Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
Raahe – edullista asumista tasokkaasti
Teksti: Outi Juvani Kuva: Milan Kolarovic
Jyrki Sivonen opiskelee liiketalouden tradenomiksi Raahessa. Oamkilla on Raahen lisäksi yksikköjä Oulaisissa ja Oulussa.
Jyrkin opinnot ovat jo lähes loppusuoralla ja Raahe on ehtinyt tulla enemmän kuin tutuksi kolmannen vuoden opiskelijalle. Alkujaan Oulun pohjoispuolelta, Ylikiimingistä, kotoisin oleva Jyrki on viihtynyt opiskelukaupungissa hyvin.
– Halusin Raahen yksikköön opiskelemaan, vaikka Oulu olisi ollut lähempänä.
Jyrkin mukaan Raahessa asuminen on edullisempaa ja merikin on lähempänä kuin Oulussa. Etäisyydetkään eivät päätä huimaa: kilometri kampukselle ja 300 metriä keskustaan. Jyrki asuu vanhassa Raahessa puisessa omakotitalossa.
Opiskelijalla on mahdollista asua tasokkaammin pienemmällä paikkakunnalla.
– Minulla on oma ulkosaunakin. Se on mukava lämmittää kavereiden kesken perjantai-iltana rankan opiskeluputken päätteeksi, tunnelmoi Jyrki.
Olisi tylsää ainoastaan opiskella
Jyrki valmistuu ensi jouluna, mutta hänellä on jo nyt toinen jalka työelämässä.
– Olemme perustamassa pikkuveljeni kanssa konealan yritystä. Se tulee työllistämään jo ensi kesänä kymmenisen nuorta työntekijää, sanoo 23-vuotias Jyrki.
– Ehtisitkö ovimieheksi vaihtareiden pippaloihin? kysytään Jyrkiltä kesken haastattelun.
Ja ehtiihän tämä duracell, joka on monessa mukana: perustamassa Raahen tradenomiopiskelijoita, istunut vuoden päivät valtakunnallisessa tradenomiopiskelijaliiton ja Oamkin hallituksissa sekä toiminut tutorina.
Rentoutumista lasketellen
Jyrkin mielestä Raahesta löytyy kaikki palvelut, mitä opiskelija vain tarvitsee. Myös mukavia hengailupaikkoja löytyy, jossa voi ”läyrytä” (suom. jutella).
– Elämä on muutakin kuin opiskelua, sanoo Jyrki, joka on ollut myös järjestämässä useana vuonna opiskelijoille laskettelureissua aina Slovakiaan asti.
Valtakunnalliselle reissulle laskettelijoita lähtee kaikkiaan parisen sataa, joista satakunta Oamkista, muutamia yliopistolta sekä muista pohjoisen korkeakouluista.
– Laskettelemme Slovakian parhaissa paikoissa. Hotelleissa ja rinteissä on sellaista vanhan ajan Bond-leffan tuntua.
Viimeisimmät artikkelit
18.03.2013
Pyörällä pääsee mihin vain
04.03.2013
Kotini on linnani
14.03.2011
Oulu kolmen opiskelijan silmin
07.03.2011
Tequilaa ja tanssia
24.02.2010
Pohjoista vetovoimaa etsimässä
23.11.2009
Rotuaarin Thriller
14.09.2009
Pikkukaupunki luonnon helmassa
28.04.2008
Riikka palasi takaisin Ouluun
21.04.2008
Raahe – edullista asumista tasokkaasti








