Opiskelu

Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08

Opintopsykologi auttaa ja kehittää

Teksti ja kuva: Eleonoora Riihinen

Tomi Guttorm on Oamkin ensimmäinen opintopsykologi ja hän ottaa haasteellisen työn vastaan innolla.

Oamkin ensimmäisen opintopsykologin, Tomi Guttorm, odottaa hyllyjen täyttyvän töiden edetessä.

Ovi on raollaan. Kaksi miestä neuvottelee ja pyörittelee papereita. Minun täytyy vielä odottaa.

– Anteeksi tämä viivästys. On paljon käytännön asioita hoidettavana, sanoo tuleva Oulun seudun ammattikorkeakoulun opintopsykologi Tomi Guttorm siivotessaan työpöytäänsä.

Tomi vaikuttaa aidosti innostuneelta kertoessaan työstään Oamkin opintopsykologina. Hänen työnkuvansa on kaksijakoinen: hän työskentelee sekä hallinnon puolella että opiskelijoiden kanssa.

– Näitä kahta ei voi erottaa toisistaan, Tomi toteaa.

Tärkeää on ymmärtää opiskelijoiden arkea ja haasteita, että voisi kehittää hankkeita ja tutkimuksia hallinnon puolella. Se, paljonko opintopsykologi uhraa aikaansa kehitystyölle tai varsinaiseen auttamistyöhön, on vielä auki. Vielä ei tiedä, kummalla puolella on akuutimpi tarve.

– Olen ainoa opintopsykologi koko suuressa korkeakoulussa. Ensin pitää tehdä kartoitustyötä, tutkimusta sekä resursointia.

Apuna ahdistuksen purkamisessa

Vaikka työnkuva ja käytännöt ovat vielä hieman auki, mikä tahansa kehitys on tervetullutta opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvoinnin kannalta. Tomin mukaan viimeaikaisten kouluammuskelutapausten johdosta mielenterveystyön tarve on tiedostettu ja rahoituksen saaminen on helpompaa. Hän toivoo, että yhteiskunnan päättäjillä on pitkä muisti.

Tomin työssä Jokelan ja Kauhajoen tapaukset ovat näkyneet ihmisten pelkoina, kyselyinä ja ahdistuksena. Opintopsykologi toivoo olevansa linkkinä purkamassa tätä ahdistusta.

Millaisten ongelmien kanssa opiskelijat nykyään kamppailevat? Tomi vastaa, että haasteita on jo mietitty ja havaittu kolmenlaisia ongelmia. Ensimmäiseksi ovat mielenterveydelliset ongelmat, kuten masennus ja itsetunto-ongelmat. Toisena haasteena ovat elämänhallintaongelmat, kuten päihde- ja alkoholiongelmat. Kolmantena tulevat erilaiset oppimisvaikeudet.

Sähköpostillakin saa apua

Opintopsykologilta saa siis apua vaikka tenttiin luku vaikeuksista alkoholin väärinkäyttöön. Mistä tietää, että tarvitsee juuri opintopsykologin apua?

– Opintopsykologi poikkeaa opinto-ohjaajasta siten, että opintopsykologilla keskustellaan laajemmin opiskeluvaikeuksista ja elämän haasteista yleensä, Tomi summaa.

Tarkoitus olisi, että opintopsykologi olisi ensimmäinen lähtöporras, mahdollinen väylä eteenpäin mielenterveyshoitoon.

Miten opintopsykologin puheille pääsee? Tomi sanoo, ettei toimipistettä ole vielä lopullisesti päätetty. Yksi vaihtoehto on haastattelupaikkanakin toimiva toimistomainen huone Oulun Albertinkujalla Rehtorin toimistossa. Yhteydenotot tulevat yleensä opettajilta ja opiskelijatuutoreilta. Henkilökohtaisia yhteydenottoja varten on perusteilla sähköposti.

Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan opintopsykologin pesti Oamkissa vaikuttaa todella haastavalta. Pohjustustyö aloitetaan käytännössä nollasta ja apua tarvitsevia on varmasti riittävästi. Tomi vakuuttaa kuitenkin, että juuri haasteet tekevät työstä kiinnostavan. Hän muistuttaa, ettei ole yksin valtavan vastuun edessä, vaan luottaa yksiköiden henkilökuntaan ja Jyväskylän yliopistokollegoiden tukiverkostoon.

Opintopsykologi ei vielä jutun teon aikaan joulukuussa ollut päässyt käytännön työhön kiinni, mutta järjesteltävää riitti.

– Olen tulossa joka yksikköön pärisyttämään rumpua, Tomi hymyilee, kun tiedustelen tämän hienon, uuden palvelun markkinoinnista.

Ehkä silloin on jo sähköposti toiminnassa ja hyllyillä täytettä.





Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook