Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
RaaTO nousi kukkulalle
Teksti: Riikka Pehkonen Kuvat: Milan Kolarovic
Raahen tradenomiopiskelijoiden RaaTO ry näytti mallia kuinka rakennetaan lumilinna kymmenestä kuutiosta lunta.
Ystävänpäivä kokosi Raahen Härkätorin puistoon joukon aamuvirkkuja tradenomiopiskelijoita. Ryhmän pääarkkitehdeilla, Simo Nirholalla ja Jyrki Sivosella, oli jo hyvissä ajoin selvillä, mitä edessä seisovasta kymmenen kuution lumikasasta oli tarkoitus rakentaa – Raahen tradenomiopiskelijoiden, RaaTO ry:n oma lumilinna tietenkin. Se oli omiaan pokkaaman päivän lumiveistoskisan palkinnon.
– Koska kisan teemana oli tehdä veistos, joka soveltuisi lapsille, päätimme tehdä perinteisen lumilinnan. Samalla pääsimme toteuttamaan omia lapsuuden ajan haaveita, RaaTO:n ry:n hallituksen varapuheenjohtaja Jyrki nauraa.
Raahen kaupungin järjestämään lumiveistoskisaan osallistui useita paikallisia kouluja sekä muita tahoja. RaaTO:n lisäksi Raahen kampukselta mukana oli toinenkin opiskelijaryhmä sekä joukko kansainvälisiä oppilaita. Vapaapalokunta toimitti paikalle vettä veistosten jäädyttämistä varten.
– Olimme paikalla jo tuntia ennen kilpailun varsinaista alkua. Viisi ja puoli tuntia huhkimme selät märkänä ja kun tuomarit tulivat paikalle, sahat vielä heiluivat, RaaTO:n hallituksen jäsen Simo kertoo.
Parasta yhdessä tekemisen meininki
RaaTO:n linna valittiin yleisön äänillä ylivoimaiseksi voittajaksi. Siitä huokui arvostelujen mukaan aito yrittämisen maku. Massiivinen linna valtaistuimineen, kierreportaineen, tunneleineen sekä liukumäkineen miellytti myös kaupungin pienempää väkeä. Lapsia riitti jonoksi asti ennen kuin linna ehti valmistuakaan.
– Olimme satsanneet työkaluihin. Muilla joukkueilla oli vain perinteistä lapiota, mutta meillä oli myös lumikolia, sahoja ja jopa samuraimiekka. Löimme sillä halukkaita ritareiksi, linnaa rakentanut hallituksen puheenjohtaja Päivi Iivonen kertoo.
RaaTO ry sai työstään kiertopalkinnon, kunniakirjat ja oman pokaalin. Parasta ryhmän mielestä oli silti yhdessä tekemisen meininki. Ilta päätettiin kruunata vielä yhteisellä voittosaunalla.
Mikä on RaaTO ry?
Raahen Tradenomiopiskelijat RaaTO ry on raahelaisten tradenomiopiskelijoiden oma paikallinen edunvalvojajärjestö. Se ajaa opiskelijoiden etua niin opiskeluihin kuin työntekoon liittyvissä asioissa. Lisäksi yhdistys järjestää jäsenilleen erilaisia illanviettoja, tempauksia sekä reissuja. Tämän vuoden ohjelmaan kuuluvat muun muassa keväällä järjestettävä Slovakian-matka sekä syksyn valtakunnallinen Tradenologia-tapahtuma, joka kokoaa yhteen yli 500 alan opiskelijaa Ouluun.
Katso lisää www.ratol.fi/raatory
Kommentit
Passiivi
Anne Aho
Viimeisimmät artikkelit
23.03.2009
Poissaoleva lukuvuoden
16.03.2009
RaaTO nousi kukkulalle
16.03.2009
Opintopsykologi auttaa ja kehittää
16.03.2009
Aikuiskoulutus avasi uuden suunnan uralla
16.03.2009
Yrityksen voi perustaa opiskelun ohessa
16.03.2009
Työelämästä opiskelijaelämään
09.02.2009
Kolmen vahvan tanssilajin kokonaisuus
12.01.2009
Opiskelija aamulypsyllä
08.07.2008
Vapautta opintojen valintaan




















































































































































































































