Viimeksi päivitetty 14.3.2011 klo 14:32
Tutkinnon jälkeen opettajasta lehtoriksi
Teksti: Päivi Mäkinen Kuvat: Milan Kolarovic
Antti Junttilan vei yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen ylempää ammattikorkeakoulututkintoa opiskelemaan sen antama hakukelpoisuus ylempää korkeakoulututkintoa vaativiin valtion virkoihin.
Antti opettaa tietojenkäsittelyä Oulun seudun ammattiopiston Kaukovainion yksikössä. Hän valmistui tietojenkäsittelyn tradenomiksi Oamkista 2003.
Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa opiskellaan kaupallisia aineita. Antin mielestä on pelkästään hyvä, että tutkinnot tulevat olemaan eri aloilta.
- Aineita voi soveltaa tietojenkäsittelyä opettaessa. Nyt saan ylemmän korkeakoulututkinnon kaupan ja hallinnon alalta tietojenkäsittelyalan soveltavan korkeakoulututkinnon lisäksi.
Mielenkiintoisia ja hyödyllisiä aineita
Syksyllä alkaneisiin opintoihin on kuulunut esimerkiksi johtamista, yrittäjyyttä ja tieteellisen tutkimuksen teoriaa. Valinnaisina kursseja ovat muun muassa kansainvälinen verotus ja johdon strateginen laskentatoimi.
Kaupalliset aineet eivät olleet ennalta kovin tuttuja, mutta tradenomiopintojen ansiosta eivät ihan uusiakaan.
- Yrittäjyys on ollut mielenkiintoinen aine. Sitä pystyy hyödyntämään omassa työssä ja monessa muussa asiassa.
Opetusjärjestelyt ovat hänen mielestään joustavia ja käteviä päiväopiskeluun verrattuna. Lähiopetusta on ollut kerran kolmessa viikossa torstai-iltaisin ja perjantaisin. Opiskelun ja päivätyön yhdistäminen ei ole tuntunut ylivoimaiselta.
- Olen kohtuullisen tottunut kirjoittamaan esseitä. Niiden tekeminen on sikäli mukavaa, että kirjoittaa voi melkein missä ja milloin vain. Perheellisenä joudun tietysti miettimään, milloin opintoja hoidan. Perhe on suhtautunut asiaan myönteisesti. Kotona tiedetään, että tämä on tärkeää kaikille.
Kontakteja eri alojen asiantuntijoihin
Ylempää ammattikorkeakoulututkintoa opiskelee 25 opiskelijaa. Eri-ikäiset ja taustoiltaan erilaiset opiskelijat ovat Antin mielestä vain hyvä juttu. Kun mukana on väkeä niin liike-elämästä kuin julkishallinnostakin, syntyy varsinkin liike-elämässä tarpeellisia kontakteja.
Antti aikoo saada tutkinnon valmiiksi jouluna 2008. Valmistumista nopeuttaa ammatillisten opintojen hyväksilukeminen Hämeenlinnan ammatillisessa opettajakorkeakoulussa suoritetuilla yliopisto-opintoihin rinnastettavilla opinnoilla.
- Työpaikalla opintoihini on suhtauduttu erittäin myönteisesti. On sekä oma että työnantajan etu, että valmistun nopeasti.
Antti aikoo pysyä opetushommissa jatkossakin.
- Tämä on unelmatyö siinä mielessä, että tässä voi nuorison ja koneiden kanssa tolskata - ja siitä vielä maksetaan.
Viimeisimmät artikkelit
28.01.2008
Ylemmän aa-äm-koon paperit takataskussa
14.01.2008
Elinikäinen oppija innovaatio-opissa
14.01.2008
Opiskelusta insinööreille uusia haasteita
04.01.2008
Tutkinnon jälkeen opettajasta lehtoriksi






















































