun opinnot viime syksynä Liiketalouden yksikössä, jossa hän opiskelee digitaalisen median opintokokonaisuutta. Kipinän avoimessa opiskeluun hän sai kaverin kautta.
– Kaverini isoveli opiskelee tutkintoon johtavassa koulutuksessa ja häneltä sain tietää avoimen ammattikorkeakoulun mahdollisuudesta. Lisäksi minun lukio-opintoni olivat vähän rempallaan, joten ajattelin lähteä opiskelemaan alaa, joka todella kiinnostaa.
Avoimessa ammattikorkeakoulussa voi nimensä mukaisesti opiskella koulutustaustasta riippumatta. Näin myös ilman hakukelpoisuutta voi opiskella korkeakoulutasoisesti. Tarpeeksi opintopisteitä kerrytettyään, opiskelija voi halutessaan hakea tutkintokoulutukseen ja samalla hän voi saada hyväksiluettua jo suoritettuja opintoja.
Avoimessa viihtyy aidosti
Simon opiskelu tapahtuu tradenomiopiskelijoiden perusopetusryhmissä, ja koulun fiilis saa häneltä kiitosta.
– Olen viihtynyt täällä huomattavan hyvin, sillä muut opiskelijat ovat mukavaa porukkaa. Erityiskiitoksen ansaitsevat kyllä opettajat, he ovat olleet todella ammattitaitoisia.
Lisäksi Simo on tyytyväinen koulutustarjontaan ja sen tuomiin mahdollisuuksiin.
– Nyt olen saanut opiskella 3-D -mallinnusta, kuvankäsittelyä, editointia, kotisivujen tekemistä ja kuvaamista, näin lyhyesti mainiten. Opiskelun avulla olen päässyt paljon syvemmälle digitaaliseen mediaan. Nyt minulla ovat kehittyneet juuri ne taidot, joihin minulla oli aikaisemmin kiinnostusta.
– Sekin on hienoa, että opiskelu on vapaaehtoista. Opintojaksoille tulee mentyä usein, koska mitään ei ole pakko tehdä.
Tulevaisuuden suunnitelmista Simo ei ole vielä täysin varma. Toisaalta nuorella miehellä polttelisi jo töihin meno ja toisaalta vielä opiskelu.
– Mutta sen tiedän, että jos opiskelemaan lähden, haen ehdottomasti samalle alalle, huikkaa Simo lopuksi.
Lue lisää aiheesta
Ullakko - Tähtäimessä unelma-ammatti avoimen ammattikorkeakoulun kautta
Spotti 3/2006 - Avoimesta ammattikorkeakoulusta vauhtia opiskeluihin
Viimeisimmät artikkelit
08.07.2008
Opiskelijavaihto opettaa elämästä
26.05.2008
Juridiikka ja tradenomi ne yhteen soppii
26.05.2008
Opiskelijavoimin hyvinvointi tutuksi
26.05.2008
Hyvinvointiteknologiaa painonnostajille
19.05.2008
Ubihomelabra panostaa opinnäytetöihin
12.05.2008
Työnjohtoon korkeakoulun penkiltä
12.05.2008
Tanssimalla opettajaksi
05.05.2008
Sote-akatemiassa opiskelu ei ole pakkopullaa
05.05.2008
Opiskelun ja perheen yhdistäminen onnistuu
28.04.2008
Opinnäyte – ei opintoja, vaan elämää varten


















































































































































































































