Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
Oamkilaiset ovat Rallykansaa
Teksti ja kuvat: Maarit Itkonen
Oamkin opiskelutoiminta jakautuu moniin yksiköihin eripuolille Oulua ja Pohjois-Pohjanmaata. Siitä huolimatta OSAKO pitää huolen siitä, että opiskelijat kokoontuvat säännöllisesti yhteen.
Haalareiden värikirjoa: liiketalouden vihreää, kulttuurinpunaista, tekniikan keltaista, luonnonvaran vihreää, Soten valkoista ja Raahen mustaa.
Club KulttuRally järjestää lukuvuoden mittaan monia tapahtumia, saunailtoja ja matkoja sekä ideoi kulttuuririentoja opiskelun piristeeksi. Perinteisimmät opiskelijabileet ovat lukuvuoden avaava Preludi, LaskiaisRally sekä tietysti WappuRally.
Club KulttuRallyn lähimpiin yhteistyökumppaneihin kuuluvat Oamkin yksiköissä toimivat koulutusalajärjestöt. Monesti voimavarat yhdistetään ja tehdään yksi isompi kaikkia koskeva juhla monien pienempien bileiden sijasta.
Monialaisuus näkyy myös ulkoisessa ilmeessä. Juhlintaan saapuu muun muassa keltaisiin, vihreisiin, viininpunaisiin ja mustiin haalareihin sonnustautuneita opiskelijoita. Yhdessä he muodostavat monenkirjavan, iloisen joukon.
– KulttuRallyn tapahtumat ovat oiva paikka löytää uusia ystäviä. Varsinkin, jos on muuttanut opiskelujen perässä muualta tänne, parhaiten kavereita löytyy opiskelijatoiminnoista. Minulla on tästä omakohtaista kokemusta, sillä tulin Ouluun opiskelemaan Etelä-Pohjanmaalta, kertoo Club KulttuRallyn puuhamies Sami Ristiluoma.
Kaikkien ideat kehiin
Club KulttuRallyn toiminnassa on mukana Oamkin suomalaisia sekä ulkomaisia opiskelijoita. Klubin tilaisuuksissa onkin hyvä petrata omaa kielitaitoa sekä edesauttaa omalta osaltaan vaihto-opiskelijoiden rantautumista Suomeen.
Muutenkaan Club KulttuRallyn toiminta ei ole tiukkapipoista puuhaa. Vapaamuotoiseen toimintaan toivotetaan tervetulleeksi kaikki yhteisestä tekemisestä kiinnostuneet opiskelijat.
– Meillä on oma tiimi, joka suunnittelee klubin tulevia tapahtumia kuukausittain palavereissa. Kuitenkin meidän kokouksiimme on kaikilla vapaa pääsy, joten jos jollakulla on hyvä idea, sen voi tulla vapaasti meille esittämään, kehottaa Ristiluoma.
– Jos opiskelija haluaa vaikuttaa asioihin ja perinteisiin sekä jopa muuttaa niitä, on Club KulttuRally oikea paikka hänelle. Eikä vähäisin asia ole se, miten hieno tunne tulee siitä, kun saa muut hyvälle mielelle, nauraa Ristiluoma ja vinkkaa lopuksi tuleville Oamkin opiskelijoille varman biletärpin:
– Lukuvuoden avajaisia, Preludia, juhlitaan Kuusisaaressa 5. syyskuuta. Sinne kannattaa ehdottomasti tulla tutustumaan uusiin ihmisiin ja nauttimaan opiskelijaelämän vapaammasta puolesta.
Viimeisimmät artikkelit
13.07.2009
Showtanssin pyörteissä
07.07.2009
Ei mikään fitness-hirmu
06.04.2009
Tyylikkäänä korkeakoulussa
30.03.2009
Kesäksi työleirille Intiaan
08.07.2008
Oamkilaiset ovat Rallykansaa
12.05.2008
Machoilijoilta pääsy kielletty
05.05.2008
Nauruterapiaa parhaimmillaan
28.04.2008
Kultturelli ja Kotkanpoika poistavat nälän
21.04.2008
Vapaaehtoistyöllä hyvä mieli
07.04.2008
Ojensin auttavan käteni




























