Useamman vuosikymmenen opettaja

Teksti: Laura Myllykoski Kuvat: Milan Kolarovic

Raahen tekniikan ja talouden yksikössä toimivan talouden osastonjohtaja Merja Luukkonen on 26 opettajavuotensa aikana tavannut tuhansia opiskelijoita. Nykyään suurin osa hänen työstään tapahtuu kulissien takana.

Merja aloitti opettajana vuonna 1981. Hän on toiminut virassaan kauemmin kuin monet hänen johtamansa osaston opiskelijoista ovat edes olleet olemassa.

Kauppatieteen maisterin koulutuksen Merja sai Turussa. Vuosien varrella hän on ehtinyt toimia kauppaoppilaitoksen opettajana niin Torniossa, Haapajärvellä kuin Raahessakin.

Osastonjohtaja Merja Luukkosen työstä suurin osa on opiskelijalle jokseenkin näkymätöntä.

Osastonjohtaja Merja Luukkosen työstä suurin osa on opiskelijalle jokseenkin näkymätöntä.

Muutoksesta lisää haastetta

Vuoden 1999 koulutusrakennemuutoksen myötä Raahen porvari- ja kauppaoppilaitoksen sekä Raahen tietokoneoppilaitoksen ylemmät koulutuslinjat yhdistyivät osaksi Oulun seudun ammattikorkeakoulua ja muodostivat perustan Raahen tekniikan ja talouden yksikölle.

- Mielestäni ammattikorkeakoulun uudistus on verrattavissa aikaisemmin tapahtuneeseen peruskoulu-uudistukseen.

1970-luvulla toteutetun peruskoulu-uudistuksen myötä kansakoulu ja oppikoulu vaihtuivat peruskouluun, yläasteeseen, lukioon ja ammattikouluun eli nykyiseen ammattiopistoon.

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen aikaan Merja oli toiminut opettajana jo toistakymmentä vuotta.

- Muutos sattui minulle henkilökohtaisesti hyvään paikkaan, sillä kehittämistyöhön mukaan pääseminen tarjosi uusia haasteita.

Talouden osastonjohtaja Merjasta tuli vuonna 2002, mutta hän on jatkanut hallinnollisten tehtävien rinnalla myös taloushallinnon opettajan töitä.

- Nykyään iso osa tehtävistäni liittyy taustatyöhön ja käytännönjärjestelyihin, joiden olemassaolon opiskelijat huomaavat vasta, kun asiat eivät sujukaan niin kuin niiden pitäisi, Merja kertoo.

Perheen kautta perspektiiviä

Raahen yksikön pienuus on Merjan mielestä vain eduksi. Mammuttimaisen organisaation puuttuminen mahdollistaa niin henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin läheiset välit. Opiskelijoiden ja henkilökunnan välinen luottamus sekä ryhmien hyvä yhteishenki edistää osaltaan opintoja.

Kansallisessa vertailussa opiskelijoiden opintojen edistyminen Raahessa on tasokasta eikä Merja usko esimerkiksi luokattoman lukion malliin.

- Ryhmän tuki ja dynamiikka tuntuvat ajavan opiskelijoita yhdessä sitä yhteistä tavoitetta eli valmistumista kohti.

Merjan mielestä korkeakoulun tehtävä onkin juuri tukea opiskelijaa kaikin keinoin tavoitteen saavuttamisessa.

Merjalla itsellään on kolme lasta, joista kaikki käyvät vielä koulua. Vanhin lapsista opiskelee jo ammattikorkeakoulussa nuorimmaisen painiskellessa vielä peruskoulun kanssa.

Omat lapset ja näiden elämäntilanteet saavat kokeneenkin opettajan näkemään asiat hieman eri tavalla.

- Se on luksusta opettajalle, kun pystyy perheensä kautta säilyttämään tuntuman nuoren ihmisen elämään.

Lue lisää aiheesta
Ullakko - Mac-Mynttinen korostaa opiskelijoille kokonaiskuvan hahmottamista
Ullakko - Pentti Hanhelan innostus kasveista tarttuu herkästi
Ullakko - Vaativa opettaja tietää työelämän tarpeet
Ullakko - Vuoden opettaja upottaa kirjanpidon numerotollon päähän


avain Avainsanat:



Kommentit



Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook