Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
Toiminnallisen terapian taitaja
Teksti: Anne Aho Kuva: Milan Kolarovic
Anne Lohtander valmistui vuonna 2003 toimintaterapeutiksi Oamkista. Valmistuttuaan Anne palasi työpaikkaansa Oulunsalon kunnalle, jossa avautui mahdollisuus aloittaa uuden toimintaterapeutin toimen kehittäminen.
Kodinhoitajataustaiselle Annelle oli saman alan lisäopiskelu luonnollinen valinta.
– Olin tehnyt kodinhoitajan töitä jo kauan ja aloin miettiä, mitä muuta haluaisin tehdä. Sitten kuulin toimintaterapeutin koulutuksesta ja mielenkiintoni heräsi. Ajattelin ensin suuntautua ikääntyneiden terapiaan, mutta työpaikan tarpeen kautta suuntauduin lasten toimintaterapiaan, Anne muistelee.
Anne valmistui edellisestä opiskelupaikasta vuonna 1988, joten edellisistä opiskeluajoista oli jo aikaa. Hän myöntää, että alussa opiskelu oli vähän hankalaa.
– Piti miettiä sitä, miten ja millä tavalla minä opin asiat. Sitten, kun sen oppi, alkoivat hommat luistaa paremmin.
Anne kertoo, että aikuisopiskelijalla on vahva motivaatio eikä asioita jätetä roikkumaan, vaan ne on tehtävä aina, kun on aikaa perheenkin rytmin säilyttämisen takia.
Anne Lohtander on lasten toimintaterapeutti. Työssä luovuudelle ja huumorintajulle on kysyntää ja se on palkitsevaa.
Harjoittelusta tuntumaa työhön
Toimintaterapeuttiopiskelijat suorittavat ammattia edistävää harjoittelua 75 pisteen edestä. Anne kertoo, että harjoittelut olivat vaativia.
– Harjoittelun alussa asetettiin tavoitteet, joita itse halusi saavuttaa. Tein harjoitteluni muun muassa aikuisneurologian ja nuorten psykiatrisella puolella. Kuntoutuksessa olevien ihmisten kohtaaminen äkkiseltään voi olla vaikeaa. Tilannetta helpottaa se, kun muistaa, että sairauden alla on tavallinen ihminen.
Jos harjoittelupaikka lasten toimintaterapian puolella kiinnostaa, voi paikka mahdollisesti avautua Annen kautta. Hän nimittäin ottaa yleensä syksyisin Sosiaali- ja terveysalan yksiköstä harjoittelijan.
– Ensimmäisen viikon aikana annan harjoittelijan olla rauhassa, jotta hän voi seurata työtäni ja miettiä omia ratkaisuja. Puolivälin jälkeen yleensä annan itsenäisyyttä ja harjoittelija voi esimerkiksi suunnitella terapiakertoja ja ottaa asiakkaita.
Tukea ja ohjausta opiskelija saa tarpeensa mukaan.
– Keskinäisten keskustelujen kautta pohdimme terapiaprosessiin sisältyviä asioita mahdollisimman monipuolisesti.
Anne naurahtaa, että harjoittelijan kanssa tulee otettua itseä niskasta kiinni ja oltua täpäkkänä.
Jatkuvaa opiskelua
Valmistumispaperien saamisen jälkeen alkaa työelämän taitojen opiskelu. Anne on käynyt erilaisia lisäkoulutuksia, jotka auttavat häntä kehittymään lasten toimintaterapiassa.
– Tähän mennessä olen opiskellut esimerkiksi lasten sensomotoriikkaan ja kehitykseen liittyviä opintoja. Uusia ideoita ja oppeja ovat antaneet myös leikkikoulutus ja kouluikäisen lapsen toimintaterapian erityispiirteiden opiskelu.
Anne listaa lasten toimintaterapeutin vaatimuksiin lapsen kehityksen ja kasvun ja näiden tukemisen osaamisen lisäksi pitkäpinnaisuuden, mielikuvituksen ja huumorintajun. Lasten kanssa työskentelevien on kyettävä myös yhteistyöhön muiden lasta auttavien ammattilaisten kanssa.
– Tässä työssä jokainen lapsi on yksilö, joten heitä varten tulee suunnitella asiat erikseen. Työni suurimmat ilot tulevat luovuudesta ja itsenäisyydestä ja siitä, että saavutamme terapialle asetettuja tavoitteita ja lapset kehittyvät, Anne summaa.
Tänä vuonna toimintaterapeutin 3,5-vuotisessa koulutusohjelmassa on paikkoja 20 uudelle tulevaisuuden ammattilaiselle.
Lue lisää aiheesta
Ullakko - Toiminnallisen terapian tarpeessa
Viimeisimmät artikkelit
19.05.2008
Kauneuden ammattilainen
19.05.2008
Tähtäimessä esimiehen työt
12.05.2008
Toiminnallisen terapian taitaja
05.05.2008
Sairaanhoitajaksi hetken mielijohteesta
25.03.2008
Optometristi kehystää kasvosi
17.03.2008
Unelma toimittajan työstä toteutui
03.03.2008
Insinöörin työ vei maailman ääriin
18.02.2008
Töissä kemistien seassa
14.01.2008
Yliopisto jäi medianomi-opintojen jalkoihin



































